Miten saatte lapsenne syömään? Meidän 1-vuotias kieltäytyy kaikesta!
Tunnen olevani huono äiti. En saa 1-vuotiastani syömään millään ja stressaan ihan hirveästi tilanteesta. Jännitän syömisiä ja tietysti lapsi aistii sen, mutta en voi asialle mitään.
Hän on ollut aina huono syömään, jo ihan vauvasta maitoa meni vähän ja kiinteiden opettelu oli hirveää.
Jonkin aikaa sain hänet syömään 5 pientä ateriaa päivässä, mutta nyt on ollut 2 viikkoa taas lakkoa. Kipeä hän ei ole tiettävästi eikä hampaita ole tulossa, joten syy ei ole mikään tällainen " luonnollinen" .
Nyt 2 viikkoa aamupuuro on jäänyt kokonaan syömättä. Liha-aterialla päivällä hän syö puoli purkkia sosetta. Hedelmää iltapäivällä hän ei ole ottanut ollenkaan. Kasvissosetta menee alkuillasta puoli purkkia yleensä. Iltapuuroa menee joskus muutama lusikka, nyt ei taas pariin iltaan mitään.
Tähän kaikkeen menee tosi monta tuntia, kun yritän erilaisin tempuin (joita ei saisi tehdä, tiedän) saada häntä ottamaan edes muutaman suupalan. Luetutan kirjaa, laulan ruokapöydässä, mikä on ihan älytöntä, mutta on ainoa, mikä auttaa jonkin verran.
Meillä syömisestä on tullut ihan sirkusta!
Kaiken lisäksi meillä syödään vielä pikkuvauvojen soseita ja äidinmaitoa, eli ollaan muutenkin jäljessä muista samanikäisistä, jotka ovat jo monessa perheessä siirtyneet perheen normaaliin ruokaan ja syövät jopa itse. Meidän lapsi ei ole valmis vielä kovin karkeaan ruokaan, kunhan nyt söisi edes vauvasoseita säännöllisesti.
Mies sanoo että minun pitäisi ottaa rennommin ja silloin menisi kaikki paremmin, mutta miten osaat ottaa rennosti, kun toinen on laiha muutenkin eikä mikään kelpaa.
Kaipaisin neuvoja, MITÄ VOISIN TEHDÄ ASIALLE? Alan olla ihan loppu tämän stressin kanssa.
Kommentit (10)
Jos ihan hyvän kokoinen, niin rupeat tarjoamaan samaa ruokaa kun muille. Voit ensin tehdä helppoja ruokia eli keittoja ja muussia ja kastiketta.
Monia lapsia saattaa innostaa se, että näkevät muiden syövän samaa. Ja voi lautasella olla esim. makkaraa, mitä lapsi voi ottaa käteensä ja pureskella. Niin tottuu karkeampaankin, et voi soseita kuitenkaan aina syöttää.
Ja jos on siis normaalipainoinen, niin koitat olla stressaamatta, ruokaa on 5 kertaa tarjolla, lapsi syö minkä syö ja ei välipaloja. Eikä tarvitse montaa tuntia yrittää tarjota. Ottaa ravinnokseen sen mitä tarvitsee. annokseen voit tietysti huojentuaksesi lisätä ruokaöljylisän.
Mutta jos painoa on tullut tosi vähän, kysyt neuvolasta neuvoa.
Jos painoa on tullut tarpeeksi, niin voisit ehkä koittaa olla stressaamatta. Jos lapsi ei syö, niin olkoot syömättä. Seuraavalla aterialla ehkä maistuukin sitten paremmin. Asteittain voi tarjota karkeampaa ruokaa, ensin pienempiä " klimppejä" ja sitten isompia. Joka aterialla lapselle lusikka käteen vaikka vaan tutkittavaksi.
Lapsi on siis hoikanpuoleinen ollut koko ajan, mutta neuvolassa ei mitenkään olla huolissaan oltu. Tarkoitus olisikin siirtyä samaan ruokaan kuin muu perhe, mutta ongelma on siinä, että kun lapselle antaa vähän karkeampia soseita, hän kakoo ne pois, joten mielestäni hän ei ole vielä valmis.
