Nyt meni totaalisesti hermot!!!

Kuulostat todellakin siltä, että olisi aikalisän paikka. Voisitko saada edes pienen hengähdystauon - pyytäisit vaikka äitisi lapsia katsomaan? Eihän sitä noin väsyneenä pysty edes ajattelemaan kunnolla. Ja sitten seuraavaksi otat miehen puhutteluun. Voimia!

samanikäiset lapset, enkä vois kuvitellakaan pärjääväni ilman miehen apua.

ikinä ei päästä asian ytimeen, kun asiat alkaa rönsyileen ennen aikojaan. Pitäs saada lapset jonnekin hoitoon niin asioita vois setviä paremmin.



Pitää odottaa niin kauan et lopetan kuopuksen imetyksen niin saan lapset vietyä vanhemmilleni. Mieheni vanhemmista ei ole hoitamaan. Apella itselläänkin kolme alle 4 vuotiasta ja anoppi syvästi masentunut.

Jos asiat meinaa rönsyillä, niin silloin kirjoitettu sana toimii paremmin. Kirjoita miehellesi kirje, ja pyydä häntä kirjoittamaan takaisin, saisit sinäkin selkeän katsannon miehesi näkökulmaan asioista.



Mielestäni teidän tilanne olisi vielä täysin korjattavissa, tuntuisi jotenkin kamalan turhalta teidänkin erota, kun mikään ei kuitenkaan ole perustavanlaatuisesti pilalla. Ja ilmeisesti miehesikin kuitenkin välittää sinusta, tuskin muuten häntä kiinnostaisi rakastatko sinä häntä.



Nyt vain rohkeasti tuumasta toimeen nainen! Vaikka tänne kirjoittaminen helpottaa, niin se ei vielä teidän perhettä auta!

on yhtään selkärankaa, tilannetajua, inhimmillisyyttä tai kykyä vastuunottoon, hänen kyllä pitäisi ymmärtää muuttaa käytöstään, kun kerrot ajatuksistasi. Tai anna (pakota) hänen lukea kirjoituksesi.



Jos mikään ei muutu, katso peiliin. Sinä itse olet lopulta vastuussa omasta elämästäsi. Oikeasti KUKAAN ei pakota sinua elämään jossain korvessa, vastaamaan yksin kaikesta, ym.

Kuopuksen vauvavuosi pienellä ikäerolla on rankkaa. Itselläni pojat 3- ja kohta 1-v. Mutta myös ihana ja osallistuva mies.

Sinä et ansaitse yhtään vähempää!

Meillä isäntä tulee töistä, syö ja vaihtaa vaatteet, ottaa likan mukaan pihatöihin tai lähtee pyöräilemään hänen kanssaan. Koko ilta menee heidän hääräillessään. Ja sitten iskä nukuttaa neidin, joka ilta.



Hän on todella sitoutunut lapseensa sekä haluaa antaa mulle omaa aikaa.



Mä olen tottunut tällaiseen, ja todella olen pahoillani sinun puolestasi. Minä tai mieheni voisimme pitää sun ukolle pienen vanhemmuus-kurssin.....

Miehes raataa aamusta iltaan ja syyttelet sitä.



Ja jollei se talo ole sinun unelmasi, vaan miehes, niin olisko tässävaiheessa sitten syytä avata se suunsa ja puhua asiasta ja siitä mitä ton ongelman kanssa nyt voisi tehdä. Talohan on nyt varmaan sen verran valmis, että se ei mene pilalle, vaikka odottaisitte viimestelytöiden kanssa vuoden pari, viisikin. Mieheltäsi jää lasten lapsuu kokematta, jollet sä sano, että sulle on nyt paljon tärkeempää, että se on lasten kanssa illalla.



Mä en ihan oikeasti tajua näitä ihmisiä, joiden pitää saada kaikki heti ja jotka paikkaavat omaa kommunikaationpuutettaan haukkumalla toisia. Mä en tajua, että ei tajuta, että talo ei rakenna itse itseään, että siihen menee joko rahaa tai omaatyötä. Molemmat nakertaa vapaa-aikaa, jonkunhan se rahakinon yleensä ansaittava. Sitten en tajua sitäkään, että jos perheen kesken sovitaan että nyt uhrataan se vapaa-aika taloprojektille, niin miksi työnjakoa ei mietitä siten, että isällä on aikaa lapsille ja kotiäidillä mahdollisuus edes pieneen vaihteluun. vasara pysyy naisenkin kädessä kun vähän harjoittelee ja rakennustarvikkeita osaa nainenkin ostaa - samalla pääsee ihmisten ilmoille ja voi siinä matkalla poiketa edes vaikka kauppakeskuksessa.



