Onko minussa mielestänne vikaa, kun en ole koskaan miehestäni mustasukkainen?

Toisaalta, mies ei ole koskaan antanut aihettakaan :)

Oma mieheni ei (tietääkseni) ikinä ole mustasukkainen, ja välillä mietinkin, että mitä pitäisi tehdä että huomaisi välittääkö se edes..

Näillä palstailijoilla ei sitä pahemmin tunnu olevan. Parisuhteessa molempien osapuolten pitää olla niin aikuisia ja tasapainoisia että uskaltavat luottaa toiseen ihmiseen. PItää siis rakastaa itseään, ennen kuin pystyy rakastamaan toista ja pitää luottaa itseensä, ennen kuin pystyy luottamaan toiseen.



Me ei olla mustasukkaisia.

Vierailija:

Toisaalta, mies ei ole koskaan antanut aihettakaan :)

En tajua ihisiä, jotka kyttää puolisoaan, että uskoton kunnes todistaa toisin... Älytöntä. Tai näkevät uskottomuutta siinäkin missä sitä ei ole, ei vastakkaiselle sukupuolelle juttelu ole sama kuin yhdyntä... :D

ap

Ja ajattelen lisäksi, että olemme molemmat aikuisia, jos haluaa toista pettää, niin sen voi tehdä miten päin vaan, jos oma pää kestää, siinä ei toisen kyttääminen ja muu auta. Kyse on omasta valinnasta, asuuko ja elääkö toisen kanssa vai ei, jos ei haluta, voi lähteä... so simple!



Ei toisen kahlitseminen mitään auta, mutta valinta on molempien voitava tehdä itse. Jos ollaan ja eletään yhdessä, niin silloin ei harrasteta vilunkia ja jos alkaa ruoho näyttämään vihreämmältä toisella puolella, niin silloin on voitava jokaisen itse päättää, mitä tekee. Puolivälissäkään ei voi seisoa.

Ja eikö välittämistä voi osoittaa muuten kuin olemalla mustasukkainen...?



ap

3

Luotan täysin mieheeni ja hän minuun. Olemme olleet kipeissäkin asioissa avoimia ja rehellisiä ja sille pohjalle on luottamus rakentunut. Olemme silti toisistamme välillä mustasukkaisia.



Esimerkiksi tunsin pienen mustasukkaisen pistoksen, kun mieheni kertoi, miten hänen työtoverinsa (nainen, jonka tunnen hyvin) oli muuttunut edukseen laihduttuaan 20 kg ja käytyään kampaajalla. Ei siinä ollut kysymys siitä, että en luottaisi mieheeni tai olettaisin hänen hyppäävään työtoverinsa syliin.



Tiedän myös, että mieheni tuntee mustasukkaisuutta aina silloin tällöin. Sanookin, että on mustis. Siinä on sellainen pieni leikinvire taustalla, vaikka se tunne ihan aito onkin. Minusta se tuntuu mukavalta, että mies on välillä hitusen mustasukkainen. :)

Mies on hieman, mutta todella vähän ja harvoin. Voisin varmaan lähteä vaikka miespuolisen kaverini kanssa viikon lomalle ilman mustasukkaisuutta. Meidän suhteen kulmakivet ovat luottamus, rehellisyys ja välittäminen. Meille kummallekaan mustasukkaisuus ei ole merkki välittämisestä tai oikein mistään. Ei vaan koeta sitä eikä nähdä tarpeelliseksi.

Vierailija:

Ja ajattelen lisäksi, että olemme molemmat aikuisia, jos haluaa toista pettää, niin sen voi tehdä miten päin vaan, jos oma pää kestää, siinä ei toisen kyttääminen ja muu auta. Kyse on omasta valinnasta, asuuko ja elääkö toisen kanssa vai ei, jos ei haluta, voi lähteä... so simple!

Ei toisen kahlitseminen mitään auta, mutta valinta on molempien voitava tehdä itse. Jos ollaan ja eletään yhdessä, niin silloin ei harrasteta vilunkia ja jos alkaa ruoho näyttämään vihreämmältä toisella puolella, niin silloin on voitava jokaisen itse päättää, mitä tekee. Puolivälissäkään ei voi seisoa.

En minäkään missään pumpulissa elä, ajatellan ettei mies koskaan voisi pettää. Miehen päästähän se on kiinni, en minä voi sitä mitenkään estää. En usko syöjätäsnaisiin jotka viettelee viattoman, tahdottoman miespolon (tai sitten vaan en halunnut niin munatonta nysväkettä miehekseni;)), tai siihen että jokainen mies pettää heti kun saa tilaisuuden.

ap

Jos ei ole kohta kymmeneen vuoteen antanut mitään aihetta, niin en käsitä miksi pitäis olla.