Onko synnytyksessä vain kestettävä ponnistusvaiheen kipu?

Avautumisvaihe oli tuskaa ja toimivaa kivunlievitystä en saanut. Ponnistusvaiheessa ei kipua enää tuntunut lainkaan, helpotti vain kun sai ponnistaa ja tehdä vauvan syntymän eteen jotain. Välilihan kätilö puudutti jossain vaiheessa sen varalta, että joutuu leikkaamaan.



Eli voi olla näinkin, ettei silloin ole yhtään kipeä.

milloin pitää ponnistaa

Mutta kyllä se kuule yleensä on kuitenkin niin että se avautuminen siinä sattuu, ja lujaa sattuukin. Itse en ainakaan kaivannut ponnistusvaiheeseen enää mitään, lähinnä siinä on sellainen epämielyttävä olo kun ponnistuttaa niin paljon. Ja voit pyytää epparin tekoa, repeäminen varmaan tuntuu pahemmalta kuin puudutuksessa tehty eppari.

Voi olla että avautumisvaiheen puudutteet ovat vaikuttaneet vielä silloin, tai sitten ei. Mitään ei kuitenkaan ole tuntunut.

Minulla vaikutti ekassa synnytyksessä vielä epiduraali, en tuntenut oikein mitään. Mies katsoi supistuskäyrää ja kertoi koska on supistus. Sokkona ponnistin ihan hyvin.

no huh huh!



ja ap:lle sanoisin, että, kyllä. se on vain kestettävä, mutta kyllä siitä hengissä selviää!

lapsi on juuri sopivassa asennossa ja painaa synnytyskanavassa hermot puuduksiin, jolloin ponnistaminen ei satu.

Mulla ei ponnistusvaihe sattunut ollenkaan, vaikka kestikin 45 minuuttia. Repeämiä (1. ja 2. asteen) tuli, mutta sitä ei edes itse huomannut. Ihmettelin vaan synnytyksen jälkeen, kun kätilö sanoi, että alkaa ompelemaan repeämiä. Se ompeleminenkaan ei tuntunut miltään.



Ainoastaan supistukset sattuivat jonkin verran, mutta eivät kuitenkaan niin paljoa, että olisin tarvinnut kivunlievitystä. Täysin luomuna siis synnytin esikoisen.

Se avautumisvaihe on kivulias ja kestää kauan, mutta kun tuntuu että haluaisi ponnistaa ja saa siihen luvan, niin on jo niin loppusuorille. Silloinhan on useinkyse jostain vartista korkeintaan enää, ja siinä on jo niin tokkurassa, ettei tunnu mikään missään. Tekee vaan niin kuin kätilö neuvoo.

Itselläni on ollut aina kiuvnlievityksenä ensin amme, joka tehoaa hyvin, sitten ilokaasua ja vissiin lopussa jotakin pistetty kohdun suulle - en ole varma. Amme ja vesi on auttanut niin, ettei mitään leikkauksia ole tarvittu eikä repeämiä ole tullut. Ilokaasulla olen hyvin selvinnyt lopun.

vaikka kipu onkin suurin kun kohdunsuu on auki. Sitten kuitenkin tapahtuu niin paljon, ja pääsee itse toimimaan, että kipu ja kipulääkkeet ei tule mieleen.



Kyllä synnyttäminen sattuu ja paljon, mutta toisaalta omia kolmea en vaihtaisi pois mistään hinnasta, niin että ei se oikeasti niin iso juttu ole. Rohkeasti vain mukaan ja unohdat kaiken siitä miten ' pitäisi' olla, huudat jos huudattaa ja niin edelleen, ja kyllä se siitä ohi menee.

se se ponnistaminen ei ollut pahinta laisinkaan, vaan ne hetken juuri ennen ponnistamista kun vikat sentit avautuivat.



Tietenkin yksilökohtaista, mutta itse kuvailisn sitä ponnistamisen tuskaa, todella kovaksi venytyksen tunteeksi ja paineeksi. Toki se perustuska mukana.

En itse revennyt lainkaan, mutta revenneet ystäväni eivät ole sitä edes huomanneet. Itseänikin se pelotti suuresti!

tuntui melkein samalta kuin ison kakan ulos työntäminen.

Repeytymättömyyteen vaikuttaa myös se, että on mahdollisimman paljon vesiammeessa, se pehmentää kudokset eikä repee. Ja paras ois tietty vielä jos ponnistaisit jakkaralla. Se pitää pyytää kätilöltä että hakee sen varastosta, mut ne hakee sen ihan mielellään. Nimittäin ku oot jakkaralla, painovoima imaisee ikäänkuin lapsen, ja sun ei tarvi ku myötäillä vähän. Toisekseen ku oot pystyasennossa, se aukko, josta lapsi tulee ulos, on 28% suurempi kuin että jos oot makuuasennossa tai puoli-istuvassa asennossa.



