Miten saada mies " järkiin" ?

tuli sitten loppupeleissä reilusti yli 4 vuotta. Kyllä siinä kaikki vaaleanpunaiset unelmat karisivat jyrkästi.

Vierailija:

Siis lapsillehhan tulisi väkisin ikäeroa yli 2v. Epäilen etten raskaudu niin nopeasti kuin toivoisin. ja vaikka heti onnistuisi, ero olisi silti yli 2v.

ap

Herra siunaa millaista tekstiä! Isällä on oikeus mielipiteeseensä siinä missä äidilläkin. Lasten tulee olla yhteisen päätöksen tulos (tai yhteinen vahinko), mutta EI suunnitelmallisesti vain toisen projekti. Tekemällä salaa lapsen saa takuuvarmasti isän katkeraksi.



Ja 18, eihän sitä voi tietää että viittaamasi pariskunta olisi koskaan saanut sitä toista vaikka yritys olisi alkanut heti ensimmäisen synnyttyä.



Ja pieni ikäero ei ole mikään paras ikäero. Mielestäni se vähintään kahden vuoden ikäero on paras, eivät joudu lapset liiaksi kilpailemaan äidin huomiosta...

Mutta ihan pakko kirjoittaa: on se meillä vl-perheillä helppoa, kun molemmat vanhemmat ovat valmiita ottamaan lapsia vastaan silloin kun niitä annetaan. Tällä työllä on Jumalan siunaus.

Kaikkea hyvää teille :)

Toki pienessä ikäerossakin on puolensa.



No minulla lapsia 4. Ekat kaksi tein lyhyellä ikäerolla (1v8kk) ja nuoremman vauva-aika oli äärimmäisen rankka. Hänellä oli myös paljon ruoka-aineallergioita mm. viljat ja maito, sekä infektioastma.



Seuraavien välille halusinkin jo isommat ikäeron. Toisen ja kolmannen ikäero on 2v8kk ja kolmosen ja nelosen jo 3v3kk.

T.22

meillä on lapsilla ikäeroa 2v4kk ja voin sanoa että on tämä aika rankaaa. esikoinen nyt tasan kolme ja vauva siis 10kk. Mun on myös pakko todeta että päiväpäivältä muuttuu rankemmaksi. Alkuun oli aika helppoa kun esikko nukkui päiväunet ja vauva ei vielä liikkunut. Nyt ei esikoinen enään nuku päiväunia ja pikkusisko on mieletön menijä ja kärsimätön luonne. Tietenkään en lapsia kadu ja olen onnellinen että ne tässä ovat, mutta jos nyt saisin valita uudelleen niin valitsisin isomman ikäeron.



Miehen kanssa lähinnä moikataan illalla. Vauva on huono nukkumaan niin siinä se ilta sitten aina vierähtää. Parisuhteen pitää olla aika vahvalla pohjalla että kestää tälläisen että ei ole mitään yhteistä omaa aikaa. Seksiä voi joskus haaveillä viikonloppuisin, arkisin ei vaan jaksa. Yleensä kyllä viikonloppunakin se loppuu lyhyeen kun jompikumpi lapsista herää tms. Lisäksi meillä on nyt ollut hirmuinen infektiokierre ja painetta kyllä lisää kun kokoajan joku kipeänä. Kaiken huippina nyt jo miehellä korvatulehdus ;-)

Väsymys, oman ajan puute jne. tuntuvat vielä takaraivossa vahvana. Mielummin odottaisin että tämä esikoinen kasvaa isoksi ja lähtee kouluun, sitten voisi harkita toista lasta. Minulla ei riittäisi rahkeet eikä hermot kahteen huomionkerjääjään, olkoot vaan ikäero kuinka " ihanteellinen" tahansa!!



Ps. Ap, yritä vähän ajatella muidenkin jaksamista eikä vaan sitä omaa hormonien riehumista. Tuo sinun " mä haluuuuuuuuuuuuuun" -ajattelusi voi pistää miehen todella nurkkaan...

