Tekoläppä, rintakipuja, MIKÄ SYY ? Apua !!!
Hei,
veljelleni tehtiin 2 vuotta sitten avosydänleikkaus, aorttaläppä vuosi pahasti ja tilalle tekoläppä. Sitä ennen terve kuin mikä, ei koskaan lääkärikäyntejä. Leikkauksesta toipui todella hyvin. Nyt reilu viikko sitten alkoi valittamaan että rintaan sattuu, polttaa, kirveltää, rasituksen jälkeen paha mutta helpottaa taas jopa tunneiksi tai päiviksi. Muutaman päivän päästä meni terveyskeskukseen, ylimielinen lääkäri totesi että läppä ei vuoda, onhan niitä kipuja ja pvk -verikokeet määräsi. Veli tunsi itsensä tosi sairaaksi ja pyysi lähetettä sairaalaan tai edes ultraan. Ei saanut, kun " ei ultraan niin vaan mennä, sinne pitää aika varata ja kalliskin on" ,oli lääkäri tiuskaissut. Seuraava päivä meni jotenkin.
Torstaina veli soitti illalla että verenpainen 79/55 ja todella huono olo, rintaan sattuu ja mietti tilatako ambulanssi. Sanoin että tilaa heti. Ei tilannut kuitenkaan ja soitti uudelleen että soittaa aamulla lääkärille niistä verikokeista ja vaatii tutkimuksia. Oli mitannut paineet uudelleen , olleet 120/80. Oli soittanut päivystykseen ja oli sanottu että kun pystyy soittamaan ja kipu ns. hallinnassa niin riittää että soittaa aamulla omalääkärille.
Aamulla sitten oli soittanut viideltä 112 ja puhelu loppunut kesken. Verenpainemittarista näin että mitannut puoli viideltä verenpaineen joka ollut 59/44 ja pulssi 118.
Ruumiinavauspöytäkirjahan aikanaan tulee, mutta osaisiko kukaan sanoa missä olisi voinut olla häiriötä ? Kenties läppä tulehtunut, endokardiitti ( tosin ei kuumetta) ? Sydänlihastulehdus ? Sydämen vajaatoiminta ? Ilmeisesti verenpaine romahtanut ja sydän kammiovärinään koska ensiavun tullessa ei elvytys auttanut... Onkohan taju mennyt pian vai onko kärsinyt ? Vanha äitini valvoo yöt ja suree että miten onkaan todellisuudessa käynyt....
Soitin lääkärille ja kysyin verikoetulokset ( normaalit ) ja lääkäri kehtasi sanoa " ymmärrän että syyllistä tässä haetaan mutta ei ylimalkaisista tuntemuksista voi sanoa mistä johtuvat " . Siis mitä ? Jos läppäleikatulla on rintakipuja ja ollut flunssaa niin eikö tk-lääkäri tajua että on lähetettvä lisätutkimuksiin kun sairas melkein itkee lähetettä sairaalaan ?JA varsinkin kun ei ole lääkärissä käynyt kuin silloin kun joutui läppäleikkaukseen ja tietty sen jälkeen ne pakolliset kontrollit.
Kiitos jos joku tietäisi...
Kommentit (8)
crp arvo oli 10 ja pvk normaali. Muita kokeita ei otettu.
Marevan oli käytössä ja käsittääkseni hoitotasapaino hyvä. Mitään ongelmia ei läppäleikkauksen jälkeen ollut ennen tätä.
Veli oli sellainen rauhallinen ja tiedän että lääkärissä ei " osannut " olla vaativainen. Mutta melkein oli itkenyt äidilleni puhelimessa että ei päässyt tutkimuksiin. ( Itse olin työmatkalla enkä tiennyt tilannetta - olisin muuten puuttunut heti asiaan ja vienyt yksityislääkärille/sairaalaan - ei vanha äitini osannut aavistaa tietenkään tilannetta näin vakavaksi..kun ei kerta lääkärikään ollut kuin tiuskaissut että läppä ei vuoda, ja ainahan niitä kipuja on). Oli pyytänyt lähetettä sairaalaan tai edes ultraa mutta lääkärin mukaan ei tarvetta ja ultrahan on niin kalliskin, ja aika sinne pitää varata, oli sanonut.
On tämä niin raskasta. Päivä kerrallaan... En sitten tiedä siitä valittamisesta, mitä se hyödyttää.... Tekisi kyllä mieleni mennä sanomaan lääkärille suoraan kasvotusten mitä mieltä olen hänen ammattitaidostaan, mutta ---
Olen todella pahoillani veljesi puolesta! En käsitä mitä lääkäri on mahtanut ajatella tuossa tilanteessa! Crp laahaa noin 24h jäljessä, joten todellisuudessa on voinut olla korkeampikin. Toivottavasti asia selviää ja mielestäni voitte tehdä kantelun hoitovirheestä.
sh (4)
vaikka veljeäsi se ei enää autakaan, mutta ettei kukaan enää saisi tuollaista kohtelua. Todella kaamea tilanne, voimia teidän koko perheelle. Ekg olisi ehdottomasti pitänyt ottaa, en ymmärrä tuollaista.
sh
Silloin voi tulla noin poikkeavat tulokset, joka viittaisi kyllä vahvasti vuotoon.. Voimia ap!
