Lue keskustelun säännöt.
Rakkaus ei kohta enää riitä...
15.05.2007 |
Voiko kenenkään elämä olla enää yhtään helvetillisempää? Parisuhteemme ei kyllä enää kohta kestä näitä ikuisia alamäkiä. Suuren mäen alta löytyy vaan lisää alamäkiä.
Esikoisemme syntyi reilu kaksi vuotta sitten ja kärsin synnytyksen jälkeisestä MASENNUKSESTA. Suuri vaikuttava syy siihen oli luultavasti lapsemme mahdoton pulauttelu, enkä sen takia voinut oikeastaan poistua kotoa ja kyllähän siinä itse kullakin mieli alkaa murtua kun yli 40 harsoliinaa meni 2vrk:n aikana pulauttelujen siivoamiseen.
Tästä päästyämme jouduimme vuosi sitten juoksemaan lapsi kainalossa keskellä yötä liekkimerestä TALOMME PALAESSA. Luulin etten ikinä selviä siitä kokemuksesta. Jotenkuten selvisin ja aloin odottamaan toista lastamme. Alusta saakka minulla oli pahoja aavistuksia. Ja yllättäen ne osuivat oikeaan. Lapsellamme oli DOWNIN SYNDROOMA. Päädyimme RASKAUDEN KESKEYTYKSEEN, joka oli elämäni kamalin kokemus ja vaikein päätös. Keskeytyksessä kaikki ei edes mennyt niinkuin olisi pitänyt ja mm. kaavinnan aikana HERÄSIN NUKUTUKSESTA.
Nyt KUOLI miehen isä....
Kuinka paljon yhdelle ihmiselle/perheelle voi kaataa paskaa niskaan? Koska saa luovuttaa? Rakastan miestäni kovin paljon, mutta nämä kokemukset hajottavat minut pirstaleiksi, enkä tiedä miten pysyn itse enää kasassa. Tästä johtuen meillä on helvetillisiä riitoja joka ikinen päivä. En millään jaksaisi itkeä joka päivä. Ei kukaan voi jaksaa elää tällaista arkea. Ammattiapua olen pyytänyt, mutta hyvinvoivassa Espoossa ei osata minua auttaa/ymmärtää.
-sirpale
Kommentit (12)
Kohtuuttomalta muutokset tuntuvat kun ne pamahtavat samaan aikaan tai peräkkäin.
Sen opin minäkin, että apua ei kunnalta saa paitsi jos tartut pulloon. Silloin on partioita toisensa perään ovella ja kaikki tukipalvelut saatavilla. Päihteetön, perheellinen vaikeuksissa oleva ihminen ei saa todellista apua mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sitä paskaa riittää.. Meillä on takana myös rankat ajat, plus että meiltä kuoli molemmilta isät vuoden välein. Jotenkin sitä vaan on selvitty, ja nyt osaan arvostaa enemmän miestäni ja sitä mitä meillä on.
Ap:lle ei voi toivottaa muuta kuin voimia, ja kyllä se elämä taas helpottaa..
Tuntuupahan vaan siltä, että kohta tulee lisää. Ainakin oman isän kuolema saattaa tulla hyvinkin pian.
Olet joutunut kokemaan suuria vaikeita asioita elämässäsi ja kaikki vielä lyhyen ajan sisällä. Tuollaiset tapahtumat jättävät ilman muuta jälkensä. Luultavasti et ole ehtinyt käsittelemään niitä tarpeeksi hyvin. Masennus voi hyvinkin uusiutua. Koita pikaisesti hakea apua jostain.
Oletko soittanut seurakuntaan tai esim. kriisipuhelimeen? Näistä voisi olla apua alkuun, jos et kerran kunnalliselta puolelta apua saa. Kyse on sinun ja perheesi hyvinvoinnista.
