Pitäisikö lukea itsensä tohtoriksi vai ei?
Olisi ihan kiva lähteä jatko-opiskelijaksi, mutta tuleeko siinä vahingossa ylikouluttaneeksi itsensä? Nythän oikein valitetaan, että tohtoreista on ylitarjontaa. Mitä hyötyä tai haittaa, onko teillä kokemuksia?
Kommentit (5)
Mies ei ainakaan hyötynyt yhtään mitään siitä.
Jatkuvaa pätkätyötä ja itse pitää järjestää rahoitusta omaan palkkaan.
Minulla olisi kasvatustieteen alalta ihan ajankohtainen ja kiinnostava aihekin tiedossa.
En ole yhtään kunnianhimoinen tyyppi ja väittelyn jälkeenkin haluaisin jatkaa samassa opetustehtävässä kuten tähänkin asti. Haluaisin väikkärin vääntämisellä todistaa lähinnä itselleni jotain. Tähän mennessä olen kirjoittanut 7 laudaturia, opiskellut kaksi akateemista loppututkintoa (ensimmäisen gradusta m, toisesta e), enkä ole missään vaiheessa vielä kokenut ponnistelevani kapasiteettini äärirajoilla. Jos luonteeseeni kuuluisi kilpailuvietti ja kunnianhimo, ties missä olisin.
Olin tässä jo aloittelemassa tutkijakoulussa tutkimussuunnitelman tekoa ja opinto-oikeuden hakemista, kun raskaustesti näytti kolmannen kerran plussaa. Tätä kolmatta raskautta odoteltiin jo useita vuosia ja ajattelin, että teen sitten " paperisen lapsen" eli väitöskirjan kolmannen lapsen sijaan. Sitten raskaus sopivasti alkoikin, ja nyt kun vauva alkaa olla jo 7 kk ikäinen mietin, pitäisikö minun jatkaa tutkimustyötä vai ei.
Jos joskus väittelen, olen kyllä ihan huimasti ylikoulutettu virkaani nähden. Luulen siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä pienellä paikkakunnalla jossa asumme. Toisaalta veri vetäisi, mutta taidan vielä lykätä haavettani ainakin kuopuksen vauva-aikojen yli, kenties pitemmällekin.
Tää on faktatietoa, olen töissä yliopiston rekrytointipalveluissa.
Jotenkin olen kallistunut siihen, että jos ei halua yliopistouralle, koulumaailmaan tai muuten tieteen kanssa työskennellä, niin siitä olisi ehkä enemmän haittaa.
Olen nyt bisnesmaailmassa ja pomoni ei katso hyvällä tohtoreita. Mielikuva on heti kovin teoreettinen. Ja kun itse olen teoreettinen (juuri mieheni tänään sanoi, kuinka olen niiin epäkäytännöllinen), niin pakkoko tässä on sitä mielikuvaa vielä vahvistaa.