Oletko ikinä hävennyt omia lapsiasi?

Vierailija:

olen

kertoi kamalan tohkeissaan ja omalla ihanalla kovalla äänellään tarjoilijalle, että " äitillä ei ole pippeliä kun se on tyttö" .



Jaa että hävettikö? No, kaikilla muilla n. 5 metrin säteellä oli kyllä hauskaa.

kun kävin kylässä kahden lapseni kanssa vanhalla ala-asteaikaisella luokkakaverilla. Tiesin, että hänen vanhempansa pitivät minun lapsuudenperhettä huonompana kuin omaanas ihan vain siksi, kun asuimme vuokratalossa, he omassa, vanhassa omakotitalossa.



No, siitä on jäänyt jotain takaraivoon ja tunsin itseni ihan tyhmäksi, kun normaalisti rauhallinen tyttöni (3v) roikkui ovenkahvoissa ja rohmusi ruokapöydässä keksejä ihan kuin ei olisi ikinä sellaisia saanut.



Myöhemmin, vuosien päästä tapasin hänet sattumalta lapsineen, jotka olivat sellaisia riiviöitä, ettei mitään tolkkua;)

kun riehuivat vihkimisen aikana kirkossa. meno yltyi niin älyttömäksi, että oli pakko lähteä kirkon pihalle istumaan. hävetti niin paljon, että harkitsin kotiinlähtöä, mutta odoteltiin kuitenkin siinä pihalla ja seremonian lopussa hiivittiin takapenkkiin ja lähdettiin ulos muiden vieraiden mukana

Oltiin uuden mieheni perheen luonna ja lapseni sai siellä sitten jonkun nirsoilu kohtauksen, eli hädin tuskin koski ruokaan, jota oli vaivalla laitettu. Ja siis ihan hyvää ruokaa oli, ei mitään erikoista, lapsi oli sellaista syönnyt ennenkin, ja syö myös tavallisesti ihan normaalisti. Mutta JUURI silloin hän sai jonkin sorttisen syömättömyys kohtauksen *grrrr*

sanoa, mutta joskus olen. Hän on hieman erilainen kuin muut.

Ihana mutta erilainen. En voi mitään sille, että joskus häivähtää pieni tunne siitä, että häpeän. Vaikka en haluaisikaan.