Kuinka te suurperheen äidit jaksatte?

mm. uinti sunnuntaisin ja käsityöpiiri keskiviikkoisin. Silloin ukkokultani on vahtivuorossa.

Samoin se että välillä ukkoni ottaa kaikki lapset pihelle ja ssaan aah mikä nautinto siivota yksin ilman että kukaan sotkee toisestapäästä eli saan talon siistiksi. Ja sekin auttaa jaksamaan, kun saa ukolta välillä positiivista palauteeta niin kodista, kuin omasta ulkonäöstä. se on manaa...



T: 15v kotiäitinä nuorin on 3v ja kamala vauvakuume..

Nuorimmat ovat 2v, 3v ja 4v. Enkä aina tosiaan jaksakaan. Ottaa päähän tosiaan jatkuva kämpän sekaisuus, leluja ja tavaroita ympäriinsä, koukitaan ja kaivellaan jne. Haluaisin olla tehokkaampi ja aikaansaavampi mut ei vaan ole virtaa. Kertokaas tosiaan miten sais itsensä tehokkaammaks?

Onhan tää välillä aikamoista hullunmyllyä.

minä otan joka ilta omaa aikaa. en voi mennä nukkumaan lasten kanssa samaan aikaan. Se tekee aika hyvää.

tietenkin silloin kun on ollut vauva joka valvottaa niin pitää nukkua silloin kun pystyy.

mä olen tässä vuosien varrella oppinut katsomaan asioita vähän läpi sormien. en jaksa olla kiillottamassa paikkoja kokoajan.

Ajattelen usein sitä, miten kun itse olen vanha, minulla on paljon lapsia ja lastenlapsia eikä lainkaan (toivottavasti) niin yksinäistä kuin pienten perheiden äideillä. :)

mielenkiinnosta kyselen: oletko hankkinut lapsia vain oman yksinäisyytesi suojaksi?



Minä en ole koskaan ajatellut yksinäisyyttä, olen ilmeisesti niin yksinäinen susi. Nyt minulla on kaksi lasta, ja asenteeni on koko ajan se, että ykspäivä he ottavat ja lähteävät. Sitten olen taas se yksinäinen susi, toivottavasti saman miehen kanssa kuitenkin.

raskastahan tämä toki on ajoittain, varsinkin silloin jos itse on sairaana. Minua auttaa jaksamaan oma aika, minulla on parikin omaa harrastusta. Joskus ihmettelen, miten mies jaksaa. Hän ei hirveästi harrasta, ja kahdenkeskistäkään aikaa meillä ei koskaan ole.

En toki, tuo ei ole mikäään syy hankkia lapsia vaan vain hyvä motivaattori hoitaa niitä. Olen tajunnut sen vasta kun olen itse aikuinen ja katson miten omat vanhempani nauttivat lapsistaan ja lastenlapsistaan. Ei sillä etteikö heillä olisi vahvastikin oma elämä edelleen elettävänä. Niistä vain kuitenkin koko ajan näkyy ja tuntuu ihan erilainen onnellisuus kuin joistakin muista, jos nyt tajuat mitä yritän sanoa. Kun maailmassa ei kuitenkaan ole montaa yhtä isoa ilonaihetta kuin toiset ihmiset. Mikä on ihanampaa papalle ja mummolle kuin koko joukko lastenlapsia rakastamassa ja tahtomassa syliin! Siinä varmasti tuntee saavansa korvauksen kaikista valvotuista öistä ja kakkavaipoista. sitäpaitsi ihminen aika hyvin unohtaa kaikki vaivat jälkikäteen, ei ne sitten vanhana enää traumoja aiheuta, jos on nuorena nukkunut kymmenen vuotta vähän heikommin.

Jos joskus pääsen yksin shoppailemaan, urheilemaan tms. Jaksamista pienten kanssa!

on iloiset, tyytyväiset lapset. Eli sillä minä jaksan. Tulee toki kaaospäiviä, jolloin tuntuu, että kaikki mättää. Mutta koitan nauttia arjen pienistä iloista, lasten naurusta, kasvun seuraamisesta ym. Olen opetellut viimeinkin olemaan stressaamatta, jos kämppä on vähän (tai välillä paljonkin;) sekaisin. Ehtii sitä puunata paikkoja sitten, kun lapset on lentäneet pesästä. Kyllä meillä sellaista peruspuhdasta on, mutta minä olen hellittänyt näistä jokanurkan putsauksista, siistiä saa äkkiä ilman suursiivouksiakin. Pestään kattoja ja seiniä sitten joskus.

Oma aika on iso asia. MInulle se oma aika on sitä, että lasten mentyä nukkumaan surffaan tunnin pari netissä, rentudun saunan lauteilla olusen kanssa yms.

Kummasti sitä jaksaa=)



T. Viidettä haaveileva

t:kolmen äiti, neljäs haaveissa.