Kun lapsilukumäärästä ei päästä sovintoon :(

Minä ja mies 31 eli kello tikittää....



Rahastakaan ei ole kyse, molemmat akateemisia ja hyvin palkattuja.



t:ap

meillä vasta yksi lapsi ja miehen työn takia ei olla toista yritetty vieläkään (esikoinen jo kouluikäinen), mies on valmis uhraamaan kaiken " uransa" takia. kyllä tämäkin vituttaa jos nyt suoraan sanon.

oikeesti, 31v ei ole mitään! Itse olen saanut 32 ja 34 v ja kolmannestakin mahdollisesti haaveilen joskus.



Anna ajan kulua, ymmärrän miestäsi täysin, meillä 1 ja 3v eikä tähän hätään yhtään enempää! Ehkä vähän myöhemmin. Ei kertakaikkiaan kädet riitä hoitamaan enempää. Saattaa miehesikin mieli muuttua parin vuoden päästä.

ja kovasti haluaisin lisää. Edes sen yhden vielä. Mies kuitenkin sanoo ei, enkä tiedä, miten selittäisin, että haluaisin niiiiiin kovin vielä yhden. Jotenkin kova pala senkin takia, kun toista odottaessa en tiennyt, että tämä tulee olemaan viimeinen, olisinko nauttinut raskaudesta ja synnytyksestä ja imetyksestä ja kaikesta vauvailusta vieläkin enemmän, jos olisin tiennyt, että tässä tämä sitten on... Haluaisin antaa tytöillekin kokemuksen vauvan isosiskona olemisesta, esikko oli vasta 1v4kk, kun kuopus syntyi eikä tietenkään juurikaan osannut hoitoon osallistua, nyt tytöt osaisi hoivailla (toki myös olla mustasukkaisia!) ja nauttia vauvasta yhdessä vanhempien kanssa. No, mies sanoo ei, eikä osaa perustella asiaa millään. Muiden vauvoille lepertelee ja sylittelee enemmän kuin minä, mutta omaa ei vain halua! Oi, miksimiksimiksi ei? Olenko minä niin huono äiti, enkö saa näitäkään lapsia hoidettua ja kodista huolehdittua tarpeeksi, kun minun kanssa ei voi enää edes sitä yhtä tehdä, mihin olisin tyytyväinen kyllä tyytyväinen, vaikka olen aina haaveillut vielä isommasta lapsikatraasta.

Ymmärrän ap, täysin, miltä tuntuu tyhjä syli ja kun sydän on tulvillaan rakkautta, jota riittäisi useammallekin lapselle...

Mä olen aina halunnut ison perheen, jopa viisikin lasta, mutta mies sanoo, että nämä kaksi riittää. Asiasta ei keskustela.

Sydämeni särkyy :(

meillä mies oli pitkään sillä mielellä ettei lapsia lainkaan. Nyt odotetaan ekaa ja mies on puhunut mahdollisesta toisestakin lapsesta, joten kyllä ne miehet joskus mieltään muuttaa :)

samanlaista meilläkin. Lapset ovat nyt 1v ja 3v. Kolmannen vielä kovasti meille haluisin, mutta miehestäni arki on ihan riittävän raskasta ja myös ihanaa jo nyt. Ikää itselläni on nyt 32v ja voi, kun mieheni vielä joskus kolmanteen suostuisi. Taloudelliset ja ammatilliset seikat ovat kunnossa, joten mielestäni en niitä viitsisi sen enempää painottaa.



Toisaalta parin vuoden hengähdystauko ei tee nyt kenellekään pahaa eli, itse olen päättänyt haudata aiheen nyt ainakin vuodeksi ja kyselen mieheni mielipidettä sitten uudestaan. Painostamalla ei ainakaan meillä asiat suju.



Aina sitä ei tahtoaan saa läpi. Äitini olisi halunnut neljännen lapsen, mutta isäni ei sitten suostunut. Anoppi taas toivoi 5 lasta, mutta kolmeen jäi.

Kerran jo sanoin isännälle, että rupean lessuksi niin saan luultavasti tusinan lapsia.



Ja joskus olen sanonut, että minä lopetan ehkäisyn käytön ja hän saa huolehtia ehkäisystä (tiedän ettei huoli sterilisaatiota tai suostu käyttämään kumia). Eli toivon, että poltteessaan unohtaisi ehkäisyn ja tulisin raskaaksi. Mutta en ole tuota vielä tehnyt.



Juuri anoppi viime viikonloppuna nauroi kovaan ääneen suvun kuullen, että joko te kohta ilmoitatte kolmannesta. Itkin (taas) enkä ole miehelle puhunut sitten viikonlopun. Tämäkö on sitä onnellista arkea?

Mies sanoi ehdottoman ein kolmannesta.

Kävi " vahinko" ja saimme kolmannen.

Nyt odotan neljättä miehen halusta.

Aluksi puhuttiin 4 lapsesta, mutta nyt kahden jälkeen mies on alkanut jarruttelemaan. Hänestä vielä ei ole sen aika, mutta ei tahdo myöskään paljon toisia nuorempaa " iltatähteä" . Valitettavasti kello raksuttaa eteenpäin jatkuvasti, ja tuleva ikäero kasvaa päivä päivältä... Kohta varmaan onkin jo liian myöhäistä miehen mielestä...



Minä olen vielä nuori ja voisin perustaa perheen uudelleenkin, mutta en tahdo rikkoa lasteni perhettä. Mutta sitten taas toisaalta itken päivittäin pahaa oloani ja olen masentunut.



Nyt tuntuu, että jos mies selkeästi sanoisi ettei tee enää lapsia kanssani, minä tahtoisin erota. Lapset ovat niin tärkeä osa elämää, että olisi aika kova paikka joutua luopumaan siitä haaveesta, ainakin jos mies ei edes perustele mielipidettään vaan pamauttaa sen vaan kylmästi tai toisaalta esittää epäröivää vaikka tosiasiassa on tehnyt päätöksensä ja vuosia sitten.



Sairaudesta johtuva lapsettomuus olisi helpompi kestää, mutta toisen itsekkäästä päätöksestä johtuva on aika iso pala nieltäväksi... :ó(