Ihan totta, ajatelkaa ja puhukaa ja oppikaa luopumaan jostain!

Kyllähän mies tuossa tilanteessa heti vetoaisi siihen että hän raataa perheen että jne jne mutta en ole ollenkaan vakuuttunut siitä että tuon tyyppiset iltapuuhat on alkuunkaan tarpeellisia kaikki. Mies vaan haluaa tehdä jotain muuta että pääsee niistä kitisijöistä eroon. En mä ymmärrä miten se miehillä tuntuu olevan ihan oikeutettua... jos nainen vaikka laittaisi iltakaudet pihaa kuntoon niin sillä olisi ne lapset mukana. Epäoikeudenmukaista sanon mä.

Minulla ei niin älytöntä hoppua oisikaan talon valmiiksi saamisen kanssa ollut, koska meillä oli hyvä asunto kaupungissa keskellä kaikkea. Mutta miehelläni on periaate että kun joku asia aloitetaan se tehdään kerralla valmiiksi. Talo onkin valmis, mutta nyt hän pakertaa autotallin, grillikodan ja pihan teossa.



Minäkin haluaisin osallistua, mutta mieheni mielestä hän osaa paremmin ja joutuisammin. Minä voin kuulemma istutella vaikka kukkia ja käyttää koiraa lenkillä niin hän sen aikaa katsoo lapsia pihalla. Siis saan sitä omaa aikaa kun käyn lenkillä, mutta heti kun palaan niin mies tyrkkää taas hoitovastuun minulle.



Se yhteinen juttelu aika ei ole mahdollista kuin yöllä ja tässä elämäntilanteessa haluan todellakin yöllä nukkua kun siihen on mahdollisuus. Kiukuttelen siis edelleen.



Tottahan voin myös katsoa peiliin ja todeta että syyllinen elämäntilanteeseeni löytyy sieltä, mutta olen halunnut yrittää jaksaa kun kerta olen tämän tien valinnut. Välillä vain menee hermot. Kuten nyt.



Tuollainen koulutus josta 10 mainitsi voisi olla kohdallaan ja miksipä ei se kirjeen kirjoittaminenkin voisi toimia. Olemme niitä suhteemme alussa aikoinaan kriisin tullen kirjoitelleetkin. Asiat on helpompi ilmaista kirjoittaen kuin puhumalla kasvot vastatusten.



Taidankin kirjoittaa miehelleni kirjeen.

JOKAINEN NORMAALI MIES ON TÄYSIN KYKENEVÄ KESKUSTELEMAAN JA OTTAMAAN PUOLISONSA HUOMIOON. Naisten pitää avata suunsa, tuoda kanstansa esille, tarkastella kokonaistilannetta ja miettiä miten tilanne ratkaistaan niin, että kaikki ovat tilanteen huomioonottaen tyytyväisiä.



Miehiä aina syyllistetään ymmärtämättömyydestä, mutta millä helvetillä kukaan mies voi ymmärtää mitään, jollei nainen tee asiaa selväksi. Kaikki ihmiset ovat mukavuuden haluisisa ja omie tottumustensa vankeja. Jos vaimo ei avaa suutaan heti suhteen alussa ja vaadi työnjakoa ja sitä että asioista aina keskustellaan, ei mies sitä välttämättä oma-alotteisesti tee. Joku tekee, mutta suurin osa tukeutuu totunnaiseen miehen rooliin, ellei nainen sano, että ei käy, toi ei tyydytä mua.



Kukaan ei ole ajatuksenlukija. Jos nainen ei osaa puhua niin vikaa on siinäkin.

Ainakaan nykyisen mieheni kanssa. Kuullosti ihan minun mieheltäni. Mulle riittää hyvin 3-v uhmaikäinen.

Ymmärrän, että kun tilanne on kauan jatkunut tuollaisena muutoksista tulee helposti big deal ja iso riita. Saavutetuista eduista on vaikea luopua.



