WTF!!?? Miksi jotkut ostaa selkä vääränä monen sadan euron arvosta lahjoja lapsilleen?

varsinkin kun kaikilla hänen kavereillaan on jo aika päivää sitten ollut molemmat.

Ja nyt saavat omanikin..Joku tyhjätaskuko näitä aloituksia vääntää?

En tarvitse kaikkea sitä tavaraa, jota haalin ympärilleni. Onneksi mies toppuuttelee ja kyselee OIKEIDEN arvojen perään. Ostaisin lapsille ihan tolkuttomasti tavaraa, jos mies ei sanoisi, että et osta.



Meillä on kotona aina lahjottu ihmisiä runsain mitoin. Paljon, paljon paketteja jouluna ja syntymäpäivänä. Nimipäivinä yksi paketti. Äiti osti joka viikko uusia leluja ja vaatteita meille lapsille.



Ja nyt se näkyy! Minun on vaikeaa olla ostamatta paljon lahjoja kummilapsille, omille lapsille, miehelle, anopille... Pikkuhiljaa olen alkanut (appi sairastui vakavasti) tajuamaan, että ei se elämä niin kuulu mennä. Ja kuten joku sanoi... meilläkin tavara oli tavallaan rakkauden korvike. Oli helpompaa lykätä käteen barbie kuin halata ja suukottaa.

jotka ei koskaan saaneet mitään..joulunakin korkeintaan 2 lahjaa..Nyt ostelevat kun ei lapsena saanut mitään..Itse sain paljon kaikkea, ja en tosiaan törsäile. Paitsi jouluna:)

Lapsena lahjoja tuli niin että siskopuoleni kanssa varattiin lattialle alue johon lahjoja aletaan kasata. Lahjoja tuli molemmille aina kolmisenkymmentä...



Nyt tänä päivänä mieheni joka ei lapsena saanut paljoakaan mitään, on suuruuden hullu joka haluaa pelit ja vehkeet, talot, autot yms. JA minä painan jarrua ja muistutan ekologisuudesta :)

Toki tavaraa ostetaan mutta myös opetellaan kierrättämään, lahjoittamaan ja ajattelemaan asioita maanläheisesti.

että se pikku piltti joskus kasvaa ja tarpeet ja toiveet käyvät aika lailla kalliimmiksi...?



Isommat lapset toivovat esimerkiksi kännyköitä, tietsikkaa, suksia tms. Vaikka ei ostaisi kuin yhden lahjan, se on helposti monta sataa euroa maksava vermes.



Tosi on, että lahjamäärää on syytä rajoittaa ja lapselle on hyvä tehdä selväksi, että raha ei kasva puussa ja sen eteen pitää tehdä töitä.



Mutta aika puupäistä olisi sekin, jos hyvätuloiset vanhemmat eivät voisi lapselleen ostaa vaikkapa nyt juuri koulunkäynnissä tarpeellista tietsikkaa tai harrastusvälineitä.

meillä ainakin on suku, jossa kukaan mummo tai kummi ei osta meidän lapsille koskaan mitään.

mut joku isoäiti tekee sitä eikä mekään sitä tajuta

muulloin emme saaneet mitenkään erityisen paljon lahjoja... minusta oli aivan ihanaa saada paaaljon lahjoja, ja niitä sitten kuukausikaupalla ihailtiin:) ja todellakaan en ole mikään materialista!!! ja saatiin myös sukulaisilta ym. paljon joululahjoja.



ja omalle lapselleni en osta kuin ehkä 7 lahjaa, ja muuten ei ostela juurikaan leluja.

Vierailija:

Vierailija:

materialisteja ja toisten hyvinvoinnista kateellisia ovat nimenomaan ne jotka lapsena eivät saaneet juuri mitään: eivät juuri lainkaan haluamiaan vaatteita, leluja, harrastuksia jne.

Allekirjoitan tuon lauseen.

