Muita, joiden lapsi vierastaa aina?
Meillä on 1v 10kk lapsi, joka alkoi vierastamaan vauvana ja on siitä asti vierastanut. Täällä kun koko ajan puhutaan, että lapsella on eri kausia: joskus vierastaa, joskus ei, niin meidän lapsella ei ole mitään kausia ollut tässä asiassa.
Kyllä se sitten rohkaistuu, kun on tutustunut uuteen ihmiseen, mutta ensitapaamisella on kyllä isän tai äidin sylissä turvassa.
Kommentit (12)
Voisiko olla noin? Kyllä me silti normaalisti ihmisiä tapaillaan, vaikka olenkin ujo ja hiljainen. Mitenhän voisin rohkaista lasta?
Mietin sitäkin, että ehkä johtuu kotihoidosta. Lapsi on kuitenkin lähes aina seurassani, joten ehkä se vaikuttaa?
Ap
Eikä tuossa vierastamisessa ole mitään vikaa. Ihmettelen aina miksi siihen niin negatiivisesti suhtaudutaan. Lapsihan kuitenkin tutustuu ihmisiin, omaan tahtiinsa kun on siihen valmis.
Normaali ihana lapsi on sinulla!
Ei ne rämäpäät ja suulaat heti kaikkiin tutustumassa olevatkaan aina niin herttaisia ole.
Pidä lastasi juuri niin kauan sylissä ja niin tiukasti kuin lapsi tarvitsee " tasaantuakseen" vierastuksen aiheuttamasta tunnekuohusta. Älä missään nimessa päästä suustasi sammakoita tyyliin: " No, kun tämä meidän Leevi nyt on näin ujo..." .
Kun lapsi on saanut kootua itsensä, niin jatka tilannetta, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hoidon aloitus oli tosin paha paikka hänelle. Itki hoidossa joka päivä noin kuukauden ajan, sen jälkeen alkoi viihtyä ja tuli reippaammaksi.
Vierailija:
Pidä lastasi juuri niin kauan sylissä ja niin tiukasti kuin lapsi tarvitsee " tasaantuakseen" vierastuksen aiheuttamasta tunnekuohusta. Älä missään nimessa päästä suustasi sammakoita tyyliin: " No, kun tämä meidän Leevi nyt on näin ujo..." .Kun lapsi on saanut kootua itsensä, niin jatka tilannetta, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Mitä muutakaan siinä voi tehdä? Kyllä mummot ihmettelee kun " mummon pikku kulta" ei halua mummon syliin, yksikin yrittää väkisin repiä lasta itselleen. Todellakin pidän häntä juuri niin kauan sylissä, kun hän tahtoo. :)
Ap
Tyttö 2-v on vierastanut ihan pienestä vauvasta lähtien. Päiväkotikokeilu oli yhtä itkua ja tuskaa. Meillä mummut ja sukulaiset eivät kanssa ymmärrä tätä " outoa" lasta, joka ei syliinkään suostu. Suku kun on kovasti puheliasta porukkaa. Nyhrää vain äidin lahkeessa/sylissä. Ja selkeästi tämän takia lapsemme on jotenkin erilainen sukulaisten silmissä. Aina sitä koittaa jotenkin puolustella. Mutta oman perheen kesken lapsi on mitä herttaisin. Meidän iskä kanssa erittäin ujo, joten kaippa sitten periytyvää.
Vieläkään ei mene mummojen ja ukkien syliin, vaikka lähes viikoittain nähdään, muista nyt puhumattakaan.. Saattaa yhä huutaa ihmisiä, joita tapaamme kuukausittain. Siirtyy kaupoissa ym. heti vierelleni, jos joku vieras ihminen katsoo kohti.
Kerhoissa käydään, muskarissa, uimassa, siellä on ok.
Ehdottomasti en vie hoitoon, ennenkuin tämä vierastaminen helpottuu ja se on myös neuvolapsykologin mielestä viisain ratkaisu. Hoidossa lapsi kyllä kuulemma karaistuu ja voi alkaa käyttäytyä rohkeammin kuin oikeastaan uskaltaisi, koska vaistoaa häneltä odotettavan sellaista. Lapsi saattaa tämmöisessä tilanteessa kehittää itselleen " epäaidon minuuden" eli se oma minuus jää jonnekkin taustalle.
Me vanhemmat ollaan molemmat erittäin suulaita, aktiivisia, sosiaalisia, että ei välttämättä periydy tämmöinen. Ehdottomasti kuitenkin sillä kannalla, että lapsi saa olla sellainen kuin on! Jos se ei jollekin kelpaa, oma on ongelmansa.
Katso ja kuuntele lastasi! Äitinä tunnet hänet parhaiten, tiedät, mikä hänelle on parasta. Joskus se voi olla kotihoito, ei aina.
päiväkodissa lapsesta kuoriutui juuri se oikea luonne esiin. Tosi sosiaalinen sellainen. Ennen päivähoitoa hänellä ei ollut ollut rohkeutta ottaa kontaktia muihin vaikka halua olisi ollut vaikka kuinka. Ei aloitus tietenkän helppo ollut, mutta todella nopeasti lapsi ui mukaan touhuihin. Tosi hyvät hoitajat ymmärsivät tukea erilaisia lapsia eri tavoin.
Muuten varmaan roikkuisi vieläkin puntissa kiinni, meillä kun ei ole muita lapsiakaan. Mutta vanhempi tuntee lapsensa parhaiten, kannattaa tehdä kuten sydän sanoo.
Oli muutenkin kamalan ujo ja pidättyväinen, ei esim. voinut pienenäkään itkeä kenenkään nähden. Sitten se vain loppui, nyt lapsi on 4 ja on tosi reipas ja sosiaalinen, juttelee suunnilleen kaikille vastaantulijoille niin että saan välillä pidätellä ja neuvoa että ihan kaikille ei tarvi puhua... Pikkuveli on ihan toistaa maata, ei ole juuri vierastanut ikinä ketään.
jos on ollut muutaman viikon näkemättä jotakin tuttua, esim isovanhempia, niin alkaa vierastamaan heitä uudestaan.
Ap