Mitäs pidätte mun ideasta?
Nuo kotien siivouspalvelut ovat nykyään kovin suosittuja. Itsellä on kokemusta sairaalasiivouksesta (9kk) ja kodinhoitotyöstä jota tein yhdelle alan isoista firmoista 6 kk opiskelun ohessa. Syksyllä olisi paluu töihin esikoisen äitiysloman jäljiltä ja olen miettinyt noita työkuvioita. Ajattelin, että voisinkin perustaa yhden naisen kodinhoitopalveluja tarjoavan yrityksen, tehdä siivouskeikkoja meidän alueella esim. 4h päivässä tai vaikka 6 h kolmena päivänä viikossa. Esikoiselle voisi hommata puolipäivähoitopaikan lyhyen työpäiväni ajaksi.
Ja mikä parasta, veloittamalla esim. tavalliset 25 euroa tunti, pärjäisin hyvin tehden lyhyempää päivää, sillä nykyisessä työssäni palkka on 12 euroa tunnissa.
Mitäs olette mieltä?
Kommentit (13)
Tai sitten maksat siitä jollekin toiselle.
T: Kirjanpitäjä
Nyt palkkani on 1900 euroa/kk ennen veroja. Ei tällä siivoustoiminnalla ole tarkoitus rikastua, vaan ansaita sen verran että voi tehdä 1/2 päivää töitä ja sitten viettää loppuaika lapsen kanssa. Eli ikään kuin ansaita kotihoidontukea parempi raha, ja saada silti viettää aikaa lapsen kanssa. Nykyisessä työssä joudun lähtemään kotoa aamulla klo 7.30 ja olen kotona vasta 18 jälkeen. Siivoustoiminnalla voisi tehdä 4 tuntista työpäivää max 15 minuutin työmatkalla ja päästä kumminkin kohtuullisille ansioille. Ja aikaa jäisi vielä muuhunkin kuin työntekoon.
Mutta kuulostaa liian helpolta, siis tuo ajankäyttö (riittääkö pelkkä 4h per päivä) ja jääkö käteen lopulta sen verran että sillä elää, siis jos tekee vain tuota vaan osa-aikaisesti. Olisi siis mielenkiintoista kuulla mahdollisia kokemuksia alalla olevilta.
ovat normaalityöntekijää pidemmät, joten aikaa lapselle ei tule jäämään.
Ammatinharjoittajan ei tarvitse pitää kuin yksinkertaista kirjanpitoa, josta uskon kyllä selviäväni kaupallisen koulutukseni sekä taloushallinnon tehtävissä työskentelevän siskoni avulla.
Mieheni on onneksi ihan mukavasti palkatussa atk-alan työssä, joten rikastua ei tällä tarvitse - olisi vaan mukavaa saada käteen hieman enemmän kuin kotihoidontuen verran ilman että joutuisi tekemään pitkää päivää yli 2 h työmatkoineen.
Tiedän toki, että yrittäjällä kuluu aikaa mm. paperitöihin: mutta jos minulla on esim. 5 vakituista asiakasta ja muutama satunnainen kulu, niin ei siinä nyt nysväämälläkään saa kulumaan aikaa niin että lapselle ei jäisi aikaa. Vaikka käyttäisin sen 2h 15 min JOKA PÄIVÄ paperitöihin (aivan liikaa siis) mitä normaalisti käytän työmatkoihini, niin minulla jäisi silti 4 tuntia normaalia enemmän aikaa lapselleni.
Heidän työtään seurattuani olen kyllä aika epäileväinen, tuleeko työsi luonnistumaan noin vähillä tuntimäärillä. Tai tietenkin, jos tavoitteesi on tienata kuussa enemmän kuin kotihointuki, on se mahdollista. Mutta reilusti yli 12 euron tuntipalkkaan tuskin pääset.
Yrittäjällä on melkein yhtä paljon taustatyötä(työstä riippuen ehkä enemmänkin) kuin sitä näkyvää, oikeaa työaikaa. Sinun täytyy tuolla tuntipalkalla kattaa myös niiden työtuntien palkka.
Mutta eihän tuo mikään huono idea ole, jos intoa riittää, niin siitä vaan! Realistinen kuitenkin kannattaa olla. Ja muista, että kun toiminimen laitat ja yrittäjäksi alat, luovut samalla kaikista " ihmisoikeuksistasi" sosiaaliturvassa. Jos yritys ei kannata, voiko miehesi sinut ja perheen yksin elättää sitten jos lopetat toiminnan?
7
Ainakin: yhteydenpito asiakkaisiin, mainonta (mainosten teko ja vienti paikoilleen), auton huolto, työvälineiden huolto ja hankinta (jos niitä tarvitsee) ja monta muuta asiaa, joita ei nyt tule ajatelleeksi.
Yllättävän paljon menee aikaa kaikkeen " turhaan" !
7
yrittäjä ja sinun on hoidettava kirjanpito, verot yms. itse.
Tottakai verot pitää ansioista maksaa ja työeläkemaksut jne, mutta silti siitä jää selvästi enemmän käteen kuin nykyisestä työstä. Ja sitten säästyisi isot rahat ja paljon aikaa kun ei tarvitse käyttää yli kahta tuntia päivittäin työmatkoihin.
Ei kuulosta realistiselta. Verot (alv myös!), markkinointi, välineet, muut kulut? Nekin sinun täytyy noista rahoista maksaa...
Lisäksi sinulla menee aikaa kaikkeen ylimääräiseen, muuhun kuin siihen itse siivoustyöhön. Työaika venyykin huomattavasti pidemmäksi kuin kuvittelet.
hankkia kun muutamat perusrätit, paria eri siivousainetta, jos niitäkään. Ainakin esim. KodinAvuxilla siivous suoritetaan asiakkaan omilla välineillä ja aineilla, eli mihinkään talouskäsineitä kummempaan ei tarvii investoida.
ap