Erityislapset = Huonosti kasvatetut ja

lue - älä luule.

ovat lisääntyneet ihan ihmisten omasta toiminnasta johtuen: ympäristösaasteista (mm. palonestoaineet, lyijy, bensiinin lisäaineet), ruoan lisäaineista, väriaineista, keinotekoisista makeutusaineista ja keinotekoisista hajusteista johtuen. (kts. esim. Duodecimin " Lasten- ja nuorisopsykiatria" , tai WWF:n kemikali-raportti).

Kahden tuntemani yh:n lapsi on saamassa adhd diagnoosia. Näiden yh-ihmisten oma elämä on ollut aika erikoista ja sisältänyt jatkuvia muuttoja yms. Myös " isä" on vaihtunut jatkuvaan. Jotenkin on kai sit hienoa kun on keksitty hieno diagnoosi jolla voidaan peittää itse lapselle aiheutetut oireilut ja vauriot.



JA EN VÄITÄ ETTEIKÖ OIKEITAKIN ADHD-TAPAUKSIA OLISI!!!!

nykyään Suomeen alkaa tunkeutua amerikkalainen ylidiagnosoinnin ja normaalivariaation ääripäiden patologisointi, yli-medikalisoituminen. Kaikki selkeästi joltain piirteeltään ääripäässä olevat ilmiöt ja luonteenpiirteet pitää jostain syystä patologisoida ja saada diagnosoitua.

Oikeastaan kysymyksessä on entistä suuremmasta pyrkimyksestä saada yhteiskuntaan vain tietyn tyyppisiä ihmisiä (ks. sosiologiset teoria). Kasvatushan muutenkin pyrkii nimenomaan tekemään lapsista samankaltaisia ei erilaisia (ks. Keltikangas-Järvinen) kaikesta yltiö- individualismista huolimatta.

Yhteiskunta kollektiivisella tasolla pelkää erilaisuutta (tämän pelon syntyperänä on osittain ihan normaali hengissäpysymisvaisto) ja yhteiskunta nyt jo lääkitsemällä pyrkii erilaisuuden minimoimiseen.

Siis ADHD:han periytyy melko vahvasti. Kaikkien ADHD-lasten tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole perimästä, esim. hapenpuute synnytyksessä voi aiheuttaa ADHD:ta. Ja sitten on ADHD-tyyppistä käyttäytymistä, joka ei kuitenkaan ole ADHD:ta, joka siis on neurologinen sairaus.

No, palataanpa näihin ADHD-lapsiin, joilla kyse on perimästä. Eli vanhemmista toisellta tai mahdollisesti molemmilla on ADHD, kenties diagnosoimaton, eivätkä he ole koskaan saaneet apua vaivaansa. Todellakin hoitamaton ADHD voi vaikuttaa sillä tavalla, että elämä on aikuisenakin yhtä kaaosta. Ja se taas ei mitenkään vähennä näiden lasten oireilua, päinvastoin, mutta perusongelmassa voi olla kyse siis vanhempien sairaudesta, jonka lapset ovat perineet. ADHD-lapsen kanssa eläminen on muutenkin haastavaa ja vaatii tiukkoja rutiineja ym, joten miten sitten vanhemmat, joilla itsellä on sama vaiva voivat selvitä näiden lasten kasvattamisesta, jolleivät saa itse diagnoosia ja sitä kautta apua?

Vierailija:

Kahden tuntemani yh:n lapsi on saamassa adhd diagnoosia. Näiden yh-ihmisten oma elämä on ollut aika erikoista ja sisältänyt jatkuvia muuttoja yms. Myös " isä" on vaihtunut jatkuvaan. Jotenkin on kai sit hienoa kun on keksitty hieno diagnoosi jolla voidaan peittää itse lapselle aiheutetut oireilut ja vauriot.

