Elämäni on umpikujassa :' (

Lyhyesti kerrottuna, olen ollut naimisissa kohta 10 vuotta, meillä on nelivuotias tyttö.



Nyt olemme kolmekymppisiä. Alusta saakka suhteemme on ollut farssi, olemme ihan liian erilaiset ihmiset. Eniten riitaa aiheuttaa seksi, haluamme ihan eri aikoina ja eri tahdissa ja eri asioita. Tämä pätee muihinkin elämänalueisiin.



Mainittakoon, että naimisiin mennessä olimme uskovaisia, oli luonnollista mennä yhteen, seksiä oli vasta aviossa. Kumpikin on pettänyt kerran toista ja se on haavoittanut itseäni liikaa.



Toisaalta, olemme hyvinä hetkinä hyvät kaverit, hoidamme lasta hyvin. Lapsi rakastaa sitä, kun koko kolmihenkinen perhemme on koossa.



Itse alan vain menettää elämänvoimiani, olen masentunut, mikään ei kiinnosta, kodin hoitaminen tuntuu valtavalta taakalta. Olen kireä ja hermostunut. Syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa. Olemme myös mieheni kanssa käyneet useaan otteeseen parisuhdeterapiassa.



Olen rakastumassa hyvään ja rakkaaseen miespuoliseen ystäväämme. Enemmän hän viime vuosina on ollut minun olkapääni. Aavistelen, että hänkin voisi tuntea minua kohtaan suurempaa. Hänellä on samanlainen arvomaailma ja ajatus elämää kohtaan kuin minulla, toisin kuin miehelläni, tämä siis on ollut aina näin, ei ole mitään rakastumisenhuumassa ajateltua.



Olen yleensä parempi kirjoittaja, tästä tuli tällainen sekava selostus. Ei jaksa vaan enää mitään, tämä tilanne vie voimat. Syyllistän itseäni rankasti, haluaisin voida muuttaa tämän tilanteen. Olemme monesti päättäneet erota, mutta lapsen takia ja osin myös itsemme takia olemme jatkaneet. En saa yhteyttä mieheeni, enkä jaksa riidellä. Sydämeni murtuu, jos päätämme " oikeasti" erota. Ja eniten lapsemme takia.



Olisiko kellään ulkopuolisen tarkkailijan kommenttia pieleen menneeseen elämääni? Ei tämän näin pitänyt mennä. Mistä voisin saada elämänvoimia?