Kaksoset ovat aivan mielettömän ihana asia.
Lasten saaminen ylipäänsä on oman maailman mullistava, mahtava asia. Mutta kyllä olen kiitollinen siitä, että juuri meitä siunattiin kaksosilla. Kaksosten keskinäinen suhde on jo nyt 1,5-vuotiaina kiinteä. On ihana seurata, miten he leikkivät, pelleilevät ja nauravat yhdessä. Kutittavat ja naurattavat toisiaan, välillä halailevat, tai sitten vain istuvat vierekkäin katsellen kirjoja tms. Tottakai he riitelevät esimerkiksi tavaroista, ja kiinnostuvat aina samasta lelusta. Ja vaikka olisivat sellaisella tuulella, että pitää koko ajan vähän härnätä toista, niin silti pitää olla koko ajan toisen lähellä ja mennä majakkana ja perävaununa. Ovat hyvässä ja pahassa tiimi: pahaa tekevät yhdessä ja villitsevät toisiaan, yksin ovat paljon, paljon rauhallisempia. Mutta heidän pahantekonsakin on usein sellaista, että en voi olla vihainen ja nauramatta heille!
Odotusaikana sain kuulla osanottavia kommentteja ja jopa suoria kauhisteluja tyyliin " voi sua raukkaa" . Yksi kaverin kaveri sanoi jopa, että otan osaa! Älkää vaan ikinä sanoko monikko-odottajille niin. Se on ajattelematonta ja töykeää. Ei yhtä lasta odottavallekaan kukaan latele osanottoja, kai?
En ennen lapsiani tiennyt, miten vahvoja tunteita voi olla jotain ihmistä kohtaan. Tottakai rakastan miestäni erittäin paljon, mutta se mitä rakkautta ja iloa olen saanut sen tunteen lisäksi tuntea nyt... Ei sitä voi sanoin kuvailla. Olemme onnellinen (vaikkakin usein vähän väsynyt ja sekopäinen) perhe ja meille kaksosten saaminen oli kyllä maailman paras onnenpotku!
Kommentit (12)
Kaksoset syntyvät keskimäärin rv 38 ja kun otat tässä vielä huomioon sen, että kaksosien ei anneta mennä yli, niin varmaan huomaat, ettei se ennenaikaisuus ole niin yleistä kuin luullaan.
Kaksoset on ihana asia. Päivittäin tulee mietittyä, miten älyttömän suuri ihme nuo pikkuiset ovat. Meidän elämästä kaksoset ovat tehneet upeaa, enkä edes kaipaisi yhden vauvan arkea. Parhaat kaverit ja suurimmat vihamiehet ja kukaan ei saa yhtä suuria nauruja ulos kuin sisarus. Tuota on hieno seurata ja tosiaan pokka ei kyllä meinaa pitää, kun jonona mennään pahantekoon.
Kivaa lauantai-iltaa monikkoäideille!! Ollaan ylpeitä pikkuisistamme.
Loppuraskauteen iski myös paha raskausmyrkytys, mutta lapset syntyivät kuitenkin suht hyvillä viikoilla eli rv35. Mutta olin tosi kiitollinen, kun noinkin pitkälle päästiin, kun näin pikkukeskosia lastenosastolla. Mutta kyllähän kaksosraskaus voi olla aika jännää aikaa.
Minusta se on aika luonnollista, että kun lapsia on kaksi, niin vanhempien työtaakka ja yövalvomiset ovat kaksinverroin sitä mitä yhden vauvan vanhemmilla. Siitä se raskaus tulee, ei sitä kukaan ole sinun kiusaksesi keksinyt.
Meillä minä en juurikaan muista ekasta 6 kk mitään, olin ihan zombi pelkän unenpuutteen takia. Mies tekee vuorotyötä, joten hänestä ei kamalasti ollut yöherätyksissä apua.
Uhmaiässä kaksoset olivat aivan kamalia, naama aina verinaarmuilla tappelemisesta.
Totta kai kaksosissa on hyvätkin puolensa eikä minusta kenellekään saa odotusaikana sanoa, että otan osaa!
Mutta on se silti raskastakin. Nyt vasta alkaa helpottaa, kaksosemme 6-vuotiaat.
Kolmonen, osasit ilmaista asian vielä paremmin kuin minä.