Kokemusta on sekä puoli-istuvasta (jouduttiin tekeen eppari) sekä jakkarasta (ei repeämiä). Puoli-istuvasta asennosta oli myös TODELLA hankala ponnistaa, työläs ku mikä, verrattuna jakkaraan. Vaikka jakkaralla syntynyt lapsi oli melkein kilon painavampi ku puoli-istuvassa. Ja päänympäryskin oli 37cm jakkaralla syntyneessä, kun puoli-istuvassa se oli vaivaiset 34cm.



Ainut kipu joka tuntui ponnistusvaiheessa oli lievä kirvely.

Repeämiä tuli kummallakin kerralla,vaikken huomannut. Se ompelu vasta sattuikin sitten..

Mulla kyllä sattui sekä avautuminen että ponnistaminen, mutta nirhaumien tikkaaminen se vasta olikin hirveää, kun oli jo niin helpottunut että nyt se tuska on ohi niin sitten ruvetaan pistelemään neulalla. Kätilö vielä tökkäsi ensimmäisen kerran ihan varoittamatta niin että säpsähdin ja kätilö sitten suuttui siitä ja tiuskaisi mulle aika tylysti.

Ihan suora totuus on, että joskus se on vaan syystä tai toisesta kestettävä. Ei kukaan voi luvata sinulle kivutonta synnytystä.



Ponnistusvaihe on lyhyt hetki elämässä. Se sattuu, mutta minusta kyllä kahden luomusynnytyksen kokeneena ei ollenkaan niin kivuliasta kuin avautumis- ja ponnistusvaiheen välissä oleva ns. siirtymävaihe. Se on kivuliain, ja kun se kipu loppuu ponnistukseen niin tunnelma on sitten taas aivan eri.



Älä pelkää! Synnyttäminen on ihanaa. Sinä olet nainen, synnyttämään luotu.

Olen siis kuopukseni synnyttänyt ilman kivunlievityksiä ja ei sattunut, eikä koskenut. Pahin asia synnytyksissä ollut kontrollin menettäminen ja pelko itse. Ekassa synnytyksessä ei tiennyt mitä tuleman pitää ja pelko lisäsi " kipua" . Tokassa pelotti, koska eka synnytys päättyi vähän kehnosti runsaaseen verenvuotoon. Mutta edes kunnon repeämä, sellanen joka vei minut leikkaussaliin, ei sattunut. Jälkisupistukset sitten ilkeämpiä jo.

kovin erillaisia kokemuksia ihmisillä. Minulla kaksi lasta synnytettynä molemmat ilman repeämiä taikka epparia. Ekassa oli epiduraali joka vei sekä avautumis että ponnistusvaiheen pahimmat kivut pois. Toka synnytys ilman kivunlievityksiä ja kyllä se ponnistus oli kamalan kivuliasta. Huomattavasti pahempaa kuin epiduraalin kanssa. JOs vielä synnytän, niin aion pyytää puudutusta välilihaan jotta ei se ponnistaminen olisi niin kamalaa. Ja en siis edes revennyt/leikattu. Samaa suosittelisin kuin joku jo aiemmin, että lämmin vesi tai lämpöpakkaus välilihalle lämmittää kudoksia ja auttaa niiden venymisessä.

Vierailija:

Mulla kyllä sattui sekä avautuminen että ponnistaminen, mutta nirhaumien tikkaaminen se vasta olikin hirveää, kun oli jo niin helpottunut että nyt se tuska on ohi niin sitten ruvetaan pistelemään neulalla. Kätilö vielä tökkäsi ensimmäisen kerran ihan varoittamatta niin että säpsähdin ja kätilö sitten suuttui siitä ja tiuskaisi mulle aika tylysti.

kyllä, että olisin saanut puudutetta ainakin siltä varalta, jos olisi tarvinnut tehdä episiotomia. Sitä kätilö vähän ehdotteli, mutten ollut suostuvainen. Hyvä, etten suostunut.

Koska et voi tietää miten synnytyksesi tulee menemään, onko se kenties tosi nopea, onko anestesialääkärillä kenties tosi kiirus ja joudut odottelemaan tuntikausia tms.



Joten itse suosittelen, että hommaa tietoa synnytyksestä ja keinoista, joilla voit itse lievittää kipua. Luomukonstit tehoaa tosi hyvin, jos ne osaa (kyky renotutua ensiluokkaisen tärkeää , ja SITÄ VOI JA PITÄÄ HARJOITELLA!).



Muista myös, että synnytyksessä ei tee mitään adrenaliinilla, joten sun kannattaisi jo nyt alkaa työstämään tuota pelkoasi synnytyskipua kohtaan. Se kipu ei kuitenkaan tapa, vaan on " hyvää " kipua siis jokainen supistus edesauttaa sitä ihanaa juttua, että vauva on syntynyt.



JA vielä, itselläni toimi ekassa synnytyksessä (luomu) ihan vaan syvä hengittäminen ja rentoutuminen niin hyvin, että vaivuin ns. synnytysregressioon, ja synnytykseni oli käytännössä katsoen kivuton. Myös ponnistusvaihe, vaikka se kesti 42 minuuttia.