Lue keskustelun säännöt.
Minulla ja miehelläni ei ole juurikaan yhteisiä ystäviä. Onko kellään samanlaista tilannetta?
28.04.2006 |
Itselläni on kohtuullisesti ystäviä, tosin harmittavan moneen on yhteydenpito jäänytkin vuosien myötä. Silti löytyy pari läheistä ystävää ja kivoja kavereita. Miehellä sen sijaan on tosi vähän ystäviä, jos ollenkaan. Nämäkin lähinnä työkavereita.
Ongelma on se, että kaikki omien ystävieni miehet ovat joko tosi erilaisia tai muutoin ongelmallisia, ja tapana onkin että näen ystäviäni kahdestaan tai lasten kanssa, emme tapaa siis pariskuntina juurikaan.
Olemme miehen kanssa eri piireistä lähtöisin, eikä yhteistä ystäväkantaa ole vaan muodostunut. Lisäksi mieheni on, hmmm miten sen sanoisi parhaiten... ei-niin-sosiaalinen, mutta kuitenkin ihan huumorintajuinen ja hyväsydäminen ihminen.
Välillä tuntuu pieniä kateuden vihlaisuja, etenkin juuri vappujen yms. juhlien aikaan, kun monilla on se tuttu ystäväpiiri, jonka kesken kokoonnutaan ja vietetään aikaa. Meidän vappu menee taas kotona, lasten kanssa. En nyt tarkoita, että pitäisikään lähteä mihinkään ryyppyjuhliin, mutta välillä tuntuu että olisi kiva jos meillä olisi myös yhteisiä ystäviä.
Tunteeko kukaan muu samalla lailla?
Kommentit (3)
Ihan " eri atmosfääreissä" elellään. Ei ainuttakaan yhteistä tuttavapariskuntaa tai muutenkaan ystäviä, joiden luokse esim voisi mennä. Välillä olen kanssa ollut tosi harmistunut tilanteesta. välillä " ei tunnu missään" . tykkään olla kyllä mieheni kanssa kahden kesken, mutta nimenomaan mullakin tällaiset " yhteisjuhlat" juhannukset, vaput ym. olis kyl kiva, jos joskus olis joku tuttu ystäväpariskunta (tai edes toisen meistä ystävä, jolla jotenkin edes " samanhenkinen" mies/naisystävä kun jompikumpi meistä on" ., mut plääh. Taidan olla luovuttanut... Ja ehkä itsekin kaiken tämän myötä tullut antisosiaalisemmaksi. kurjaahan se. Oma valinta tosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meistä on miehen kanssa vaan hassua, että ihmisillä pitää olla " tuttavapariskuntia" . Joskus moinen joidenkin kohdalla on vaikuttanut pelkältä teeskentelyltä, että kun kerran muutkin harrastavat tuttavapariskuntia, niin sitten mekin. Mutta meillä ei niitä ole. Miehellä on omat ja minulla omat kaverit.
Tuntuu oikeasti joskus koomiselta, että joku (yleensä nainen) selostaa suu vaahdossa ylpeyden tuntua äänessään, että " istuttiin iltaa tuttavapariskunnan kanssa" jne. Ehkä olemme mieheni kanssa outoja, mene ja tiedä:) mutta vaikka kummallakin on omat kaverinsa, niin toisillemme olemme parhaat ystävät eikä kummallakaan ole hinkua alkaa muodostamaan mitään " me ja te" - kulttuuria muiden pariskuntien kanssa.
Emme ole ryhmäsieluja ja siksi moinen meitä niin joskus huvittaakin:) eikä tästä kannata kenenkään loukkaantua:)
Johtuu mieheni ja minun suuresta ikäerosta. Miehen kaverit on nelikymppisiä (ja useimmat vielä sinkkuja/eronneita), mun on lähinnä parikymppisiä. Kyllä me toimeen tullaan puolin ja toisin, mutta ei niin hirveästi tule järkättyä mitään yhteisiä illanviettoja.