Minun on tosi vaikea lähteä mieheni kanssa kahdestaan matkalle!

Kun lapset hankitaan, ne myös hoidetaan.

Mutta ap: mene! Ettei käy niin kuin mieheni edellisessä avioliitossa. Vaimo ei koskaan halunnut mihinkään muualle kuin töihin kodin lisäksi. Mies olsi halunnut kahdenkeskistä aikaa. Lapset lensivät pesästä ja sama kotona mollottaminen jatkui. Vaihtoi sitten vaimoa ja sai reissukaverin, minut.

luulisi vaan, että sen ainoan kerran kun jonnekin pääsee, olisi aivan innoissaan, en arvannut, että voisi oikeasti tuottaa aikuiselle vaikeuksia. ap

Olen myös sellainen synnynnäinen kotiäiti. Voisin olla aina lasten kanssa kotona eikä minulla olisi kiirettä minnekään.



Minulla on kuitenkin vakituinen työpaikka, harrastuksia ja mies, joka tahtoo aina välillä minun kanssani jonnekin ja hyvä niin.



Ikävä oli varsinkin esikoisen ja ekojen aikuisten reissujen kohdalla ihan tajuton. Ei puhettakaan, että olisi nauttinut reissujen annista =( Ymmärsin kuitenkin koko ajan sen, että kotiin jämähtäminen ei pidemmän päälle ole kovin kannatettava ajatus.



Olemme näiden reilun 10 vanhempanaolovuoden aikana yrittäneet kaksi kertaa vuodessa käydä aikuisten menoissa (pienet matkat, konsertit, teatteri yms.). Välillä se lähteminen oli jo helpompaakin, kun isommat olivat 6- ja 4-vuotiaita reippaita hoidettavia. Nyt taas uuden pikkuisen aikana on ollut hankalampaa. Eikä meillä ole innokkaita hoitajiakaan...aina joutuu tuputtamaan.

kerrottakoon vielä se, että emme siis ole olleet missään reissussa ilman lapsia siksi, että ei ole mistään löytynyt hoitajaa lapsille, ei siis ole kyse siitä, että meillä olisi joku periaate olla aina kotona. Joku parin tunnin reissu aina joskus on onnistunut, mutta ei pidempään. ap

neljä lasta. kukaan ei " suostu" hoitamaan heitä. Isommat saisin vaikka mihin mutta nuo kaksi pienempää.. viime kesänä oltiin miehen kanssa bilettämässä sillä seurauksella, että pienin oli huutanut itsensä uneen mummon sylissä.