Mutta itse sain lapsena lähes kaiken mitä rahalla saa, sillä korvattiin rakkautta ja läsnäoloa. Ja voin rehellisesti sanoa, että minusta tuli materialisti, josta olen koko aikuisikäni yrittänyt päästä eroon. Eikä se todellakaan ole helppoa, kun olet kasvanut niin, että materialla korvataan tunteet.

Mikä määrä materiaa olisi hyvä? Ne lapset jotka eivät saa yhtä paljon leluja kuin naapurin lapset, tulevat kateellisiksi ja aikuisena sitten hukuttavat omat lapsensa materiaan. Ja sitten taas heidän lapsistaan tulee onnettomia, kun ovat jääneet vaille henkistä tyydytystä.

Ehkäpä ratkaisevaa ei ole materian määrä, vaan se kuinka paljon vanhemmilla on kykyä antaa lapselleen aikaa, rakkautta ja hyväksyntää.

Olennaista on juuri tuo käytetäänkö materiaa rakkauden korvikkeena vai ei. Suuretkaan lahjavuoret eivät vahingoita lasta tai tee hänestä materialistia jos hän tulee nähdyksi ja rakastetuksi oma itsenään ja vanhemmilla on antaa myös muuta kuin materiaa eli aikaa, huolenpitoa jne.

T. 9

Minä sain kasapäin lahjoja jouluna. Sain myös rakkautta ja vanhemmilta aikaa. En ole materialisti kuten köyhän perheen tuttuni, vaikka olen rikkaasta perheestä. Toimin nyt itse kuten vanhempani. Lapseni saavat aikaa, rakkautta ja läjäpäin lahjoja jouluna.

aikaa ja rakkautta saavat muulloinkin kun jouluna;)

Ja toiset käyttää rahat matkusteluun eikä lahjoihin ja toiset jonnekkin muualle. Mitä se kenellekkäään oikeasti kuuluu...

kun viikonloppuna katsoin Melukylän lapsia tv:stä ja taas kerran ajattelin, miten erilaista nykylasten elämä on. Oliko niillä lapsilla kaapit väärällään tavaraa? Eipä juuri lelun lelua, mutta silti tekemistä riitti ja onnea.

muita lahjottavia ei sitte olekkaan..

materialisteja ja toisten hyvinvoinnista kateellisia ovat nimenomaan ne jotka lapsena eivät saaneet juuri mitään: eivät juuri lainkaan haluamiaan vaatteita, leluja, harrastuksia jne. Kukaan tavis ei voi kuitenkaan saada kaikkea haluaamansa joten ei lapsesta materialistia kasva pelkästään siten että kuusen alus on täynnä paketteja. Toki lahjavuori ei ole tarpeen sekään vaan kohtuus lienee tässäkin asiassa viisainta.

Vierailija:

materialisteja ja toisten hyvinvoinnista kateellisia ovat nimenomaan ne jotka lapsena eivät saaneet juuri mitään: eivät juuri lainkaan haluamiaan vaatteita, leluja, harrastuksia jne.

Allekirjoitan tuon lauseen.

Mutta itse sain lapsena lähes kaiken mitä rahalla saa, sillä korvattiin rakkautta ja läsnäoloa. Ja voin rehellisesti sanoa, että minusta tuli materialisti, josta olen koko aikuisikäni yrittänyt päästä eroon. Eikä se todellakaan ole helppoa, kun olet kasvanut niin, että materialla korvataan tunteet.

Mikä määrä materiaa olisi hyvä? Ne lapset jotka eivät saa yhtä paljon leluja kuin naapurin lapset, tulevat kateellisiksi ja aikuisena sitten hukuttavat omat lapsensa materiaan. Ja sitten taas heidän lapsistaan tulee onnettomia, kun ovat jääneet vaille henkistä tyydytystä.

Ehkäpä ratkaisevaa ei ole materian määrä, vaan se kuinka paljon vanhemmilla on kykyä antaa lapselleen aikaa, rakkautta ja hyväksyntää.