6v valittaa että pyllyä kutittaa, ei kihomatoja
mitä muuta voi olla? On 2 vuotiaasta asti aina välillä valittanut. Nyt taas. Kihomadot tarttuisivat veljeenkin joten niitä ei ole. Kutina voi lähteä päiväksi ja taas sitten tulla. Eikä nyt oikein ota varmuudella selvää että kutiaako tai sattuuko. Mitä ihmettä voisin kokeilla? Tosi monta vuotta ollut aina joskus tällaista. Nyt taas puolen vuoden tauko viimekerrasta
Kommentit (6)
Vaikkakin helpotti vähän vaippojen jäädessä pois. Onko hiiva testattu?
Näkyykö peräpukamia, ne kutisee ja kirvelee ja sattuu ja kaikkea siltä väliltä.
Uusi 2 tai 3 kertaa nyt keväällä, ei siis missään vaiheessa todettu kellään muulla kuin keskimmäisellä lapsella.
on ravannut tiheään.
Yhdellä lapsellamme on myös muuten usein kutinaa sillä hänellä luiskahtaa pikkuisen suolta ulos pyllyreiästä kun käy kakalla ja silloin pyllyä kutisee mutta on kyllä myös kipeä. Lapsi siis valittaa kutinan lisäksi kipua. Lääkäri meille neuvoi vain laittamaan kunnollista perusvoidetta ja työntämään luiskahtanut suoli takaisin peräaukkoon. Pienellä lapsella ei kuulema ole peräpukamia sillä itse epäilimme niitä ensin.
Jos ei auta noi niin lääkäriin mars.
Meillä on tytöllä ollut kyllä hiivakin tuossa kuuden ikävuoden paikkeilla. lääkärissä käytin kun oli tiheää pissatarvetta ja lääkäri totesi että on hiivakehä alapäässä. Punoittava rengasmainen alue joten sai lääkkeeksi salvaa ihan reseptillä.
Josko teilläkin tästä olis kyse.
olen nyt ollut viikon pojan kanssa kahdestaan, plus tietenkin veli 3v. Nyt lähti kakkalle ja siellä ravaa kyllä aika useasti silloin kun kutittaa