Tuntui todella pahalta, kun tuttavaperheen 1-vuotias lappaisi isaansa kasvoille ja isa antoi siita hyvasta lapselle otsaan luunapin!

tekemällä itse samoin. Ja 1-vuotias on todellakin vielä niin pieni, että ei ymmärrä läpsimisen satuttavan. Tietenkin pitää kieltää ja sanoa, että se sattuu, mutta ei tosiaan saa antaa luubappeja tai läsiä vauvaa.

En myöskään ymmärrä vanhempia, jotka HUUTAVAT lapsilleen, että EI SAA HUUTAA!

Muisto vaan on lyhyt, mutta muutama selkeästi kielletty juttu on kyllä mahdollista opettaa.



Mutta ei tosiaankaan luunapeilla, vaan kielloilla ja seurauksilla (hauskanpito loppuu, siirtäminen kauemmas vähäksi aikaa tms tms).

Miten niin ei ymmärrä? Kyllä meillä ainakin on ihan hyvin ymmärtänyt jo yksivuotiaanakin. Muisti ei tosin ole vielä kovin pitkä (niin kuin joku jo sanoikin), mutta ihan varmasti ymmärtää... Luuletteks te että ne on jotain puunukkeja, jotka sitten yhtäkkiä herää eloon kolmen vanhoina?

et kyllähän ne ymmärtää, muttei vaan toimi sen mukaan.



Ainakin oma yksivuotiaani tuntuu varsin hyvin tajuavan mitä tarkoittaa EI ja SATTUU, mutta kyse ei ole muististakaan vaan ihan silkasta rajojen kokeilusta kun jatkuvasti pitää naama valmiiksi virneessä mennä tekemään kiellettyjä juttuja.



Mutta juu, paha mieli tulis mullekki tommosesta :(

Äitini minua ja veljeäni aikanaan läimi ja tukisti ja välillä suorastaan hakkasi. Ongelmia riitti silti, aina jotenkin uhmattiin ja pistettiin hanttiin. Nyt reilu 10v nuorempia sisaruksia ei ole fyysisesti kurittanut, vaan käyttänyt muita keinoja (jäähy, pois nostaminen yms.), ja niin vaan käyttäytyy paremmin.



Muistan vielä erittäin selkeästi sen vihan, mitä äitiäni kohtaan tunsin, enkä todellakaan halua lasteni ajattelevan niin minusta. Yksivuotias varsinkin on niin pieni, että tekipä mitä tahansa, joutuu sen toistamaan usein ennen kuin oppi menee perille. Jokainen sitten itse miettii, haluaako jatkuvasti olla lastaan satuttamassa.