Lue keskustelun säännöt.
Kenelläkään kokemusta 4-5 vuotiaasta jonka täytyy aina saada voittaa tai
06.03.2006 |
olla ensimmäisenä? Meillä kotona yksi sellainen ja tuntuu välillä että pää räjähtää kun poika saa aina hirveet hepulit jos häviää jossain pelissä. Miten suhtaudutte tilanteisiin, yritättekö vaan aina sanoa ettei ainä tarvitse voittaa vai olisiko jotain muita keinoja....
Lohduttakaa vähän ja kertokaa että kyllä se joskus menee ohi... :)
Kommentit (9)
Jooh, 5v poika ja aina " mulle eka" " minä ensin" " mä meen ensin" " älä annan siskolle ensin" " syyyyyyvä huokaus"
Mutta osaa kyllä ottaa pettymyksiä ja tappoita vastaan koska pelaa jalkapalloa niin on tottunut häviöihinkin ilman raivoa.
Myös kotona pelataan paljon lautapeleja yms ja en anna voittaa (ainakaan aina). Usein yrittää sitten, että vasta se on voittaja jolla on kolme voittoa ensiksi tms.. huokaus. :))
Ohimenemisestä en tiedä. Mutta kärsivällisyyttä varmasti tarvitaan.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä pitänyt huolen, ettei voita aina mutta katsotaan nyt miten se tästä alkaa sujumaan tuo häviäminen..
Mutta voin lohduttaa, että se menee ohi ;) Meillä se loppui juuri kun poika täytti viisi... En tiedä oliko loppumiseen syynä kehityskaari vai ihan vaan se kun ostin afrikan tähti-pelin ;) Se kuitenkin loppui sitä peliä pelatessa ihan yllättäen ja nykyisin on ihan oikeasti mukavaa viettää aikaa pelatessa pojan kanssa ;)
Sanonpa, ettei se välttämättä mene ohi. Yksi lapsistamme, 9-vuotias, " kärsii" edelleen tuosta. Pitää aina voittaa ja olla eka joka paikassa, ruokapöydässä, autossa, pihalla, nukkumassa jne. Hän on kyllä kova urheilemaan ja saakin siinä hyviä tuloksia ja nauttii. Koulussakin pärjää mutta paljonkohan on tuon voittamisen pakon syytä..Äidin hermoja tämä kyllä repii.
Tuntuu olevan hyvin kilpailuviettisiä nuo pojat...
Koetetaan saada perille, ettei aina voi voittaa. Kaipa se joskus tuonne umpiluuhun uppoaa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ollaan maailannapoja. Opettavainen vaihe tuokin. Aikuisena sinä sitten oiet se ilkeä pettymyksen tuottaja, mutta myös lempeä lohduttaja. Elä ainakaan mene siihen halpaan, että peleissä ja spurteissa häviät tahallesi AINA, vain siksi ettei toiselle tule hirveät hepulit.
Ja jos ei vaihe ohi mene ... kuten yksi ketjussa kertoi, on mietittävä hieman syvällisemmin onko lapsella itsetunto kuin reikäjuusto.
Ei meilläkään " anneta" voittaa paitsi jos poika on esim. unossa tai afrikan tähdessä hävinnyt monta kertaa niin silloin tulee joskus yhden kerran annettua voittaa. Mutta pääsäntöisesti pelataan ihan oikein.
Ihana kuulla että on " kohtalontoveraita" .
Pelailemisiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kesken. Jatkuva kilpailu kumpi saa ensin lasiin maitoa, kumpi saa ensin ruuan, kumpí menee ensin ovesta, kumpi saa olla äidin vieressä jne jne
Kyseessaä 5- ja 3-vuotiaat , vanhempi saa hepulin jos ei voita jotain
peliä , pienempi on onneksi silti niin sisukas että on alkanut pistämään
kampoihin isommalle ja pitää puolensa. Mutta rasittavaa se on kyllä toi jatkuva taistelu.
Meidän tehtävänä on opettaa ettei aina voi olla paras ja ei aina voi voittaa. Opettaa tunteiden hallintaa siis. Pettymysten kestäminen on aikuisillekin joskus rankkaa saati sitten pikkuihmisille.
Menee kyllä ohi kun on kärsivällinen. Mutta älä anna aina lapsen voittaa, sillä muuten hän ei opi kohtaamaan pettymyksiään.