Jos avioerossa mies ottaa lapset, niin kyllä pistää miettimään, mitä vikaa on äidissä!

heitä ei ole jätetty, hylätty eikä mitään siihen viittaavaa. Erossamme oli järkevintä että lapset ovat isänsä luona, koska emme halunneet että eron lisäksi heillä vaihtuisi myös asuinpaikka, tarha jne.



Asun lapsistani 10 km. päässä. Näemme kaksi kertaa viikossa. Äitiyden määrittely ei kuulu kenellekään muulle kuin itselleni. Mielestäni tein järkevän teon myös ex- mieheni kannalta. Olisiko hänen ollut parempi jäädä yksin ja mahdollisesti tehdä itselleen jotakin pahaa? Niin paljon häneen olisi lasten muutto vaikuttanut.



Minä itseasiassa ajattelin meidän kaikkien parasta. Olemme voineet eron jälkeen kaikki tasapainoisesti, riitoja ei enää ole, kaikista asioista olemme sopineet exän kanssa sovussa.



Lapsilta olen kysynyt useinkin että miltä heistä tuntuu kun äiti on eri osoitteessa. Ei se ole kuulemma mitenkään outoa.

Tapasin joskus miehen, joka oli lähes vauva ikäisen yksinhuoltaja, ja oikein kehui asialla, oli tosi ylpeä siitä, että on mies-yh. Ajattelin aluksi, että asia on niinkuin mies antoi ymmärtää: Äiti muutti pois ja lapsi jäi hänelle, koska äiti oli se tasapainoton heistä, minkä oli itsekin ymmärtänyt. Olivat siis yhdessä sopineet näin. Äidillä oli paha kriisi, oli sekaisin ja hullu, ja mies oli parempi vanhempi. Äidillä oli kuulemma perusongelmana heikko itsetunto, oli epävarma jne.



Jossakin vaiheessa aloin ihmetellä, kun tämä " hullu" halusi tavata lasta enemmän kuin isä olisi halunnut, soitteli usein keskustellaakseen asiasta, vaati viikottaisia tapaamisia vain joka toisen viikon sijaan jnr. ja isä suhtautui hyvin penseästi asiaan, ja käänsi kaikki äidin ehdotukset tätä vastaan argumentilla " en varmaan suostu, itse se lapsen mulle jätti, eikä tapaa enempää kuin minä sanon, lapsen PARHAAKSI" .



Kun aikaa kului lisää, miehessä alkoi näkyä todella ikäviä piirteitä:

Hän alkoi arvostella ulkonäköäni tosi rumasti ilman mitään syytä, vähätteli työtäni, vaatetustani, ajatuksiani, kaikkea mahdollista. Hyvin hitaasti ja salakavalasti, niin että aluksi en edes tajunnut missä mennään. Lopulta tajusin, että hän tahallaan latistaa ja lyttää minua, mahdollisesti jotta pysyisin hänen kanssaan, tämä vanha keino saada toinen alistetuksi ja heikkoitsetuntoiseksi.

Samalla tajusin, että se lapsen äiti on todennäköisesti täysin normaali ihminen, joka on kuunnellut miehen haukkumista ja piikittelyä ja arvostelua vuosia, ja lopulta mies on saanut jopa uskoteltua, että nainen on niin huono äitikin, että lapsi jää hänelle, jos nainen lähtee! Ja hänen on ollut pakko lähteä, kun pää ei ole enää kestänyt miehen ilkeyttä.





Henkistä väkivaltaa siis. Tiedän, miehen kertomana, että nainen oli jo liiton aikana suostunut joihinkin asioihin vasten tahtoaan, ja palaset loksahtivat kohdalleen, kun huomasin, millainen mies todella on.



Minä häivyin, ja tämä jalo mies-yh edelleen elää lapsensa keskipisteenä, ja äiti yrittää tavata lastaan edes enemmän. Täysin normaali, työtätekevä äiti, jonka mies vain mustamaalasi sekä tälle itselleen että kaikille muillekin.

miksi isä ei voisi olla yhtä hyvin huoltaja? Poikkeuksena ehkä ihan pienet, alle pari-kolmevuotiaat.



Voihan vaikka olla, että äiti muuttaa asuntoa tai jopa paikkakuntaa ja lasten on parempi jäädä entiseen kotiin.

Useinhan käy niin, että äiti löytää uuden " rakkauden" , pitäisikö ne lapset raahata mukana tässäkin tapauksessa.

Äitiys on pyhää! Itse jättäisin omat lapseni vain kuoleman kautta.