Lue keskustelun säännöt.
Mies ei suostu lapsettomuushoitoihin.
06.03.2006 |
Kärsin sekundaarisesta lapsettomuudesta. Esikoinen on nyt 4v. Mulla ikää 36v.
Olen epätoivon vallassa. Toista lasta yritetty 2 vuotta. Mitään ei tapahdu. Eilen mies ilmoitti, että mikään lapsettomuushoito ei tule kysymykseen.
Mitä tehdä. Mulle kaikki tutkimukset tehty ja vikaa ei löydy. Syön lapsettomuuden hoidossa käytettyjä hormooneja, mutta näyttää siltä, että vika on suurempi.
Ajatukset kiertävät kehää. Tiedän, etten saisi valittaa, onhan meillä yksi lapsi. Ei auta, olen sekaisin tilanteesta. Masentaa todella paljon.
Avioerokin on mielessäni. Jos mies ei ymmärrä minua edes tällaisten perustavaa laatua olevien kysymysten edessä, niin tunnemmeko edes toisiamme?
Anteeksi vuodatus, olen ihan rikki.
Kiitos jos joku viitsii kommentoida.
Kommentit (17)
Tod.näk. olet oikeassa... Ei ole sanonut syytä, mutta luulen, että tästä kyse:( ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiksu mies sinulla.
t. lapsettomuushoitojen vastustaja
On ollut mukana Interpedian toiminnassa terveydenhuoltohenkilönä vuosia. Sanoo, että mahdollisuus onnistua onnellisessa kv. adoptioprosessissa on todella pieni. Nähnyt läheltä liikaa surullisia adoptioperheitä.
Voi itku, tuntuu ahdistavalta. ap
Mulla lapsi ennestään, mut jotenkin tuntuu, et uudesta miehestä ei ehkä saada lapsia aikaiseksi...
Adoptio kiinnostaa, mut mitä on nuo surulliset tapaukset? Kertoisitko lisää?
joissa kansainvälisellä adoptiolla tullut lapsi tai nuori vääjäämättä haluaa etsiä juuriaan ja palata synnyinmaahansa.
Adoptiovanhemmat aivan rikki. Ovat kasvattaneet lapset " ominaan" ja " kiitokseksi" menettävät lapset kuitenkin...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Ei tarvita neroa ymmärtämään tämä...
Mutta mitä siis tehdä, kun arvomaailma ei kohtaa... ap
vaikeaa. Pitäisiköhän sitä itsekin sittenkin miettiä vielä, et pysytään sitten vaan tässä yhdessä ja jos ei toista kuulu, niin sitten ruvetaan vaikka tukiperheeksi. Oletteko te miettineet tukiperheeksi ryhtymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän hyvin ettei halua hoitoihin. Se on raskas tie sekin.
Minäkin ymmärrän tietyllä tasolla miehen kannan. On varmasti vaikea paikka joutua tutkittavaksi.
Mutta ilman tutkimuksia tästä ei päästä eteenpäin.
Ei voida ajatellakaan ivf.ää tai muuta jos siittiöitä ei ole koskaan tutkittu.
Miksi se on nainen, joka käy sisätutkimuksissa ja syö hormooneja ja mies vaan saa olla tekemättä mitään?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos mies ei halua enempää lapsia ja on käynyt salaa steriloimassa itsensä. Tämä syynä miksi ei halua hoitoihin? Aika sika olisi sinua kohtaan...
Kuinka se ei nyt enää onnistu jos mies ei ole esim steriloinut itseänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pysty ejakuloimaan purkkiin, niin aika luuseri. Tietääkö se, että sen voi tehdä ihan kotona, ei tarvi ährätä anttilan kuvaston kanssa klinikan vessassa?
Noin kolme kuukautta sain perustella miks miehenkin pitää lähteä tutkimuksiin, viimein se sitten suostui kun oli ilmeisesti asian perinpohjin miettinyt. Huono tuloshan sieltä tuli, mutta päästiin ainakin asiassa eteenpäin. Nyt kolme keinohedelmöitystä takana ja ivf-jonossa ollaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä eri mieltä. Totta kai olet iloinen ja onnellinen lapsestasi, mutta kyllä vain sinulla on oikeus toivoa enemmänkin lapsia. Eikä sinun toiveisiisi vaikuta mitenkään se, miten toiset saavat tai ovat saamatta lapsia. Me elämme jokainen omaa elämäämme ja meillä on omat haaveemme. Ja sinun haaveesi on ollut kaksi lasta. Ilman muuta saat olla pettynyt, kun haaveesi ei ole toteutunut. Ei sinun tarvitse omien huoliesi lisäksi vastata muidenkin lapsettomuushuolista syyllistämällä itsesi niistä. Sinä toivot lisää lapsia ja sinulla on oikeus toivoa sitä!
Adoptioista ei välttämättä nyt niitä pahoja juttuja niin paljon kuulu ympäristöön, kun ei niitä yleensä nyt niin alleviivata. Suomessa sitä ei ole niin tutkittu, mutta surullista luettavaahan se on mitä Ruotsissa ollaan tutkittu. On huumeiden käyttöä ja ties minkämoista syrjäytymistä. Ongelmia on paljon enemmän kuin ns. tavallisten perheiden lapsilla.
Adoptiosta monta monituista vuotta haaveillut, mutta jostain alkaa mullekin itsesuojeluvaisto nousta, kun on elämää nähnyt lisää eli ymmärrän ap:n miestä aika hyvin.
Siis esim. niin, että miehesi suostuisi hedelmöityshoitoihin tietyn ajan verran, jos sitten ei onnistu niin ette koittaisi pidempään. Voihan olla, että miestä ahdistaa ajatus määrättömästi jatkuvasta hedelmöityshoidosta.
Kansainvälisistä adoptioista sen verran, että on totta tuo, että vain murto-osassa on ns. onnellinen loppu. Tiedän itse, koska mun lapsuudenperheessä oli adoptiolapsia ja oltiin tosi tiiviisti mukana kuvioissa eli tunnetaan kymmeniä perheitä. Suurin osa aikuisiksi kasvaneista adoptiolapsista on jollakin tavalla ongelmallisia. Ja perheillä ollut tosi rankkaa! Tietenkään noista jutuista ei haluta puolitutuille kertoa, mutta ne, jotka ovat paljon toiminnassa mukana, tietävät tämän asian. Eli ei välttämättä kovin helppo tie harkita adoptiota.
Itse olen kyllä myös sitä mieltä, että jos yksi lapsi jo on, niin entä jos vain yrittäisi hyväksyä tilanteen? Mahdollistahan on myös, että toinen lapsi tulee aikanaan, sitten kun keho ei ole yrittämisen stressistä hermostunut. Monillehan on käynyt näin. Eräs sukulaiseni joutui tyytymään yhteen lapseen siksi, että mies ei halunnut enempää (nainen olisi halunnut). Hän on kuitenkin yrittänyt urheasti sopeutua tilanteeseen ja löytää siitä hyviä puolia!
" Mahdollistahan on myös, että toinen lapsi tulee aikanaan, sitten kun keho ei ole yrittämisen stressistä hermostunut. Monillehan on käynyt näin."
Jos on heikot sukusolut, on tilastollisesti erittäin pieni mahdollisuus onnistua eli tarvitaan ehkä satoja yrityskertoja. Siihen nämä " ihmetarinat" perustuvat eikä mihinkään stressiin. Minäkin aikani kuuntelin tuota syyllistävää stressipotaskaa kunnes sekund. lapsettomuuttamme tutkittiin ja löytyi selkeä vika. Loppuipa idiootit neuvot siihen kertaheitolla.