Mies onneksi ei sitten painostanut ja nyt olen raskaana ja ikäeroksi tulee yli neljä vuotta. Mä en tajua tätä trendiä, että vedetään lapsia ihan mielettömän pienellä ikäerolla. Tai sikäli tajuan, että monet ovat niin vanhoja aloittaessaan, ettei ole varaa pitää välillä taukoa.



Minä nimenomaan halusin nauttia siitä elämän helppoudesta yhden lapsne kanssa. Olemme voineet tehdä kivoja asioita perheenä, kun on ollut vain tämä yksi. Nyt vasta olin valmis toiseen lapseen. Ajatuksenani on myös, että halusin tosiaan itseni sellaiseen tilaan, että haluan toista lasta yhtä paljon kun halusin ensimmäistä enkä tee sitä vain velvollisuudentunteesta. MInusta sinun miehelläsi on täysi oikeus samaan, jos hän kerran on perheestä hyvin huolehtiva isä. Sorry, vastauksnei ei ole sitä, mitä halusit, mutta minusta olet itsekäs, jos et kuuntele miestäsi.

Ystäväni teki lapset putkeen ja sanoo nyt ettei muista niistä alkuvuosista yhtään mitään.



Vaikka meillä hieman isompi ikäero onkin, leikkivät lapset kyllä keskenään.

Mutta mitä tuohon ikäeroasiaan tulee, niin minulla on taas ihan päinvastaiset kokemukset pienestä ikäerosta. Meillä esikoisen ja kakkosen välillä ei ikäeroa ehtinyt tulla kuin 1v2kk. Ensimmäiset puoli vuotta oli aika haipakkaa kun pikkuinen on varustettu aika tomeralla temperamentilla joka näkyi jo vauvana. Kun vauva sitten lähti liikkeelle ja alkoi viihtyä muuallakin kuin sylissä,niin jopas helpotti kummasti. Nyt lapset ovat jo leikki-ikäisiä ja tulevat keskenään juttuun niin hyvin, että äiti jää välillä ihan ulkopuoliseksi ;). Ei tarvitse äidin niin paljon viihdyttää eikä leikittää kun muksuilla on omat juttunsa. Vauva-aika on rankkaa aina, jos on allergioita, koliikkia tms. oli ikäero mikä hyvänsä. Sitä kun ei etukäteen voi tietää millainen tyyppi sieltä on tulossa... Mutta ei se elämä kahden pienen kanssa välttämättä mitään sumussa elettyä väsynyttä suorittamista ole. (ainakaan koko aikaa...toki hankalia päivä tulee varmasti!)

lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla. Jos olisi tärpännyt heiti kun aloitettiin olisi ikäeroa tullut 1 v 3 kk. Loppujen lopuksi eroa tuli 4,5v. Hoidoilla viimein lapsi saatiin. isomman ja pienemmän leikit ovat niin erilaisia että tappelevat lähes asiasta kuin asiasta...

siis minun mielestä.

Kaipailen nyt perusteluja miksi ei kannata lykätä ja kokemuksia toisen lapsen tulosta.

ap

tottahan se sun mies puhuu, toinen vauva-aika perään on tosi rankka, varsinkin kun hoidettava on myös uhmaikäinen!! Yöunet jää paljon vähemmälle kuin esikoisen kanssa, ja jos vauva onkin itkuinen tai allerginen, on soppa valmis, kun esikoiselle ei jääkään riittävästi aikaa.



Toisaalta, itse tein lapset 1v 7 kk ikäerolla. Mä ajattelin, että jos pidän yhtään taukoa lasten välillä, niin sitten sitä toista ei ikinä tulekaan tehtyä, kun tästä hullunmyllystä on selvitty ja totuttu kevyempään, helpompaan elämään.



