Lue keskustelun säännöt.
MItä mieltä suhteesta,
25.01.2007 |
jossa molemmat varattuja, perheellisiä. Toinen osapuoli olisi valmis ottamaan ratkaisevan askeleen omasta suhteesta, mutta se toinen ei halua lastensa vuoksi. Sanoo kyllä, ettei enää rakasta puolisoaan, muttei halua lastensa vuoksi erota. Silti haluaa edelleen jatkaa tätä sivusuhdetta. Mitä mieltä olette tällaisesta?
Kommentit (10)
Se, joka ei halua erota puolisostaan, ottaa kuitenkin suuria riskejä tavatessaan ' salarakastaan' . Välillä tuntuu, ettei niin välittäisikään vaikka oma puoliso saisi tietää. Tavattu on lastenkin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se kuitenkin kerro siitä, ettei se toinenkaan niin pahaksi laittaisi vaikka suhde paljastuisi.
Onko siis suoraan sanunut noin, ettei halua erota? Aika hurjaa jos jatkat.
Klassikko-tilanne. Älä jää odottelemaan henkeäsi pidättäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse laittaisin suhteen poikki heti ja nyt
Oikeasti välitän siitä ihmisestä ja olen tähän asti luullut, että hänkin minusta. Lupailee kaikenlaista ja pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Järjestää asiat aina niin, että voimme tavata. En ole ihan sinisilmäinen tässä ollut, välillä epäilen hänen puheitaan ja tekojaan. Nyt taisin kuitenkin lopullisesti ymmärtää, etten tule häntä koskaan saamaan. :' ' (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin, vaikka tiesin ettei mies eroa. Suhteemme on kestänyt pitkään. Ymmärrän hyvin, ettei eroaminen ole helppoa hänen tilanteessaan. Syy on nimenomaan lapset ja taloudelliset näkökohdat. Vaimon kanssa heillä on aivan erilliset elämät. Kahdesti olen lopettanut suhteemme, mutta olemme palanneet yhteen. Tämä on käyty tuhannesti läpi. Emme voi elää ilman toisiamme. On katsottava kokonaiskuvaa. Jos mies tulisi kovin onnettomaksi siitä, että joutuu eroon lapsistaan, se on pahempi kuin se, että nykyinen tilanne on tällainen. En halua tehdä häntä onnettomaksi. Uskokaa tai älkää, on olemassa miehiä, joille juuri ne lapset merkitsevät noin paljon. Minulle riittää hyvin, että tapaamme 2-4 kertaa viikossa ja silloin tällöin matkustelemme jonnekin. Minulla on omaakin elämää, ystäväni, harrastukseni, lapseni. En haluakaan ketään miestä kotiini asumaan, olen tyytyväinen näin.
Mutta myönnän, että tämä vaatii hyvin paljon suhteeltamme. Pitää olla todella vahva suhde, että se kestää tällaista ja molemmilla realistinen käsitys tilanteesta. Myös avoin puheyhteys aivan kaikesta on oltava. Luulen, että melko harva kestää tällaista.
Onko suhde jatkunut pitkään?
Eihän tuo kauhean lupaavalta vaikuta...
Eihän tuosta mitään voi tulla...