Toisaalta naisten on usein hirveän vaikea sekä luopua lapsia ja kodinhoitoa koskevasta ylipäällikkyydestä. Miehet hoitavat aina lapsia väärin, eivät noudata sitä oikeaa aikataulua, syöttävät vääriä ruokia jne jne. Siivouksen ne tekevät epäloogisesti ja kaupasta tuovat vääriä tavaroita. Kuitenkin jokainen haluaa löytää omat tapansa toimia. Ei moni nainen suostu ajamaan yhtään autoa, jos vieressä istuu mies, joka sanoo miten pitäisi ajaa.



Se että miehesi tekee jotkut asiat nyt paremmin kuin sinä ei ole peruste sille, ettekö sinäkin niitä oppisi. Ihan samoin kuin miehesi pitää vakuuttaa sinut siitä että hänen tapansa toimia lasten kanssa on ok niin sinun pitää vakuuttaa miehesi siitä, että sinä selviät joistain rakentamiseen liittyvistä puuhista.

liikenteeseen. Meillä oli aikaisemmin myös yksi auto, ja meinasin totaalisesti tulla hulluksi. Kun sain auton alle ja pääsin lapsen kanssa ajelemaan, tilanne jo helpotti.



Keskustelua täytyy vaan yrittää rakentaa, vaikka asia kerrallaan, ihan systemaattisesti. Ei kannata " oksentaa" koko pahaa mieltään kerralla.

Minulla on paha tapa arvostella mieheni tapoja siivota, vaihtaa vaippaa, hoitaa yleensäkin lapsiamme. Kun itse teen ne toisin. Voishan se olla parempi et ottaisin vähän relammin.



Ja tuosta lisääntymisestä. Meille ei millään meinannu tulla yhtään lasta. Lapsettomuushoitojakin saatiin ja kun päätettiin ettemme lapsia yritä niin kaksi tuli itsekseen.



Kyllä joskus tiukan paikan tullen olen itsekin ajatellut et ehkä meitä ei oltu tarkotettukaan vanhemmiksi.

" Jos vaimo ei avaa suutaan heti suhteen alussa ja vaadi työnjakoa ja sitä että asioista aina keskustellaan,"



Sitä minä täällä itken että minkä takia naisen pitää avata suunsa ja vaatimalla vaatia työnjakoa. Miksi se ei voi olla itsestään selvä juttu että mieskin osallistuu? Meilläkin mies aina kysyy että miksi sinä et pyydä häntä apuun. Minä useimmiten vastaan että miksi sinä et tarjoudu vapaaehtoisesti. Lähes jokaisessa tuntemassani perheessä on käynyt niin että mies vakuuttaa että kyllä, hän sitten osallistuu lasten hoitoon ja siivoukseen ja kaikkeen. Ja sitten pitää ruikuttaa jos mies saisi vaikka roskat vietyä samalla kun lähtee lenkille. Se siitä työnjaosta. jssap.

Miehien pitäisi tämä asia ymmärtää.



Tiedän monia perheenisiä, jotka suoraan töistä menevät tekemään niitä omia juttuja (rustaavat autoa tai laittavat venettä kesäkuntoon). Totuus vaan on se, että perheen kasvaessa ei voi toinen vanhempi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.



Kun lapset ovat isoja, näitä miehiä varmasti harmittaa.

Mun mielestä tuollainen käytös on alaarvoista. Enpä ihmettele yhtään jos tulee avioeroja ja puoliso käy vieraissa, jos aletaan uhkailla ja käyttää hyväksi joillain asioista.



Mutta ap. vaikka teillä ei olisi aikaa kuin keskiyöllä, niin kerro miehellesi miltä tuntuu. Älä uhkaile, kiristä tai syyllistä tai nalkuta asioista. Vaan kerro miltä SINUSTA tosiaan tuntuu tämä kaikki. Ei kukaan toinen voi tietää sinun ajatuksia. Tuskin siis miehesi on ajatustenlukija, vai? Kerro rehellisesti ja avoimesti asioista miehelle.

pakkaat lapset kyytiin ja huristelet hiukan ihmisten ilmoille!!



Ja käytät noita lenkkimahdollisuuksia hyväksesi säännöllisesti. Voithan vaikka narrata meneväsi lenkille mutta teet sillä välin jotain muuta omaa juttua (luet kirjaa tms...). Kannattaa myös sopia miehen kanssa yksi kiinteä ilta viikosta jolloin miehellä on lastenhoitovastuu ja sinulla on omaa aikaa, auto käytettävissä ja voit harrastaa jotain!