Kuvaile karmein poika-tai miesystäväsi

Itse en viitsi kun menee niin alta riman. No harmaantunut nelikymppinen alkoholisti joka poltti ketjussa ja sai silti aina vieraita naisia. Itse olin silloin hehkeä kaksikymppinen savuton ja alkoton mutta naiivi. Ja tulin vielä raskaaksi tälle miehelle, onneksi sain keskenmenon. ap

Hän oli olevinaan niin parempi kuin minä. Hän teki kaiken aina oikein ja minä väärin, ei tajunnut että ihmiset on erilaisia, kaikki piti tehdä kuten hän haluaa (esim. syödä tasan klo 16, jos halusin syödä klo 16.30 olin outo idiootti)



Järjestelmällisesti tuhos mun itsetuntoa haukkumalla, alistamalla ja lopuksi fyysisellä väkivallalla. Olin laiska, plösö hullu joka ei ikinä saa töitä jne.



Kerran suuttui mulle kun ei ollut puhdasta veistä. Oli itse liannut kaikki, mutta MUN ois pitänyt tiskata hälle veitsi aamiaispöytään.



Haukkui, solvasi ja häijyili niin että itkin ihan hysteerisesti. Sitten tuli ja tukki kädellään mun suun " ettei naapurit kuule miten sinä säälittävä eukko märiset" . Ei paljon empatiaa, sympatiaa pojalta herunut.



Mulla loppui työt, ja painostuksella ja ilkeilyillä sai mut hakeutumaan koulutukseen, joka ei vois vähempää kiinnostaa. Harmittaa, kun meni monta vuotta (ja opintotukikuukautta) ihan turhaan.

Jaksoi jauhaa ja jauhaa kaikesta kokemastaan vääryydestä (ja ihan rehellisesti,ei sitä vääryyttä ollut edes tapahtunut) ja samaan aikaan kuitenkin kehua mitä joku ex tyttöystävä (joita menneisyydessään oli tasan 1kpl) oli joskus hänestä kehunut... ja rypi jatkuvasti äiti-kompleksissa ja myös siinä kun tää tyttöystävä oli jättänyt hänet ja puhui pask*a selän takana... myöhemmin tajusin kyllä et tottahan ne sen tytön jutut oli...



Eli työttömyysturvalla,ei saanut pidettyä työpaikkoja,aina oli pomoissa vikaa... ja kirosanoja tuli ja tuli.. kuunteli pateettista suomipoppia ja jopa itki niitä sanoja *yöks*



JA kamalaa sanoa vielä tää,mutta vaikka olis ollut ihan ok näköinen,niin ei huolehtinut YHTÄÄN ulkonäöstään,oli siis ihan kamala,rasvaiset roikkuvat ohuet hiukset ja tupakkahampaat... vaatteina aina mustat pillifarkut ja musta paksu puuvillapaita.... YÖÖÖÖÖKS... ei ihan tosi... kesti noin 2kk se " suhde" ja sen jälkeen 3 VUOTTA yritti ulista takaisin...

Ja sitten mä muutuin pask*a puhuvaksi ämmäksi vaikken oo ikinä (tätä ennen) sanonut koko jätkästä yhtään pahaa (lue en yhtään mitää,en hyvää enkä pahaa)



Aloin " oleen" kin sen kanssa vain koska se niin kovasti mua säälitti :(

Exä oli äärimmäisen itsekäs. Kun riitelimme, oli syy mikä tahansa, niin aina riita oli minun syytäni ja minä olin se joka pyyteli ja anoi anteeksi. Exän itsekkyyttä kuvastaa parhaiten se kun jouduin kipeänä käymään ruokakaupassa parin kilometrin päässä, koska exä ei tarjennut lähteä pihalle, kun oli hällä sellainen olo että flunssa ehkä alkamassa. Se että minä olin kipeä ei hänestä estänyt minun ulos lähtemistä. Tarvoin lumihangessa ja itkin kurjaa oloani yksin. Silloin tunsin olevani niin alhaalla kuin vain voin. Päätin että siitä tulee loppu ja tulihan siitä.



Joka ei ole kokenut samaa, ei käsitä miten paljon minuudesta katoaa 6 vuoden aikana. Olen aina ollut vahva nainen. Tuossa suhteessa olin äärimmäisen epävarma. Pelkäsin lähteä pois, en uskonut että pärjäisin omillani. Onneksi oli ystäviä tukemassa. Ilman heitä olisin varmaan palannut siihen kamalaan suhteeseen takaisin.



Nykyään elän täysin päinvastaisen miehen kanssa kuin exäni ja ensimmäinen yhteinen vuosi meni enemmän tai vähemmän siinä, että odotin milloin hänkin paljastaa todellisen karvansa. Ei ole tästä murusta tullut samanlaista kuin exästä. Ei 6v suhteen jälkeenkään.