äitiin takertuva vauva, koska " rohkaistuu" ?

Ja samoja kausia tulee sitten isompanakin, mun lapsilla oli sellaiset äitiintakertumiskaudet muistaakseni taas n. 2v ja 4v, yhdistettyinä uhmaan.

Juu se on riipaisevaa kuunnella vauvan kirkumista. Mutta kyllä se menee ohi, joskus.

poika ja silläkin on viime päivinä ollut tuota minuun takertumista. Ihanasti on oppinut ryömimään lähelle kun haluaa syliin/maitoa. En ole pitänyt sitä ongelmana, eiköhän se kuulu kehitykseen tässä vaiheessa?

Ja sitten noita kausia tulee ja menee taas uudestaan :).

tarvitsee sitä turvaa ja läheisyyttä kipeästi. Ja kun saa riittävästi tankattua sitä turvaa niin aikanaan helpottaa ja rohkaistuu etäämmälle ja " itsenäistyy" vähän kerrallaan. Eli anna niin paljon sitä mitä hän tarvitsee kuin mahdollista niin saat itsenäisen ja luottavaisen lapsen. Väkisin irrottamalla ja karaisemalla vain voimistat tuota riippuvaisuutta. Älä anna lasta väkisin vieraan syliin jos hän vastustelee. Lapsi tutustuu muihin ja ulkomaailmaan kun on siihen valmis. Laita lapsi vaikka rintareppuun tms. että saa olla paljon lähelläsi tai mene hänen kanssaan lattialle välillä hänen viereensä että tulee sitä lattiallakin olemista myös.

Ja jos yritän laittaa lattialle tai muualle, roikkuu vaatteissa ja huutaa KOVAA :) Ehkä se johtuu siitä, että on isän kanssa kotona ja minä käyn töissä. On ikävä :)

vauva on siis ollut samanlainen takertuja ihan alusta asti. ihan pienenä kannoin paljon liinasssa, ja sain sen turvin esim. tiskattua. puolivuotiasta en jaksa enää kanniskella sisällä.



viikonloppureissu isovanhempien luo on yhtä tuskaa kun ainoastaan mun syli on hyvä, MIKÄÄN muu paikka ei kelpaa (esim. 5 minuuttia kun pesin tukkaani suihkussa oli ihan kamala tuskan paikka, lapsi itki vaarin sylissä suu vaahdossa ihan lohduttomasti). mutta sylissä hän venkoilee ja vöyhöttää niin että on hankala pitää. ja esim. mun syöminen on hankalaa kun vauva pönkeää seisomaan, huitoo ja pomppii, yrittää ottaa haarukan jne. ja jos lasken hänet sylistä pois niin kamala huuto.



mulla on myös uhmaikäinen esikoinen joka jää huomiota vaille kun mun aika menee vöyhöttävää vauvaa sylitellessä. tottakai yritän vauva sylissä tehdä juttuja myös esikoisen kanssa, mutta joka tapauksessa vauva on ja pysyy siinä meidän välissä, koko ajan.



ap

lapsi nukkuu mun kainalossa ja ulkona ollessa kannan häntä aina kantorepussa. ei olla yritetty karaista häntä millään muotoa.



mun käy välillä sääli miestä, kun hän tuntee olonsa hölmöksi kun lapsi itkee hänellä sylissä niin lohduttomasti, rauhoittuu samantien kun pääsee minun syliin. lisäksi mulla on välillä selkä kipeä kun kanniskelen lasta kaiken aikaa.



tää aika olisi ehkä helpompaa jos voisin ajatella jotain päämäärää, esim. sitä vuoden ikää, että silloin tää helpottaa.



ap

Tiedät kyllä antavasi riittävästi läheisyyttä ja voit hyvällä omallatunnolla olla välillä ihan itseksesikin. Miten käyt esim. kampaajalla? Mielestäni suihkussakäynnin ajaksi vauvan voisi antaa toiselle pidettäväksi. Ja mielellään vielä niin, ettet sinä kuule huutoa :).

Ei auta karaisemiset, lapsi huutaa ja rauhoittuu vain äidin lähellä. Ei auta, vaikka isä hoitaa, huuto on kamala.

hetkeksi kelpaa jos minä olen samassa huoneessa näköetäisyydellä. jos katoan näkyvistä niin alkaa huuto. isä kärsii, koska haluaisi osata lohduttaa ja hoivata tätä lasta samalla lailla kuin esikoista (joka ei ikinä vierastanut ketään ja on rämäpäisin ja rohkein tuntemani lapsi. häneen onkin kiva verrata tätä toista vauvaa.. ). ja minä kärsin kun tosiaan tunnen olevani pahanteossa kun en ole vauvan luona.



