UUSIOPERHEET! Miten miehenne suhtautuvat lapsenne historiaan?

mutta asiaan... keskustelemme hyvinkin paljon entisestä asjasta. On juteltu raskausajastani ja synnytyksestä, kasvatuksesta, vauva-ajasta ja vaikka mistä ihan kuten tulevastakin. Ja tämä lapsonen on sentään jo kouluikäinen :-)



Mutta auvoista ei ole. Taaperoperheeseen on varmasti helpompi tulla kuin koululaisen isäpuoleksi. Koululaisemme käyttäytyy kyllä korrektisti, mutta varautuneesti. ja kokee tietty poikaystäväni kilpailijaksi isille. Varsinkin kun oma isi pitää huonosti yhteyttä, niin se tietty harmittaa lasta. Poikaystäväni kokee tämän lapsen kylmäkiskoisuuden tosi hankalaksi ja tämä nykyhetki on siis meillä hanakalampaa kuin menneestä puhuminen. Joten ole tyytyväinen ap!

Meillä on nyt yht. lapsi, ja siksi mielelläni vertailen vauva-aikoja. Mutta voin tehdä sen vain kun mies ei ole paikalla. Kyllä hän lapsen hyväksyy, siitä ei ole kyse. Yritän hyväksyä tämän, kun kaikki muuten sujuu ok.

ap

Eli mun mieheni kyllä kuuntelee mukisematta lasteni menneisyydestä. Ei ainakaan ole sanallakaan sanonut mitään että mun pitäisi olla hiljaa tai muutakaan. Joskus itselle tulee hassu olo selittäessään heidän vauva-ajoistaan tms. mutta en usko että se miestäni liikaa häiritsee. Ehkä johtuu siitä että entiseni oli alkoholisti ja hänen kanssaan elämä oli oikeasti yhtä helvettiä. Uusi mieheni on lähes kaikilla osa-alueilla " parempi" (=yhteiskuntakelpoisempi) kuin entiseni ja tietää myös sen.



Isä on toki isommille lapsilleni rakas ja välillä nykyinen mieheni voivottelee miullaisia ongelmia mahdollisesti murkkuiässä tulee jos lapset sanoo hänelle " et sä oo mun isä" tms. mutta turhahan sitä on vielä murehtia.

Siinä vaiheessa kuulemma vedetään viikkorahat sivuun ja sanotaan että selvä, jos se estää sua tottelelmasta, niin oma isi sitten varmaan ostaa moponkin.. (oma isä on luuseri, joka ei maksa edes elareita)

ap

Kyllä se tavallaan sattuu, kun mies puhuu vanhempien lasten vauva-ajoista ym. sellaisesta historiasta, joka ei vielä kuulunut minulle. Etenkin se on ikävää, jos niihin kertomuksiin tulee mukaan exän varjo: siis että exä imetti niin ja niin kauan ja teki täydellisesti asiat x ja y; tavallaan silloin on läsnä sellainen (sittemmin kadonnut) läheisyys, joka saa minut mustasukkaiseksi tai vihaiseksi.



Sanoisin siis, että jos tosiaan miehesi suhde ja suhtautuminen lapseesi on ok, niin tässä asiassa kyse on nimenomaan ex-miehestäsi, josta miehesi ei halua kuulla mitään.

Luulin vaan että tilanne muuttuisi kun hän on nyt saanut kokea itsekin vauva-ajan mutta ei. ap

ja ei kyllä ole mitään tuollaista ongelmaa ollut. Enkä kyllä oikein ymmärtäisikään, miten voisi olla mustasukkainen ajasta, jolloin emme edes toisiamme tunteneet.

Eli ihan avoimesti jutellaan kaikesta. Ex perheensä kanssa on kyllä usein kanssamme tekemisissä eli että mitään luurankoja ei oo.

tapaa lasta.



Mun miehelle on ollut tosi vaikeaa sopeutua siihen, että mulla on lapsi, omaksua itselleen isäpuolen rooli täysin yllättäen, koki, että me olemme tiivis kaksikko, johon on tosi vaikea liittyä mukaan. Olemme eronneetkin vaikka kuinka monta kertaa, kun on tuntunut, ettei tästä vaan tule yhtään mitään.



Oltiin yhdessä vaiheessa puoli vuotta erossa - sen jälkeen ollaan oltu tiiviisti reilu vuosi. Nyt vihdoin, viimeisen vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että aika on tehnyt tehtävänsä, mies löytänyt paikkansa meidän perheessä ja olemme oppineet olemaan yhdessä perheenä. No, yhdessä asuminen tulee takuulla olemaan aikamoista opettelua myös, onneksi tahtoa ja rakkautta on paljon. Ja nyt myös jo uskoa, että me oikeasti pystymme tähän ja että välillä ahdistaa, mutta se menee ohi.



