Ainokaisten lasten vanhemmille...

tms. poikkeavan, jos perheessä olisi sisaruksia?



-ap-

Samoin kai se koetaan kuin monilapsisissa perheissäkin. Asiat vain tehdään ainoastaan yhden kerran. Vai tarkoitatko vanhemmuuteen suhtautumista tai sen mieltämistä joksikin tai jonkinlaiseksi?

olisi joku jonka kanssa jakaa asioita. Ystävä kotona? Muuten en usko, että vanhemmuus sinänsä eroaa siitä perheestä, jossa on useampia lapsia. T. Yhden 4-vuotiaan äiti

Mietin joskus, mitä lapsen maailma olisi sisaruksen kanssa.

Siihen, miksi kenelläkin on ainut lapsi, en halua rupea pohdiskelemaan, se on jokaisen henkilökohtainen asia.



Lapseni koen " harjoituskappaleena" ; mitä asioita tekisin toisin, jos olisi ollut kokemusta. Tuleeko ainoalle lapselle suurempia vaatimuksia mm. käyttäytymisen, rajojen yms. suhteen; hänhän on tavallaan " silmätikkuna" koko ajan.



Miten paljon tulee taas " pedattua" lapsen tietä mm. itsenäistymisen suhteen.



Asumme alueella, missä ei ole leikkikavereita. Touhuamme/joudumme touhuamaan lapsen seurana paljon. Kavereita kauempaa toki käy viikottain koulun ja harrastuksien suomissa rajoissa. Toivoisimme lapselle sen verran itsenäistymistä, että hän kävisi kavereittenkin luona.

Mutta koti tuntuu olevan se paras paikka. Muutama kieltäytyminen kaverin luokse menosta johtaa taas siihen, että niitä kutsuja ei juuri satele. Lapsemme tarvitsee aika lailla " lämmittelyä" .



Oma lukunsa on känkkisvaiheet. Vanhemmat ovat tietenkin kohteena. Ovatko monilapsisessa perheessä sisaruksien kiistat osittain näitä " tahtokausien" purkupaikkoja, jolloin vanhemmat saavat tuomarin osan?



Tällaisia asioita hain aloituksellani.



Rakkautta, huomiota ja vanhempien aikaa lapsi saa paljon. Välillä vain väsyttää...

Ehkä se myös johtuu tytön luonteesta, mutta hän tuntuu kasvaneen hyvin kiltiksi tytöksi, joka osaa olla myös aikuisten seurassa ilman, että koko ajan pitäisi keksiä jotain tekemistä tai olla suuna ja päänä selittelemässä omia juttujaan (en sano, etteivätkö näin osaisi käyttäytyä myös monilapsisten perheiden lapset, mutta ainakin omien tuttavieni lapsilla on ollut sitä ongelmaa, että on oltava koko ajan lapsilla touhua tai sitten meininki muuttuu tajuttomaksi riehumiseksi ja huomion hakemiseksi).

Tytölle on saanut annettua paljon aikaa, eikä hänen ole tarvinnut jakaa vanhempiaan kenenkään kanssa (sekä huono että hyvä asia tämä). Tuo kuitenkin, että on vain yksi lapsi, on vaatinut meiltä enemmän...jos kavereita ei ole, on lapsi paljon kaivannut meidän vanhempien seuraa ja joskus sitä vain tykkäisi vaikka lukea lehteä ihan rauhassa. :o/ Onneksi naapurusto on kuitenkin täynnä samanikäisiä lapsia, joten seuraa on ollut.

Olen tykännyt olla vain yhden lapsen äiti - se on ollut antoisaa, mutta kaipa olisi yhtä antoisaa olla useamman lapsen äiti. Näyttää vain siltä, ettei meille näitä lapsosia ihan kauhalla jaella. :o( (lähes 3 vuotta yritystä takana)

Miinuksena on myös se, että suurempana vaarana on lapsen kasvaminen hemmotelluksi ja itsekeskeiseksi. Lisäksi sisarukset olisivat tärkeää päämäärää elämään.



Hyvää: matkustaminen ja liikkuminen helpompaa. Samoin meillä hermot pitää paljon paremmin ja ei juuri koskaan huudeta lapselle. Jaksetaan selittää ja kasvattaa " oppikirjojen mukaan" .



Toinen toiveissa, muttei ole kuulunut...:(