OYS/Oulun yliopisto/Sisätautien klinikka
Torstaimeeting-esitelmä 20. 9. 2009
erikoistuva lääkäri Merja Kurkinen
Aorttavuoto
Aorttavuodon syynä nykyisin on useimmiten aortan tyven sairaus tai bicuspinen aorttaläppä.
Pelkän aorttaläpän vuodon takana on tavallisimmin skleroosi , infektio tai inflammaatio.
Normaalisti aorttaläpän liuskat sulkeutuvat tiiviisti ja aorttaläpän aukko on avautuessaan 3-4 neliösentin laajuinen.
Oireet: Aorttaläppävuoto on pitkään oireeton, ja rasitusrintakipu sekä synkopee ovat harvinaisempia kuin aorttaläpän ahtaumassa. Aortavuodon edetessä potilaalle ilmaantuu rasitushengenahdistusta sekä suorituskyvyn laskua. Äkillinen aorttaläpän vuoto on mahdollista esimerkiksi endokardiitin yhteydessä, ja sen ensioire voi olla akuutti keuhkopöhö ja hemodynamiikan pettäminen.
Kliiniset löydökset: Aorttaläpän vuodossa kärkikohotus on lateralisoitunut, pulssiaalto on suuri ja nopeasti nouseva. Pulssipaine on vuodossa korkea ja diastolinen paine matala. Aorttaläppävuodon sivuääni kuuluu diastolessa, ja on kuultavissa parhaiten aorttaläpän alueelta ja rintalastan viereltä vasemmalta 3¿4 kylkiluuvälistä, josta se säteilee kärkeen. Potilaan etukumara asento usein auttaa äänen havaitsemisessa. Aorttavuoto voi painaa mitraaliläppää osittain kiinni jo ennen diastolen loppua. Samalla voi kuulua diastolinen rullaus veren virratessa vasempaan kammioon osittain sulkeutununeen hiippaläpän etupurjeen alta. Tämä Austin Flintin ääni kuuluu parhaiten sydämen kärjestä potilaan maatessa vasemmalla kyljellä, ja se on yleensä merkittävän aorttavuodon tunnus.
Ultraäänitutkimus :Kroonisessa aorttaläppävuodossa aortan tyvi ja nouseva aortta on laajentunut ja vasemman kammion poikkimitta suurentunut ( aluksi hyvin pumppaava). Vuodon määrittämisessä käytetään apuna väridoppleria sekä jatkuvaa doppleria. Mikäli vuotosuihkun leveys aorttaläpän alta on ≥ 65% ulosvirtauskanavan leveydestä, on vuoto suuri. Jatkuvalla dopplerilla todettava vuodon virtausprofiilin nopea hidastuminen voidaan laskea paineen puoliintumisajalla (<200ms merkki vaikeasta vuodosta). Ruokatorvi-ultraäänellä saadaan tarkempi kuva läppäanatomiasta ja nousevasta aortasta. Tämä on tarpeen harkittaessa operaatiota.
MRI:lla voidaan arvioida vuodon astetta ja vasemman kammion funktiota sekä arvioida aortan tyveä. Jälkimmäisessä myös CT on käyttökelpoinen.
Seuranta: Jos potilaalla on lievä tai keskivaikea aorttavuoto vastaanottoväli on vuosi ja echo-kontrollit voidaan tehdä joka toinen vuosi. Vaikeassa aorttavuodossa ja aortan tyven laajenemisessa ultraääniseuranta tapahtuu aluksi puolivuosittain. Jos seurannassa tilanne ei vaikeudu, voidaan siirtyä vuosittaiseen seurantaan.
Tästä näkee että potilaan on vaadisttava ja pidettävä puolensa että pääsisi tutkimuksiin näin surullisesti käy kun sattuu kohdalle osaamaton lääkäri.
Jälkiviisaana sitä osaisi antaa neuvoja mutta niistä ei ole enää hyötyä.
Tehkää kantelu, potilasasiamies auttaa. Älkää jättäkö asiaa tähän.
Melkein vaikea uskoa todeksi.
Kai tk:ssa ottivat EKG:n? Jos ei, on toiminta ollut AIVAN ASIATONTA. Lääkärin kommentti kyllä oikeastaan paljastaa, että hän on tiennyt tehneensä hätäisen päätöksen. CRP ja troponiini olisi myös pitänyt määrittää.
Rintakipuun tulee suhtautua aina vakavasti. Tavallaan myös veljesi laiminlöi terveydestään huolehtimista, kun pitkitti ambulanssin soittamista ja päivystykseen hakeutumista.
Veljelläsi oli varmaan käytössään marevan tai muu antikoagulaatio. Mikä INR-arvo oli?
Olen erittäin pahoillani veljesi kuoleman johdosta. Osanotto suruusi.