Milloin mieheni voi hakea Suomen kansalaisuutta?
Naimisissa olemme olleet 4 vuotta, Suomessa asuneet 3 vuotta. Mies on EU:n ulkopuolelta.
Kommentit (10)
uvin nettisivuilta:
Kansalaisuuden voi saada, vaikkei jokin edellytys täyttyisi
Jotta Suomen kansalaisuuden voi saada hakemuksesta, on täytettävä selvitetyn henkilöllisyyden vaatimus sekä kuusi yleistä edellytystä, joihin kuuluvat asumisaika-, kielitaito- ja nuhteettomuusedellytys. Kansalaisuuslaissa on kuitenkin säännökset siitä, millä perusteella näistä edellytyksistä voidaan poiketa.
Poikkeussäännöksiä sovelletaan jatkuvasti. Tammikuussa 2008 kansalaisuusyksikössä tehtiin hakemuksiin 293 myönteistä päätöstä, joista 102 perustui poikkeussäännöksiin. Yli 35 prosentissa tapauksista oli siten poikettu asumisaika-, kielitaito- tai nuhteettomuusedellytyksestä. Eniten, yhteensä 86 tapauksessa, oli poikettu nuhteettomuusedellytyksestä.
Nuhteettomuusedellytys
Nuhteettomuusedellytys tarkoittaa sitä, että hakija ei ole saanut syyllistyä rangaistavaan tekoon eikä hän saa olla määrättynä lähestymiskieltoon. Rangaistavasta teosta ei silti välttämättä tule kansalaistamisen estettä, vaan nuhteettomuusedellytyksestä voidaan poiketa, jos rikos ja siitä seurannut rangaistus on pieni eikä rikoksia ole paljon.
Huomiota voidaan kiinnittää myös siihen, kuinka pitkä aika rikoksista on kulunut. Harkinnan apuna käytetään kansalaisuusyksikössä erityistä taulukkoa, jonka tarkoituksena on se, että nuhteettomuusedellytystä koskevia sääntöjä sovelletaan samalla tavalla.
Esimerkiksi rikesakkorikoksesta ei siten tule kansalaistamisen estettä, vaan hakemukseen sovelletaan nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamista koskevaa säännöstä.
Kielitaitoedellytys
Kielitaitoedellytys puolestaan tarkoittaa sitä, että hakijalla tulee olla tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Kielitaito on osoitettava esimerkiksi perusopetuksen päättötodistuksella, ylioppilastodistuksella tai todistuksella yleisen kielitutkinnon suorittamisesta (yleistaitotaso 3).
Esimerkiksi yli 65-vuotiailta hakijoilta ei kuitenkaan vaadita kielitaidon osoittamista samalla tavalla. Toisaalta yli 15-vuotiaat kanssahakijat, jotka eivät ole vielä saaneet perusopetuksen päättötodistusta, voivat osoittaa kielitaitonsa myös muilla koulutodistuksilla. Lisäksi kielitaitoedellytyksestä voidaan poiketa sellaisen lääkärintodistuksen perusteella, josta ilmenee, että kielitaidon osoittaminen vaaditulla tavalla on hakijan terveydentilan vuoksi mahdotonta.
Asumisaikaedellytys
Asumisaikaedellytys taas tarkoittaa sitä, että hakijan on tullut asua Suomessa luvallisesti
joko kuusi vuotta yhtäjaksoisesti
tai pätkissä yhteensä kahdeksan vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta yhtäjaksoisesti.
Laissa on säädetty myös tietyille ryhmille (esim. Suomen kansalaisen puoliso, pakolaiset) yksilölliset poikkeamisedellytykset asumisaikaedellytyksestä, joita ei poikkeuksia tilastoitaessa ole otettu huomioon.
Minä olen luullut, että se on 4 vuotta. Noh, eipä se nyt niin haittaa, matkustusta vaan helpottaisi.
ap
" Laissa on säädetty myös tietyille ryhmille (esim. Suomen kansalaisen puoliso, pakolaiset) yksilölliset poikkeamisedellytykset asumisaikaedellytyksestä, joita ei poikkeuksia tilastoitaessa ole otettu huomioon. "
ap
Meillä kansalaisuutta haettiin reilu vuosi sitten 12 vuoden olesekelun ja veronmaksun jälkeen ja käsittely kesti tasan vuoden. Nyt on passi takataskussa.
Niitä kielikokeilta järjestetään muuten harvakseltaan (pari kertaa vuodessa) eli siihekin menee aikansa.
Mutta mieluummin silti 4 kuin 6 vuotta, kun odotusaika vielä räppäistään päälle. Mies matkustelee työnsä puolesta jonkin verran, ja kansalaisuus helpottaisi sen takia.
ap
www. migri. fi/kansalaiseksi
Saat suuntaa antavan tuloksen onko mahdollista tällä hetkellä päästä Suomen kansalaiseksi.
pääsi kielikokeesta läpi, vaikka suomi on todella huonoa.
Ja ne esimerkit joita kertoi, olisivat itselleni, suomenkielen oikolukua työkseni tekevällekin, olleet todella haastellisia. Kysymykset koskivat ihan kummallisten suomalaisten sanojen synonyymimerkityksiä yms. Toki kileikoe oli moniosainen, puhutun ja kuullun ymmärtämistä, sekä kielioppia, mutta vaikea kuitekin. Ja tiedän monia Suomessa pitkää asuneita jotka ovat joutuneet käymään kokeen monta kertaa. Kyseessä siis virallinen suomenkielen tasokoe, joita järjestävät viralliset tahot.
http : //www. migri. fi/netcomm /content. asp?path =8,2477