Me ei myöskään kovin paljon puhuta menneisyydestä tai vauva-ajoista. Miehestä niistä puhuminen on vaikeaa ja häntä harmittaa, ettei ole silloin ollut vielä mukana, tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Mulla taas ei ole mitään erityistä tarvetta muistella vauva-aikoja juuri miehen kanssa, joten asia ei ole suuri ongelma. Tottakai musta olis mukavaa, ettei tuollaista varjoa olisi, mutta tämä 3 vuotta on opettanut mulle sen, että ehkä jo ensi vuonna miehellä on taas muutama palanen loksahtanut paikoilleen, eikä nuo asiat enää niin vaivaa. Mutta vaikkei niin kävisikään, on mulla omatkin luurankoni - mulle on ollut varmaan monin verroin vaikeampaa kestää ajatustakaan miehen entisestä avovaimosta, olen vetänyt siitä aiheesta niin monta kertaa aivan överikilarit, mutta vihdoin sekin alkaa jo edes vähän helpottaa. Mutta ei mulla edelleenkään ole varaa kovin paljon mieheltä vaatia menneisyyden hyväksymisen suhteen...

Mieheni lapsi asuu meillä. Tiedän hänen vauva-ajastaan vain sen, että hän oli lähes jatkuvasti kipeä ja että hän ei saanut lainkaan rintamaitoa. Ristiäisistä ei ole todellakaan ollut mitään puhetta - miksi ihmessä olisi? En ole huomannut, että miehelläni olisi kupla otsassa kun on jäänyt niin paljon vauva-asioita minulle kertomatta.



Menneisyys ei ole meillä läsnä millään lailla. En ole tullut kyselleeksi kovin paljon, koska en pidä niitä tietoja itselleni tarpeellisina. Nykyisyys ja tulevaisuus ovat paljon tärkeämpiä kuin menneisyys, johon en ole voinut vaikuttaa eikä siihen enää kukaan muukaan voi vaikuttaa.

tyystin yksin, lapsen isukki ei ollut millään lailla kuvioissa. Nykyinen mies on ollut todella kiinnostunut kaikista odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvistä muistoista ja olen hänelle kertoillut juttuja. Nykyinen puolisoni tuli kuvioihin mukaan esikoisen ollessa noin 8kk vanha, joten pojalle mies on yhtä kuin isä, miehelle poika on yhtä kuin oma.

Me molemmat olemme kertoneet lastemme vauva-ajoista ja muista asioista ihan vapaasti.

Mies kehuu exäänsä siitä että on hoitanut lapset aina hyvin, eikä se millään tavalla loukkaa minua. Sillä se on ihan totta, heillä on kolme erittäin fiksua ja hyvin toimeentulevaa aikuista lasta.

Itse kerron joskus lapsistani pienenä, sattumuksia ja sanomisia ja mies hekottelee niille siinä missä minäkin.

pitääkö aina tuntea ittensä huonommaksi? Itsekin kehun omaa exääni välillä! Meillä on molemmilla lapsia, ei yhteistä.

Meillä ratkaistu niin, että kun esikoinen ottaa aiheen esille, mies menee vaikka toiseen huoneeseen.

ap

...on kusipäinen äijä, hommaudu eroon. Mun poika edellisestä suhteesta on uuden mieheni paras kaveri, parempi jopa kuin oma poikansa. Jos tuollaisia kommentteja laukois, mä näyttäisin ovea. Lapset aina ensin ja sit vasta mies. Johan se AP:n historiakin näyttää, että ukkoa voi vaihtaa, lapsiaan ei.

ja nyt uudesta vauva. Tottakai tulee edelliset vauva-ajat mieleen ja

niitä äänen juttelen. Mies kuuntelee kiinnostuneena ja niistä keskustellaankin yhdessä. Eletyt elämät kuuluvat meidän elämään myös tänä päivänä ja kaikilla meillä on menneisyys.

Mustasukkaiseksi siitä on turha tulla.

että se sun miehes ei halua kuulla mitään lapsesi vauvaiästä. Minä kyllä miettisin, että mikä mahtaa olla syy...kateus? Enkä kyllä haluais lastani tollasessa ilmapiirissä kasvattaa, jossain vaiheessa huomaa kyllä..

kuunnella vanhoja niin miksi niistä pitäis sit jutella? Mielestäsi jos miehesi ei rupea riehumaan tai osoittamaan mieltään lapsellesi vaan vaikenee niin anna vaieta. Jokaisella meistä on joku kipeä asia mitä ei haluaisi vatvoa. Ole onnellinen jos tuossa on teidän uusperheen murhe sillä kokemusta on paljon suuremmistakin ongelmista!