Lue keskustelun säännöt.
Oon onneton
12.04.2008 |
2 lasta, hyvä mies mutta ei meillä mitään yhteistä ole tällä hetkellä. Lapset on pieniä, valvottaa yöt, toinen syö vielä rintaa joten ei esim. yökylään saada. En saa unta päivällä (luoja ties miksi) joten olen väsynyt. Teen keikkatöitä joskus viikonloppuisin, muuten rahaa ylimääräisen ei ole (tolla takaan sen että voin olla vielä muuten kotona). Mies tekee väliin reissuhommia, ja ne ajat on rankkoja yksin lasten kanssa, vaikka apuakin välillä on. En ehdi edes liikuntaa harrastaa juuri ollenkaan (ainut henkireikä), mies käy silti kolme kertaa joka ainoa viikko. Ennen yritin minäkin käydä mut nyt on lyönyt täysi uupumus päälle. Lapset vaan huutaa ja tappelee. Miehen kanssa ei tosiaan mitään yhteistä, jos yhteistä aikaa olisi mies joko siivoaa tai katsoo tv. Aina. Nyt lähti esikoinen hoitoon ja pienempi nukkuu niin mies lähti harrastukseen. Minä itkin kotona väsymystä, hän vain häipyi. Olen tosi onneton. Ei täällä kotona ole kummallakaan kivaa, mut just nyt arjen pyöritys + keikkatyöt on vienyt kaikki mehut. Onko kellään vinkkejä mitä tehdä? En jaksa mieheltä läheisyyttä pyytää ja anoa. Auttaa hienosti lasten hoidossa, myös öisin, mutta valvon silti.
Kommentit (15)
ikäiset lapset?
" Esikoinen lähit hoitoon" - siis mummolle tms. vai päivähoitoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on toki ollut öitäkin.
Lapset ovat vasta 10kk ja 2,5v.
Niin heti kun on hetki vapaata niin KOSKAAN sitä ei voida käyttää mihinkään yhdessä :((
Vaikka itkin ja olin pahalla mielellä mies vaan häipyi. Ei kiinnosta enää suhde vaikka lapsia kiitettävästi hoitaa. Miedän välit lienee kuolleet. :(
juttelisit sen miehesi kanssa. Mutta älä väsyneenäkään ala häntä syyllistämään.
Pystyisitkö lopettamaan ne keikkatyöt? Saisitteko isovanhempien (tai muiden) kanssa sovittua jonkin säännöllisen hoitokerran esim. 2krt/kk pari-kolme tuntia?
ajasta ym. Lapsesi ovat jo sen ikäisiä, että ihan kohta pääset irti, paksotakin :/ 10,5kk ei enää kauaa ole tississä kiinni, ihan kohta pärjää jo ilman sinua. Ensi syksynä mietit jo, mihin se vauva katosi ja miten lyhyen aikaa " vauvuutta" kesti. Ja silloin esikoisesi on jo kolmevuotias!
Sinun pitää vain ottaa itseäsi niskasta kiinni, päätä miehesi kanssa yhden illan viikosta SINULLE. Lähdet vaikka vain ulos kävelemään, jos ei ole muuta, pääasia että mies vähitellen ottaa vastuuta molemmista lapsista. Ja sinä totuttelet menemään.
Itse asiassa vasta aloitin työt ja on mullekin joku henkireikä. Onhan se rankkaa kun olen pari vl pois/kk mutta en muuten pystyisi kotona olemaan kotihoidontuella kun velat kaatuu päälle. Varmasti lapsille saan hoitajan tuon verran kk mutta miestä nyt ei vaan kiinnosta mikään yhteinen tekeminen. :((( Ja mä haluisin lähinnä et meidän suhde jaksaisi enkä vaan sitä että molemmat käy harrastuksissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko ne sinulle mukava juttu? Itse tein keikkatöitä satunnaisesti kun lapsi oli 1,5-2v ja minusta oli IHANAA päästä pois kotoa, aikuisten pariin.
Älä syyllistä miestä ja nalkuta, vaan koita toisella tavoin ilmaista itseäsi. Siten saat miehenkin ymmärtämään. Parasta olisi, jos saisit jutun ujutettua miehelle niin, että hän itse ehdottaa sinulle omaa aikaa. Eli luulee, etä idea on hänen omansa.
