Mistä kertoo, jos ennen menkkojen alkua on muutamana päivänä tuhrua?
Onko oire jostain? Mulla ei ole tätä ongelmaa ollu ennenkuin viimeisimmän vuoden aikana. Vuotoa ei ole paljon, mutta on kuitenkin. Ennen ei ollut yhtään ennenkuin menkat alkoi.
Kierto on säännöllinen, mutta siis ennen sitä oikeata alkamispäivää tuhruttaa vähän.
Kommentit (6)
Parin viimeisen vuoden aikana on tullut jopa viisikin päivää ennen varsinaisia menkkoja tuhrua. Olen menossa parin viikon päästä gynelle ja aion kysyä asiaa. Ikää on 35. Paljon sulla ap?
Mitäs keltarauhasvaje aiheuttaa? Huomaisiko sitä sitten muusta?-ap
Googletin äsken hieman ja tuo keltarauhashormoonin vaje SAATTAA olla syynä, jos on myös pitkä kierto (yli 35 päivää). Jossain linkissä oli, että pitäisi PAPA-kokeella varmistaa, ettei ole solumuutoksia. Nyt kun muistelen, niin mulla oli nuorempana kondylooma ja toisen asteen solumuutoksia ja silloinkin taisi tulla tuhruvuotoja. Toivottavasti nyt ei ole sama, sillä sitten on mies käynyt muualla... Tai toisena vaihtoehtona syöpä... Eli nyt sitten täällä odotellaan gynekäyntiä
Pitkään sellaista, että menkkojen alusta saattoi kulua 2-3 päivää siihen ärsyttävään tuhrutteluun. Mulla myös oli papa-luokka silloin 2. Se tosin ei sitten ekan puolen vuoden jälkeen kontrollissa enää ollut kakkonen, mutta en nyt kuolemaksenikaan muista, että loppuiko tuo tuhruilu siihen... Nyt olen nimitäin raskaana rv 29.
jos on VÄLIVUOTOJA , ei siis mitään tuhrua pari pvää ennen kuukautisia, silloin se voi olla merkki esim. kohdunkaulasyövästä...
en tiedä mistä johtuu, minulla on endometrioosi, olisi siksi?