Onko kenelläkään muulla sellaista kaveria,

joka puhuu aina kun nähdään yksityiskohtaisen tarkasti omista asioistaan ja omista lapsistaan (ei mitään pahaa siinä, mutta)...minä sitten kyselen kaikkea kiinnostuneena ja empaattisena. Mutta KOSKAAN tämä kaveri ei kysy mitään minun elämästäni ja minun lapsistani, jotka ovat minulle kaikkein tärkeintä. Tulee joka kerta paha mieli, kun en saa suunvuoroa. Miten jaksan tavata jatkossa tällaista ihmistä?