Kyllä tuo varmaan pian oppiikin muualta juomaan kuin tissistä ja tiedän että oma lähtemiseni helpottuu heti. Pystynhän nytkin tietty töissä käymään mutta korvaan ne päivät sitten lapselle olemaalla muuten kotona. Nyt vaan on sellainen uupumus päällä etten ole oikein jaksanu lähteä lisäksi harrastamaan. Mies antaa siihen mahdollisuuden mut yleensä on sit kiukkuinen kun tulen kotiin kun on parikin tuntia kuunnellut kun lapset huutaa. Ei tee mieli lähteä kun iloisena tulee kotiin niin se ilo haihtuu samantien :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parisuhde... Vaikeaa, jos ette ole kiinnostuneet nyt mistään samasta. Meille yhteiset asiat on pieniä: kodin huolto, kasvit (mies innostui kasvattamaan ja istuttamaan jne!!) ja ulkoilut lasten kanssa. Kun lapset istuu rattaissa, on mahdollista jutella aikuisten kesken (vaikka vaan siitä mitä näkyy ympärillä). Kotona lapset vie huomion, riehuu ja vaatii :)
Parhaalta vaan tuntuisi nähdä että hän haluaa joskus olla vielä YHDESSÄ minun kanssa. Nyt tuntuu että jos on pienikin mahdollisuus niin äkkiä jompikumpi pois kotoa. Onhan se hienoa mutta ihan oikeasti minusta parisuhde vaatisi edes vähän yhteistäkin aikaa edes joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut tämän asian kuitenkin kääntää niin, mutta...
Asetutaanpa hetkeksi miehesi asemaan. Hän hoitaa lapsianne, myös öisin, hän siivoaa kotona. Hän yrittää siis todellakin auttaa sinua. Hän tekee omien kykyjensä rajoissa varmasti nyt parhaansa, jotta sinulla olisi hieman helpompaa.
Tästä huolimatta sinä itket väsymystäsi. Saatte vanhemman lapsen hoitoon ja sinä alat itkemään väsymystäsi. Sanoisin, että miehesi tuntee tällä hetkellä olonsa aika avuttomaksi. Hän yrittää auttaa sinua, mutta sinä olet silti väsynyt ja onneton. Hän kokee, ettei hän pysty tekemään tarpeeksi ja kokee olonsa riittämättömäksi.
Joidenkin on vain vaikea katsoa, kun rakas ihminen itkee, kun tätä ei pysty auttamaan... silloin jotkut vain poistuvat tilanteesta.
Puhu miehesi kanssa, kiitä häntä siitä, että hän tekee niinkin paljon asioita kotona, vaikka käy töissä. Selitä hänelle, ettei ole hänen syynsä, että sinä olet väsynyt... ja samalla kerro, että sinä tahtoisit teidän tekevn asioita joskus yhdessäkin.
(ja yhä vieläkin... tottakai sinä olet väsynyt, sinä et toimi tässä tilanteessa väärin. Pienten lasten äidit monesti ovat väsyneitä, en syytä sinua mistään... minä vain koitin asettua miehesi asemaan hetkeksi).
Jos toinen menee, mies on sitten sitä mieltä että toinen jää kotiin tkeen ruokaa siivoamaan tai jotain.
Tuntuu vaan että elämästä on kadonnut kaikki kiva. Voi olla että vika on mussa itsessäni. Tai siis onkin.
Ja juu, kyllä työ on positiivinen juttu. Tekee tosi hyvää päästä vähän aikuisten pariin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Mies antaa siihen mahdollisuuden mut yleensä on sit kiukkuinen kun tulen kotiin kun on parikin tuntia kuunnellut kun lapset huutaa.
Kiitos, olet oikeassa. Mies tuntee varmasti avuttomuutta asioista. Ja auttaa ja yrittää järjestää että pääsen pois kotoa. Eli kai hän sitten välittää?
En oikein tiedä miten toimia toisin. Olen vaan tosiaan niin pohjattoman väsynyt ja onneton. Kuten totesin, minussahan se vika on ja kaikki sanat koen aina jonkunlaisena loukkauksena itseäni kohtaan.
Kun tietäisi miten tästä nyt järkiintyisi :(
Tuntuu että kumpi tahansa avaa kotona suunsa seurauksena on riita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset huutaa koska isompi on mustasukkainen jokaikisestä omasta lelusta, pienempi tietty aina ottaa jostain jonkun->isompi menee tönimään ja lyömään, jonka jälkeen pieni huutaa isomman tullessa lähellekin. Hetken kun molemmat saa puuhaa omiaan tilanne on hyvä ja hetken jopa voivat leikkiä yhdessä kunnes taas sama alusta...
mitä tehdä että tähän elämään sais jotain järkeä.
En halua enää jatkaa näin.