Näin jälkiviisaana parempi ehkä sekin, kuin loppuunajettu äiti, jonka esikoinen on varmasti saanut ikuisia traumoja (vauvalla koliikki, miehellä reissutyö), äiti univaikeudet, suunnattoman univelan, josta johtuen ankara väsymys, ahdistus, rytmihäiriöt, lähes päivittäiset päänsäryt ja lopulta masennus.



Sanoisin, että ehdottomasti ihan kaikkien kannalta parempi, kun lapsilla on pikkuisen isompi kuin pikkuisen liian pieni ikäero. Monesti kuulee, että kaikki on mennyt ihan hyvin jne. 1-2 vuoden ikäerolla, mutta suuri riski siinä on!!! Ihan yhtä hyvin koko homma voi mennä täysin penkin alle, se riippuu niin paljon vauvan luonteesta, terveydestä jne.



Eli jos itse voisin palata takaisin sinne, kun oma esikoinen oli 9-10kk, niin jättäisin raskautumatta uudelleen ;) Nyt lapset n. 2v ja 3v, helpottanut hurjasti ja heistä on tosi paljon toisilleen iloa ja seuraa, mutta silti itsellä on ollut tosi rankkat 1-1,5 vuotta takana!!

Siis lapsillehhan tulisi väkisin ikäeroa yli 2v. Epäilen etten raskaudu niin nopeasti kuin toivoisin. ja vaikka heti onnistuisi, ero olisi silti yli 2v.

ap

meidän lapsilla myös ikäero 1v 7kk ja samoja oireita mullekin tuli, kun turvaverkko olematon ja kuopus maitoallergikko-unihäiriöinen. Kuopuksen vauva-aika oli ihan helvetin rankka, ja kyllä nyt valitsisi 3 vuoden ikäeron.

Se ei ole hyvä peruste, että sulla on vauvakuume ja sä haluat... Kunnioita ja arvosta miestäsi ja hänen mielipidettään, onhan hän kuitenkin sanonut haluavansa toisenkin lapsen. Eri asia olisi, jos sanoisi ettei halua lasta enää ollenkaan. Miksi sinun mielipiteesi olisi oikeampi kuin miehesi?

Niin paljon on surullisia esimerkkejä siitä, kuinka pariskunnat eroavat juuri pikkulapsivaiheen aikana, ehkä kuitenkin olisi viisainta odottaa vielä kunnes ensimmäinen lapsi on jo niin iso, että uuden vauvan tuleminen ei kohtuuttomasti rasita sinua, miestäsi eikä esikoista.

Vierailija:

Siis lapsillehhan tulisi väkisin ikäeroa yli 2v. Epäilen etten raskaudu niin nopeasti kuin toivoisin. ja vaikka heti onnistuisi, ero olisi silti yli 2v.

ap

eli vanhempien parisuhteen vähän paremmalla tolalla.

taman kommentin kirjoitan ihan ' yksinhuoltajana' vaikka naimisissa olenkin. mies ei kiireiltaan osallistunut ensimmaisen hoitoon ja yosyototkin hoidin eri huoneessa ettei mies vaan herannyt (stressaava duuni) eli han olisi toisenki halunnut, mutta mina en sitten enaa. lapsi nyt 5v ja ainokaiseksi jai.

ja suosittelen, ettet hoputa tai painosta miestäsi sen enempää. On valmis, kun on, ja jos ei ole, niin siihenkin ajatukseen on sitten totuttava tai vaihdettava miestä. Oma poikani syntyi, kun olin 22, eikö ajatus vauvasta lakannut kalvamasta kolmen-neljän ensimmäisen vuoden aikana. Yritin " puhua miehelle järkeä" kunnes mies kyllästyi ja lähti lätkimään. 13 vuotta myöhemmin olin naimisissa toisen, kypsän ja valmiin miehen kanssa ja saimme tytön ja pojan reilun vuoden ikäerolla. Sille vauvaonnelle piti vain olla oikea aika ja paikka, eikä se ollutkaan silloin, kun sitä itse eniten olisin toivonut ja odottanut.