en käy kampaajalla (ja sen huomaa, ajattelin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kasvattaa nyt sen pitkän tukan mitä en ole ikinä jaksanut). kerran viikossa käyn liikuntaharrastuksessa ja viivyn 2 tuntia. vauva on monesti huutanut koko 2 tunnin ajan, ja palatessani nyyhkii uupuneena. isä saa vauva rauhoittumaan syliin ainoastaan näyttämällä hänelle you tubesta metallibändien videoita (ja tämä on oikeasti totuus, muita musiikkilajeja on kokeiltu mutta eivät auta, täytyy olla raskasta), mutta en tiedä onko vauvan aivoille hyväksi katsella kovin paljon liikkuvaa kuvaa lähietäisyydeltä.



ap

tuollaista kyllä ole, helpommalla olen päässyt. Oikeastaan vasta ihan viime aikoina on tullut lievää vierastamista ja äidin syliin halua, aiemmin ei ollut niin ronkeli.



Toivotaan että tilanne paranee teillä,



3

että se on ainoa hetki viikossa kun olen pois lasten luota, ja ilman sitä en jaksaisi tätä touhua yhden separaatioangstisen (googletankin tuota) ja toisen voimakastahtoisen uhmaikäisen kanssa. joskus kun olen poissa, niin kuulen koko ajan korvissani vauvan huudon ja kärsin huonoa omaatuntoa. meinaan kuitenkin jatkaa harrastustani.



ap

Ajattele omaa jaksamistasi.

nyt 6 kk vauva aloitti vierastamisen 3 kk iässä ja sen jälkeen äiti tullut todella tärkeäksi. vauva viihtyy isänsä tai muun tutun aikuisen kanssa yksin maksimissaan puoli tuntia kerrallaan ennen kuin alkaa hirveä itku, joka loppuu heti kun pääsee äidin syliin. isän seura kelpaa kyllä hyvin jos olen itse näköetäisyydellä. on muuten todella iloinen ja aktiivinen vauva ja viihtyy välillä pitkiä aikoja itsekseen lattialla jos olen itse samassa huoneessa. neuvolassa meille sanottiin, että ei tarvitse väkisin yrittää opettaa vauvaa olemaan erossa äidistä, mutta toisaalta ei myöskään vahingoita lasta jos silloin tällöin jättää isälle tai muille hoitoon. en ole itse kokenut tilannetta onneksi mitenkään ahdistavaksi.

tuossa 3-v tienoilla ja kuopus on vielä ihan riippa (1v5kk)

olisiko niin, että vauvasi on alunperinkin vähän herkänsorttinen ja äitifani ja aistii nyt että olet vähän väsähtänyt hänen jatkuvaan mukana roikotteluun niin on nyt sitten hätääntynyt, että nytkö se peijooni hylkää. Itselläni on kokemusta muutamasta tenavasta ja olen huomannut, että ensimmäisenä kannattaa unohtaa kaikenlainen erilleen kasvattaminen tai mikään siihen suuntaan viittaava. Helpoimmalla pääset, kun unohdat senkin, että vauva syntyi jo. Kun tämän tajusin, kannoin lapsiani yhtä ahkerasti kuin muitakin kehoni osia yrittämättä koskaan päästää heitä käsistään. Olen kantanut jokaista niin pitkään, että itse pyrkivät maan kamaralle. (Olen kyllä käynyt jumpassa ja kuntosalilla ja jossakin omissa riennoisssani kuitenkin). Ja usko pois, se aika koittaa pian!! Nytkin sylissäni istuu yksi vuotias. Erittäin tyytyväinen taapero. Huomaatko, kun pidät lasta lähelläsi niin kuin kuuluukin, ei hän itke ellei ole sairas.

Varmasti pian jo pääset menemään vapaammin.

Suosittelen säännöllistä hierojalla käyntiä, siivoojan hankkimista ja hyvää tv-/lepotuolia.

se mainitsemani liikuntajuttu on ohjattu kurssi, ja se on silloin kun se on. joskus vauva nukkuu kun lähden ja joskus jää valveille.



ap



ps. en mitenkään hulluna kärsi tästä asiasta. vauvasta on paljon iloa koko perheelle, hän on aika hassu ja vekkuli tapaus. eilen hän oli koko päivän ihanan hyvällä tuulella, ilmeili ja naureskeli. oltiin ideaparkissa ja vauva mulla kantorepussa monta tuntia. mulla oli kyllä illalla hiukan jäykkyyttä selässä :)

tajusin nyt (muistaakseni viestin 20 perusteella) että tämän vauvan lunteenlaatu ja meidän kodin siisteystaso EIVÄT ole täysin toisistaan irralliset asiat.. :D



voi morjens mun kanssa. oispa varaa siivoojaan..



ap