Morre yms. " vainyksilapsimeille" -äidit
Mitä vastaatte lapsellenne kun tämä kysyy miksi hänellä ei ole sisaruksia? Etenkin jos olette tehneet abortin.
Kommentit (10)
ihan tyhmää ajatella et aina halutaan lisää lapsia.
t. 1 lapsen äiti, eikä enempää ( eikä kyl aborttiakaan) ja miestäkin olen ajamassa pois elämästäni...
Ap oikein järjen riemuvoitto tämä aloituksesi.
siksi koska lapsesta on työtä, sillä se ainut lapsi kelle noin sanotaan, voi kokea itsensä aikamoiseksi taakaksi vanhemmilleen henkilökohtaisesti, kun kavereilla on kuitenkin siskoja ja/tai veljiä eli ne on ollut kiltimpiä ja helpompia :/
Annetaan ymmärtää ettemme " tarvinneet" enempää kun jo on niin ihana lapsi, emme siis että yksi riitti, kiitti.
Mutta sen sisältöisesti asian selittäisin. En usko traumoihin, kun asian selittää, niin, että lapsi varmasti ymmärtää.
Joku saa taatusti karvat pystyyn, mutta voisin verrata asiaa vaikka koiriin (tai muuhun lapselle mieluisaan asiaan). Yksi koira olisi ihana, mutta useammasta olisi jo enemmän työtä - vaikka ihania olisivat nekin.
Voisin kertoa myös tilanpuuttesta. Ei olisi sisarukselle omaa huonetta jne.
kun lapsen iskä on taivaassa.
Vähän sulla on tymät aloitukset ap.
Sanoimme jo, että emme ole pystyneet saaneet toista lasta, ja näinhän kolmestaan on aika kivaakin. Ainokainen on 12v.
Sanoin, että jokainen perhe on erilainen. Selitin erilaisista perhemuodoista ja päätin luentoni siihen, että meidän perhe on tällaisena kokonainen hyvä perhe.
Enemmän varmasti on selittämistä siinä, miksi Tiinalla ei ole isää tai miksi Kallen luona asuva isä ei oikeasti ole Kallen isä ja miksi Kallella on siskoja ja veljiä, jotka ei oikeasti ole Kallen siskoja ja veljiä tai miksi Liisa asuu joka toinen viikko tuossa naapurissa ja joka toinen viikko toisella puolella kaupunkia äidin luona tai miksi Mikko asuu ihan joidenkin vieraiden ihmisten luona tai miksi Tiinalla ei ole isovanhempia tai miksi Kaisalla on 12 sisarusta tai miksi Matti kulkee aina isoveljien vanhoissa vaatteissa eikä koskaan saa uusia jne. jne.
Ollaan jo nyt miehen kanssa tuota kysymystä mietitty ja päädytty ihan rehellisyyteen. Kerromme, ettemme halua enempää lapsia. Kerromme lapselle rakastavamme häntä valtavasti, mutta että lapsissa on vähän työtäkin, vaikka rakkaita ovatkin (selityksen tarkkuus riippuu lapsen iästä). Meistä on mukavaa olla kolmisin ja meistä tuntuu, että perhe on nyt koossa.