Toivottavasti mä saisin syövän ja kuolisin. Tää elämä on yhtä paskaa.

Se on aika kivulias tapa kuolla.

Mikä mättää?

Ajatteleppa niitä jotka joutuvat olemaan pitkän aikaa syömättä, tai niitä jotka joutuvat kärsivästi kamppailla kuolemaa vastaan, tai niitä joilta menehtyy oma lapsi, tai niitä jotka joutuvat paeta pommeja karkuun tai niitä pieniä lapsia jotka on hylätty tuolla maailmalla jotka asuvat kadulla, viemäreissä...



Elämässä tapahtuu paljon karumpiakin asioita, ole onnellinen siitä mitä sinulla on ja siitä ettet ole kamalammassa asemassa.

Vaikka vaikeeta nyt onkin, elämä voittaa!!!

Mahdatko tiedostamattasi toivoa, että syövän tai muun vakavan taudin saatuasi tyttöystäväsi rakastaisi sinua taas ja muutenkin saisit jotain erityishuomiota, jota ilman olet nykyisessä elämäntilanteessasi joutunut, kun joudut huolehtimaan äitisi asioista ja siskosi murheista?

Itse sairastin todella vakavaa, jopa hengenvaarallista masennusta. toivoin koko ajan sairastuvani tappavaan tautiin, koska minusta ei ollut tappamaan itseäni. Lopulta menin psykiatriseen sairaalaan, jossa oli pari kuukautta. Sain sairaalan kautta erittäin hyvän terapeutin, jonka kanssa purin koko elämäni auki. Ja nykyisin en enää fantasioi syövästä tai kuolemasta.



Luulen, että sinä, ap, olet masentunut. Jaksaisitko lähteä hakemaan apua?

käy lisäkseni ainakin yksi n.35v 2 lapsen äiti joka myös pyristelee irti syövästään :(