Halaus
Toisenne, nykyinen asuntonne...mitä vielä. Kaikilla ei ole niitäkään tässä maailmassa. Sä et pääse yhtään eteenpäin, jos mietit niitä kamaluuksia mitä teillä on ollut. Vain etsimällä elämästäsi nyt niitä positiivisisa asioita, selviydyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä siivoaisin vaikka miljoona puklua, jos vain saisin lapsen. Vaikka sillä olisi mitä syndroomia. Mutta kukin kantaa ne taakat mitä kestää...
Et varmasti ole kokenut samaa kuin minä. Enkä minä samaa kuin sinä. Meilläkin haaveissa on uusi lapsi, mutta tällä hetkellä se varmaan jääkin haaveeksi. En uskalla, sillä kokemus sairaan lapsen abortoinnista oli niin karmaiseva, etten toista kertaa siitä selviä, mikäli näin kävisi. Minusta tuntui siltä että tein armomurhan, enkä ole varma hyväksynkö sitä. Emme kuitenkaan olisi jaksaneet antaa sairaalle lapselle hänen tarvitsemaansa hoivaa ja huolenpitoa. Eikä olisi ollut varmaa olisiko hän edes syntynyt elävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan monien on vaikeaa käsittää, mitä olet kokenut, sillä harvalla lienee kokemuksia oman talon palamisesta ja siitä pelastumisesta. Sinulla on ollut monia kriisejä peräjälkeen, ja kodin palaminen jos mikä on traumaattinen kokemus, eikä vammaisen lapsen kohtalostakaan päättäminen ole helppoa.
Olet kuitenkin vahva kun olet noin pitkälle selvinnyt. Varmasti kaikkien noiden asioiden käsittelemiseen menee vielä aikaa, mutta uskon, että sinulla on voimaa niiden käsittelyyn ja elämäsi tiukoista paikoista selviytymiseen. Apua sinun pitäisi kyllä saada, jos itse koet sitä tarvitsevasi. Mistä olet kysynyt? Onko Espoossa jotain perheneuvolaa tai kriisikeskusta, joka voisi ainakin neuvoa eteenpäin? Älä sulje myöskään yksityissektoria pois vaihtoehtojen listalta.
tsemppiä!
Perheneuvolan kautta sain apua tulipalon jälkeen, ja se olikin ihan hyvin järjestetty. Sen jälkeen kyseisen instanssi ei ole pystynyt pahemmin järjestämään pyytämääni apua (heillä ei yksinkertaisesti resurssit riitä). Yksityiseltä puoleltakin on kokemusta ja se oli kaikista kokeilemistani surkein. Nyt en oikein jaksaisi ryhtyä mihinkään puhelinrumbaan ja kertomaan kymmenelle eri henkilölle puhelimessa, että miksi minä nyt apua kaipaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä suotta mieti aborttia, tehty mikä tehty ja muuksi se ei muutu, vaikka surisit päivät pääksytysten. Nyt teidän pitäisi saada ammattiapua, että näkisitte ne hyvätkin jutut, mitä elämä teille tarjoaa. Iso hali!
Tarvitsetteko apua koko perhe vai vain sinä itse? Mitä odotat avulta? Tarvitsetko vain ns. keskusteluapua, jonkun, jolle voisit vuodattaa noita kokemiasi asioita ja käydä niitä läpi, vai jotain ihan muuta? Koetko, että elämänhallinta on hävinnyt? Onko suru jotenkin pitkittynyt?
Voisit kuitenkin vielä soittaa sinne perheneuvolaan tai vaikka mielenterveystoimistoon, ja kysellä, mikä taho voisi teitä auttaa eteenpäin. Toisaalta neuvoisin myös luottamaan siihen, että kyllä elämä kannattelee. Käytte läpi montaa kriisiä yhtä aikaa, se vie aikaa, mutta on normaali prosessi ja laantuu kyllä aikanaan.
11
Eikö kellään edes löydy yhtään lohdutuksen sanaa?