JA EN VÄITÄ ETTEIKÖ OIKEITAKIN ADHD-TAPAUKSIA OLISI!!!!

että miten olen tehnyt lapsestani erityislapsen?



Olen aina ollut läsnä, leikkiniyt, hoitanut ja huolehtinut. Lasta on imetetty ja on nukkunut perhepedissä. Isä on hoitanut lapsia paljon myöskin. Elämämme on ollut säännöllistä, lapsilla kuria ja rakkautta jne.

Lapsi aloitti 3v. 7kk iässä päiväkodissa. Siihen saakka hän oli kotihoidossa. Isoveli 7 vuotta löytyy myös perheestämme. Molempien lasten kummit ovat tiiviisti mukana lasten elämässä. Tutuilla ja ystävillä on paljon lapsia. Samoin pihapiirissä. Eli muitakin kontakteja on aina ollut.



Nyt lapsi on 5- vuotias täysin puhumaton autistinen ja ylivilkas lapsi. Kromosomit ovat normaali, samoin aivojen rakenteet.

Kerrohan nyt toki miten olen tenhnyt hänestä tällaisen ;=) Kun isoveli ei kuitenkaan ole.

Kun saimme tietää tämän ja aloin miettiä millainen itsekin olen/olen ollut niin löysin todella paljon itsestäni samoja piirteitä ja vaikeuksia kuin lapsellani on. ADD ei ole ilmennyt minulla niin vahvasti kuin lapsellani ja sain koulun kahlattua läpi suht hyvin (ka +- 8) vaikken läksyjen tekoon pystynytkään keskittymään.



En ole ainoa add/adhd -piirteitä omaava ihminen suvussamme. Geeneissä tämä siis taitaa meillä mennä. Rakkautta olen omilta vanhemmiltani saanut ja lapsemme ovat meiltä saaneet myös paljon rakkautta ja huolenpitoa. Elämämme on aina ollut vakaata.

Mistä niitä nyt ykskaks olisi siunaantunut vai ryyppääkö mammat odottaessaan?

Jo syntyessään hän oli pienikokoinen. Luultavasti aivot ovat kärsineet raskauden loppuvaiheessa:(((. Hänellä on rutkasti neurologisia ongelmia. Tuskinpa me vanhemmat olemme niitä aiheuttaneet kun sisarukset ovat täysin normaaleja, hyvin kasvatettuja ja rauhallisia lapsia.

Kun on olemassa niitä oikeita erityislapsia sekä niitä lapsia, jotka ovat erityislapsia ympäristötekijöiden takia... Ei varmaan kukaan nyt halua piikitellä niitä, joilla se oikea erityislapsi on. Mutta tässä nyt ihmetellään sitä, että miksi niiden erityislasten määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti. Minunkin pojastani jo kerhotäti yritti väkisin diagnosoida erityislasta kun ei jaksanut puolivuotiaana istua 30min paikallaan... Tämä on myös joku muoti-ilmiö.

Vierailija:

Kahden tuntemani yh:n lapsi on saamassa adhd diagnoosia. Näiden yh-ihmisten oma elämä on ollut aika erikoista ja sisältänyt jatkuvia muuttoja yms. Myös " isä" on vaihtunut jatkuvaan. Jotenkin on kai sit hienoa kun on keksitty hieno diagnoosi jolla voidaan peittää itse lapselle aiheutetut oireilut ja vauriot.

JA EN VÄITÄ ETTEIKÖ OIKEITAKIN ADHD-TAPAUKSIA OLISI!!!!

Itse olin ensin yhteishuoltaja ja tein yhden lapswen melkein yksin.

Yhdelläkään ei ole mitään ongelmia. Mutta ne ovat nämä uusperheet tai vastuuttomuus lapsista, lapset eivät saa olla lapsia.

Täytyy tulla aikaisin yksin toimeen ja kellän ei aikaa.