Ja sitten käsitykseni on, ettei ruuassa saisi olla suolaa, joten ihan samoja ruokia ei kai voi tarjota. Leipää tms kun yrittää antaa, hän ei syö, vaan hienontaa leivän murusiksi ja pudottaa lattialle.
ap
Kun syödään niin silloin syödään eikä leikitä. Arvaa mikä meteli syntyy kun yrität vähän myöhemmin opettaa lasta syömään ilman leluja ja kirjoja. Negatiivienn kehä vain syvenee. Syömisen ei tarvitse olla erityisen hauskaa, ihan normaali arkeen kuuluva asia, josta ei kannata tehdä suurta numeroa. Jos lapsi ei syö niin sanotaan kiitos ja mennään pois pöydästä.
Kysymykseen vastaisin, että eivät muutkaan vanhemmat saa lapsiaan syömään. Lapsi valitsee itse kuinka paljon syö. Monilla lapsilla on kausia, jolloin syövät erittäin vähän. En siis olisi huolissani, jollei teillä ole lääkärin määräystä yrittää syöttää kaikin tavoin.
Siis esikoisen kans. Nyt toisesta huomaa kans, että heti syö paremmin kun joku muukin syö samaan aikaan. Ja ehdottomasti " oikeaa" ruokaa jo 1v:lle ja antaa lusikkaa omaan käteen, mukista maitoa ja muita isojen ruokailutapoja
Juuri suunnilleen yhden vuoden iässä tulee vaihe, jolloin tuntuu siltä että lapsi ei syö mitään. Ei hätää, pääasia on että saa tarpeeksi maitoa päivässä, maito nimittäin käy tuonikäiselle vielä täydestä ravinnosta. Vaihe menee ohi ja lapsi syö taas ihan " kunnolla" . t. Neljän äiti
ja muussia ja kastiketta. Ja minä teen aina suolatonta ruokaa. Aikuiset voivat sitten lisätä lautaselle suolaa, jos haluavat. Sitten jos on jotain erikoisempaa ja tulisempaa, annat sosetta.
Älä stressaa niin paljon. Lapsesi on isompi kun ilmeisesti tajuatkaan. Ja jos ei soselinjalla syö, et siis menetä mitään vaikka tavalliseen ruokaan siirryt. Saa ruoasta sen mitä tarvii ja alkaa varmaan syömään, kun et siihen kiinnitä hetkiseen mitään huomiota. -4
Saat sympatiani. Itse olen mennyt siihen, että tarjoilen niitä ruokia, joista tiedän lasen takuulla pitävän. Meidänkin lasemme on " sihtikurkku" ja edelleen kakoo ja sylkee suuremmat palat pois. Vinkkejä en juuri osaa antaa. Kokeilimme monet puurot läpi, ja se, mikä menee parhaiten on Muksu vadelma-kaurapuuro, joten sitä tarjoamme aamu- ja iltapuurona.
Ruokaöljylisä kannattaa ottaa käyttää, jotta lapsesi saa riittävästi energiaa.
Tiedän, että ylimääräiset leikitykset eivät ole hyväksi, mutta monesti ruoka menee sujuvasti alas, kun lapsi katselee samalla teletappeja...
kestävät parista päivästä pariin viikkoonkin. Kyllähän sitä itsekin aina yrittää väkisin ruokaa tuputtaa kun tuntuu että " pakkohan sen on jotain syödä" , mutta yleensä menestys on melko heikko. Nyt kun vanhin on lähempänä 5 vuotta niin alkaa uskoa ettei ne tosiaan kuihdu vaikka olisivat pitkäänkin syömättä.
Paras neuvo minkä itse olen jostain lukenut on ollut:
Vanhemman tehtävä on tarjota ruokaa, lapsen tehtävä on päättää paljonko sitä tarvitsee.
Eli kyllä ne syö kun nälkä tulee. Ja se tulee ennemmin tai myöhemmin. Muina vinkkeinä mainitsisin noi aiemmissakin viesteissä olleet; eli samaa ruokaa kun muillakin ja samaan aikaan. Ja vaikkei syöminen omalla lusikalla vielä onnistuisikaan, niin jotain omin sormin syötävää kannattaa antaa. Ethän muuten imetä ennen ruokaa?
edes yrittäisi tarjota mitään? Söisit itse ja söisitte miehenne kanssa, mutta et laittaisi lapselle mitään? Lapset eivät näänny hetkessä hengiltä ja meillä ainakin parhaiten maistuu kaikki se, mitä äiti ja isä syö.