Vaikka yhden kanssa olisi helpompaa ja rauhallisempaa elo, niin mikään mahti maailmassa ei saisi minua kaipaamaan mitään muuta kuin tämä, tietenkään. Ei kai kukaan voi ajatella niin, oli lapsia kuinka monta hyvänsä. Joka tapauksessa, kaksosilla on aivan omat juttunsa ja enimmäkseen se on hullua hauskanpitoa, käsittäen myös sen pahanteon. Yksissä tuumin lähdetään karkuun, eikä pelätä mitään eikä ketään, kun kaksin painetaan menemään.
Tuplakoliikki ja toisella lapsella pahat unihäiriöt vuoden ikään asti. Mutta siksi kai nykyään tuntuu niin helpolta, kun alku oli vähän raskaampi!
ap
MITENKÄÄN seuraisi, että katuisi lapsiaan tai toivoisi niitä olevan vain yksi!!!!
Kyllä lapsenhoidon raskaudesta valittavat myös yhden lapsen vanhemmat, eikä kukaan kuvittele, että he sen takia jotenkin lastansa katuisivat ja vihaisivat.
Minusta asiat kun eivät ole niin joko-tai, että jos lapsiaan rakastaa, ei saa myöntää edes kidutuksen edessä, että joku väsyttäisi tai tuntuisi raskaalta!
Vierailija:
Vaikka yhden kanssa olisi helpompaa ja rauhallisempaa elo, niin mikään mahti maailmassa ei saisi minua kaipaamaan mitään muuta kuin tämä, tietenkään. Ei kai kukaan voi ajatella niin, oli lapsia kuinka monta hyvänsä.
-se 6-vuotiaiden kaksosten äiti-
Just tulin nukuttamasta 2.5v. kaksospojat ja voi sitä onnea kuunnella niitten tuhinaa, sanoivat toisille ja minulle hyvät yöt ja antoivat pusut. :) Kiitollinen olen! Hyvin on mennyt, eka 4kk oli aikamoista valvomista, mutta siitä eteenpäin jokainen kk on ollut helpompi. Nyt jo toisista kaksosista haaveilen! :)
Kun nimenomaan tarkoitin sitä, että ei kai kukaan tietenkään vaihtaisi osaansa pois, vaikka raskasta välillä onkin. Koska sehän kuuluu arkeen lasten kera, oli niitä kuinka monta hyvänsä. Eli käsitit asian aivan päinvastoin! Ilmaisin kai ajatuksiani vähän sekavasti.
ap
Miksi ihmeessä se on jollekin niiiiiin paha paikka, jos joku monikkoäiti ei ole pitänyt tätä tuomiona ja raskaana vaan sanoo nauttineensa? Miten ihmeessä se jonkun toisen arkeen vaikuttaa? Ap ei sanonut, että kaikilla olisi pelkkää nautintoa kaksosten kanssa, ei väittänyt edes omalla kohdallaan arjen olevan helppoa, joten mitkä ihmeen herneet joku jo onnistui vetämään nenuun??
Ei käsitä. Kai sitä nyt edes ilman nimimerkkiä saa täällä sanoa, että on nauttinut kaksosarjesta. Monikkopuolella tästä ei enää kyllä uskalla suutaan avata...
*3*
(pysytään nyt nimettömänä, vaikka varmaan joku tunnistaakin..)
Sehän on sellaista kaoottista, mutta hauskaa taplailua noiden välillä. Välillä itketään ja välillä nauretaan.
Enemmän nykyään nauretaan!
ap
joka haluaa sanoa, että vaikka alku oli suunnattoman raskasta keskosuuteen ja siarasteluihin liittyen, niin kyllä kannatti! On ihanaa, kun kaksoset sitten lähtevät päivähoitoon, eskariin ja kouluun, niin aina on toinen siinä turvana ja tukena. Yksinäisyys on kaksoselle tuntematon käsite.
Itse pelkäisin eniten sitä, että raskaus päättyy paljon ennen aikojaan. Eikös kuitenkin suurin osa kaksosraskauksista ole riskiraskauksia ja on hyvin todennäköistä että vauvat joutuvat keskolaan? Jos vauvat syntyy terveenä ja ajallaan eli kaikki menee niin hyvin kun voi mennä, niin on varmaan ihanaa saada kaksoset. :)