Lue keskustelun säännöt.
Miten kasvattaa kiukuttelevaa 3-vuotiasta?
26.05.2006 |
' jos huomion puutteesta, niin olen yrittänyt korjata virheeni
minusta vain tuntuu, että hän on ainokaisena saanut niin paljon huomiota, että tekee kaikkensa, että saa sitä silloinkin kun ei tarvitsisi.
Miten te suhtaudutte, mulla on nimittäin jo hermo niiiiiiiiiiiiin kireällä ja tiuskin vaan.
Kommentit (10)
Paljon huumoria ja asioiden leikiksi kääntämistä silloin kun ei ole kyse kuolemanvakavasta asiasta. Vastaan sanomiseen ja turhaan kiukkuiluun tehoaa välinpitämättömyys, kun tilanne on rauhoittunut on huomion ja hellyyden aika.
Kaikki me " lapselliset" painimme samojen ongelmien kanssa ja olemme yhtä epätäydellisen ihania vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot asian kerran tai kaksi ja sillä selvä ja pysyt päätöksessä. Jos heittäytyy oikein kiukuksi, niin viet esim. omaan huoneeseen rauhoittumaan. Meillä lapsi juoksee jo edeltä omaan huoneeseen suuttuessaa ja n. 2 minuutin kuluttua tulee rauhoittuneena takaisin. En nyt viitsi enempää meistä kertoa, kun näitä tulee varmaan miljoona muuta. Pistä mielikuvituksesi töihin ja ota vinkkejä muilta. Eiköhän sieltä löydy se teille sopiva tyyli pitää kuria. Mutta älä nyt ihmeessä itseäsi syytä 3-vuotiaan uhmasta.
lähdet pois ja annat kiukun laantua. Jos on kiire lähteä jonnekin, alat pukea itsellesi päälle, pakkaat laukkuasi niinkuin olisit lähdössä.. avaat oven, menet ulos... tarkkaile, milloin kiukuttelu loppuu ja ole silloin käytettävissä.
Meillä on ollut tiukkoja tilanteita 2½ vuotiaan kanssa viimeaikoina. Oma tahto, minä ite, on vahvoilla, mikä kiristää hermoa todella. Joinakin aamuina ei tule mistään mitään, ja olemmekin kahdesti lähteneet sukkasillaan, ilman takkia, vaatteet kainalossa autoon ja hoitoon. Ei kertakaikkiaan ole aikaa vatustella ja odotella tilanteen tasaantumista. 20-30 minuuttia pitää riittää, sen yli kun menee, niin sitten mennään.
Vaan tuntuu, että miten ne lapset on ennen kasvatettu kun tuota nk. " uhmaa" ei silloin tunnettukaan... Kyllä on ollut kamalat itsesyytökset viikon verran päällä, että tuommoisenko riiviön olen rakkaudellani kasvattanut. Kiitti kuitenkin " anteeksiannosta" TÄNÄÄN epävarmalle äidille.
Lapsen ongelmakäyttäytyminen johtuu AINA vanhemmista!
Mieti omaa käyttäytymistä, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kerro miten sinä toimit moisissa tilanteissa? itse uskon olevani syypää, mieheni taas ei - onkin ihanan yksinkertainen ihminen. Meillä on siis häiriökäyttäytyvä kolmevuotias ja millainen olisin hyvänä kasvattajana. Kaikki neuvot otan vastaan, tosin hankala teillä on neuvoa kun ette ole arjessamme tarkkailijoina.
Vierailija:
Lapsen ongelmakäyttäytyminen johtuu AINA vanhemmista!
Mieti omaa käyttäytymistä, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääasia on, että ei lähde lapsen kanssa kisaamaan siitä, kumman pinna venyy kauemmin. Älä ota lapsen uhmaa henkilökohtaisuutena (vaikka lapsi sylkisi naamalle) vaan ole aikuinen ja asetu uhman yläpuolelle. Ole lempeä, mutta määrätietoinen ja pidä huolta, että lopulta kuitenkin tilanne päättyy haluamallasi tavalla. Joskus vain pitää pukea väkisin tai napata lapsi kaupassa kainaloon. Pokka pitää, äiti ei hermostu vaan tilanne katkaistaan mahdollisimman nopeasti. Välinpitämättömyys on parempi vaihtoehto kuin päreiden polttaminen.
suun/ruokapöytään/nukkumaan/pukemaan jne.
OLEN VARMA, että ne uhmaikäiset, joilla vahva uhma, kokevat olevansa turvassa ja uskaltavat uhmitella. Ne lapset, joiden ei anneta käsitellä ja purkaa myös epävarmuutta ja pahaa oloa, eivät pura sitä uhmaiässä vaan sitten joko murrosiässä tai aikuisuudessa. Olkaa siis te " riiviöiden" vanhemmat huoleti - teillä annetaan ehkä lapsen toimia ja tuntea ja myöhempään uhmaan ei enää tarvista. t. 4:n äiti