Säälittää nämä lapset jotka rakkaudella, huolehtimisella,hemmottelulla, hellisimisellä saataisiin kuntoon.

jotka saavat pelata rajattomasti paljon vanhemmille tarkoitettuja tietokonepelejä. Lapset elävät pelien maailmassa usein myös päiväkodissakin. Ei ole ihme että lapsi on levoton ja aggressiivinen jos pelaa jotain K18 räiskintäpelejä kaikki illat. :(



Olen käynyt koulut 70-luvun lopulla ja 80-luvulla eikä silloin pahemmin tutkittu jos lapsella oli jotain ongelmia, he olivat tyhmiä, tuhmia tai huonosti kasvatettuja. Nykyään näitä tutkitaan ja on paljon vanhempia jotka esim. tunnistavat adhd-piirteet itsessään oman lapsen tutkimisen/diagnoosin myötä.

tämä täällä käytetty retoriikka: ei me piikitellä niitä joiden lapset " oikeasti on erityisiä" mutta ei me silti uskota että juuri kukaan on...

kun lapsemme on esim. 9-vuotiaana saanut raivareita julkisilla paikoilla tms. En enää välitä, ajatelkoot mitä ajattelevat. Tiedän olleeni TARPEEKSI hyvä vanhempi, vaikka tietenkin paljon olisi parantamisenkin varaa. Kasvatusasioita olen joutunut pohtimaan todella paljon esikoisemme kohdalla - sellaisia asioita jotka muiden lastemme kohdalla ovat sujuneet ihan muitta mutkitta.

13

Vierailija:

tämä täällä käytetty retoriikka: ei me piikitellä niitä joiden lapset " oikeasti on erityisiä" mutta ei me silti uskota että juuri kukaan on...

Kautta aikojen on ollut " erikoisia" ihmisiä. Heitä ei vain ole mitenkään diagnosoitu. Jos ei koulu ole luistanut, on todettu, että meidän poika/tyttö ei ole lukuihmisiä ja lapsi on lopettanut kansakoulun jälkeen koulun käynnin (jos on edes kansakouluakaan käynyt).



Ainakin osa näistä " erikoisista" ihmisistä on kuitenkin pystynyt suhkot normaaliin elämään, koska elämisen vaatimukset ovat olleet ennen paljon matalammat. Täysin kouluttamatonkin ihminen on voinut työskennellä vaikka vanhempiensa maatilalla tai vaikka ojan kaivajana. Nykyisin ylivilkas/liian hidas/tuppisuu/liian äänekäs kouluttamaton nuori ei saa mitään töitä. kaikilla pitää olla vähintään ammattikoulu käytynä, mielluummin jotain enemmänkin. Työelämän vaatimuksetkin ovat jotain aivan eriluokkaa kuin ennen.



Näinollen syrjäytymisriski on näillä " erikoisilla" ihmisillä paljon suurempi kuin ennen ja he tarvitsevat jo pikkulapsina diagnoosin ja paljon tukitoimia, että heistä saataisiin muokattua kunnon kansalainen nykyisiin koviin vaatimuksiin.

Oli myös agressiivinen. Nyt näyttää hyvältä, rakas lapseni hymyilee ja nauraakin jo niin että, joka kerta meinaa kyyneleet nousta silmiin.

Näin se on. Syntymästä asti lapsen on mentävä tiettyjen kaavojen mukaan, jos ei mene, heti aletaan tutkia. Tutkiminen ajoissa toisaalta on lapsen etu, MUTTA.. auttaako diagnoosti sitten miten paljon?



Olen osittain sitä mieltä että rakkaudeton koti, perheväkivalta jne vaikuttavat lapsen käytökseen suorasti: Milläs hän muuten osoittaisi pahaa oloaan?? MUTTA erityislapsi voi yhtä hyvin olla aivan tavallisen, rakkauskodin lapsi.



Ja nämä erityislapset joita rakastetaan, saattavat elää aikakin normaalia elämää tässä täydellishakuisessa maailmassa.