Mitä hyvää oli lapsuudessa?

Vissiin lapsena aika kului hitaammin ja näköaisti oli vielä erinomainen, kun kesät kestivät todella kauan ja kaikki oli värikkäämpää. Nykyään kesät tuntuvat jotenkin pimeiltä, vaikka aurinko paistaisi pilvettömältä taivaalta.

liimatusta, itsetehdystä tarrasta. Siinä luki: " Onni on asenne" . Se piti minusta niin hyvin paikkansa, että tein siitä puhelimeni taustakuvan.



Jotkut eivät koskaan opi näkemään niitä elämän kauniita puolia.

näin miten kamalia miehet voi olla ja sillä kokemuksella olen osannut valita aviomiehekseni miehen jota kenenkään ei tarvitse pelätä. kaikista vähiten minun tai lasteni!

Ja tuolloin kadehdin yli kaiken isossa kaupungissa asuvia serkkujani. Musta oli ihanaa olla heidän kerrostaloasunnossaan yötä ja kuunnella hissin ja junien ääntä:). Nyt kyllä olen tyytyväinen että olen saanut kasvaa maalla.

Kun voisikin vielä hetken kokea sen maagisen jännittävyyden, minkä pienenä tunsi mainitsemistasi junista ja hisseistä tai hämärän laskiessa.

Sen jälkeen minulla ei ole niin hyviä ystäviä ollutkaan. Muuten lapsuus ja aikuisuus ovat olleet lähinnä yksinäisyyttä ja pahaa mieltä, paineita ja masennusta.

Ihan pienenä asuttiin vastakkaisissa kerrostaloissa serkkuni kanssa. Uskomatonta nyt ajatellakaan, mutta heräsin aamulla, puin itse, otin avaimeni ja juoksin serkun luo leikkimään. Ikää 3v. Omassa pihapiirissä oli paljon lapsia joiden kanssa leikin ja iällä ei ollut niin kamalasti väliä, 5v saattoi leikkiä 9v kanssa. Meille pidettiin myös puuverstastunteja kerrostalon alakerrassa. Olin todella itsenäinen ja kävin äidille kaupassa jo 5-vuotiaana. Lähipuistossa kävin kerhossa tms ja siellä pidettiin levyraatia jne. Muutimme " maalle" kun olin 6v.



Siellä ei sitten leikkikavereita juuri ollut muita kuin vastasyntynyt pikkuveljeni. Mutta oli oma piha, missä oli pihlajapuu mihin saattoi kiivetä. Tien toisella puolella oli isot kalliot missä kiipeilin, mattolaiturilta pääsi uimaan ja metsään pääsi hiihtämään talvisin. Polkupyörä mahdollisti vierailut kavereiden luokse ja kaupunkiin. Maalla elintasomme hissukseen kohosi ja mukavaltahan se tuntui.



Kotitöitä minun oletettiin tekevän kohtalaisen paljon, mistä murkkuna olin hyvin katkera, mutta nyt aikuisena sitä osaa jo arvostaa. Ei ollut ihan poropeukalo kun omaan kotiin muutti. Ja meillä perhe oli sellainen yhteisyritys, johon kaikki antoivat oman panoksensa. Pääsin sitten vastapainoksi 2 kertaa kielikursseille yms. Viikkorahaa meillä ei tunnettu.



Suku oli ja on rakas. Kävimme usein isovanhempieni luona, sekä serkkujeni jne.



Kun koulu alkoi, minua alettiin kiusata. Pyöreä, silmälasipäinen tyttö, joka sitten vielä sai hammasraudat ja oli tietenkin hikari. Sitä onneksi kesti vain ala-asteen verran ja yläasteella meitä olikin 6 tytön kiinteä porukka aina yhdessä. Lukiossakin sain uusia ystäviä, joihin olen yhä yhteydessä.



Olen aina ollut aika vahva, enkä lannistu helpolla. Lapsuuteni ansaitsee kouluarvosanaksi 9.

muutin pois kotoa oli varmasti elämäni kohokohta. nyt omille lapsilleni koetan järjestää sellasen lapsuuden jota voi muistella iloisin mielin.

Asiat, joita oli jännittävää päästä tekemään " aikuisena" , eivät nyt ole mitenkään niin hohdokkaita.

Miten se lapsena tuntuukin, että kesä kestää ikuisesti , kun aikuisen kesä on ohi muutamassa kuukaudessa? Olihan lapsuus hienoa aikaa, mutta on se kivaa olla aikuinenkin ja katsoa vierestä, miten omien lasten kesä kestää ikuisesti.

Olin kaupunkilaistyttö, joka oli vahingossa syntynyt maalle. Odotin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, että pääsisin pois.

Omenapuissa voi kiikkua ja kiipeilla. Luonnosta löytyi aina kaikkea jännää ja siellä oli kiva leikkiä. Heinäladossa oli kiva hyppiä parvelta heinä kasaan yms. kylän lapsien kaa löytyi aina huippua tekemistä.

Minullakin oli lapsuudessa paljon kurjaa (kiitos alkoholisti-isän, joka oli fyysisesti ja henkisesti väkivaltainen), silti muistan olleeni enimmäkseen onnellinen ja iloinen lapsena.

Tuli heti haikee fiilis! :)



Mulla on kaks lasta ja kovin paljon koitan miettiä semmosia kivoja tapoja traditioiksi ja mukavia touhuja.



Mää muistan lapsuudesta huolettomuuden; luonnon ja pihapiirin. Oli makeeta leikkiä aamusta iltaan. Kesät oli lämpösiä, aurinkoisia ja talvet pimeitä ja tehtiin lumienkeleitä ja lumilyhtyjä.

Myrskysellä ilmalla oltiin sisällä ja pelattiin korttia ja kerrottiin jänniä juttuja.. Pyjamabileitä! Ja kesäsiirtoloita! Ihastumisen tunne oli mahtavaa! :))



Isot kaupat on jääny mieleen, samoin kauppahalleissa oli sitä jotain. Kesäsin haettiin mansikoita ja porkkanoita toreilta! Ah!