Lue keskustelun säännöt.
Onneksi meidän ei tarvitse leikkiä rikkaita...
19.01.2006 |
surullista seurattavaa pari ystäperhettämme. Lainaa on pitänyt ottaa niin paljon kuin saadaan jotta omakotitalon pihassa olisi uusi auto millä voi ajella omalle kesämökille katselemaan omien puiden kasvua.
Sitten itketään kun ei ole varaa ostaa mitään ylimääräistä eikä " tehdä" toista lasta kun on pakko olla töistä. Ja harmitellaan kun ei jää perheelle yhteistä aikaa ollenkaan.
Onko tuo muka sen arvoista.
Olen onnellinen siitä että asutaan vuokralla. Meillä on varaa syödä normaalisti ja välillä voidaan sortua heräteostoksiinkiin. Minä saan olla lapsen kanssa kotona ja meillä on varaa, toiseenkin lapseen. Mies käy päivät töissä mutta illat ja viikonloput vietetään perheenä yhdessä.
Onneksi sekä minulle että miehelle on perhe tärkeämpää kuin hirmu omaisuus. En toki sitä kiellä etteikö olisi mukavaa olla rikas. Ja jos voisimme niin ostaisimme kyllä omakotitalon yms. Mutta niin pitkään kun meillä ei siihen oikeasti ole varaa niin emme myöskään ala leikkimään rikkaampaa kuin oikeasti olemme.
Kommentit (11)
Mutta kaikille siihen ei ole varaa ja silti se on pitänyt tehdä ja leikitään rikkaampaa kuin oikeasti on...
t:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lapset hoidan 3-vuotiaaksi asti kotona. Eikä silti ole tiukkaa. Ystäväni murehtii, koska ostivat talon ja nyt joutui laittamaan hoitoon alle vuoden ikäisen. Vaikka oli vannonut hoitavansa 3-vuotiaaksi itse....
Minä kun olin samaa mieltä sun kanssa.... Noista isoista ja kalliista taloista jne....(2)
Oikeasti niillä vuokrarahoilla usein kyllä kannattaa mielummin maksaa omaa asuntoa. Mutta kivaa, että olette elämäänne tyytyväisiä!
kohta neljän äiti, joilla oma kotitalo omakotitalo, kaksi käytettynä ostettua autoa (toinen pakon edessä isompi), ei kesämökkiä - ja tyytyväisiä ollaan
Olen perinyt ison velattoman omakotitalon,mutta mieluummin olisin isäni pitänyt.
Vielä joudumme asumaan vuokralla,kun kaikki testamentissa mainitut seikat eivät ole täyttyneet.
Minä olen vallan tyytyväinen elämääni,vaikka emme kylvekkään rahassa.Mieheni tienaa hyvin,itse opiskelen.Lainaa on otettu ja sitä maksellaan pois.
Autokaan ei ole juuri tehtaalta tuotu,mutta toimii kuin unelma ja sillä olemme kierrelleet lapin,Norjan ja Ruotsin ristiin rastiin ja ensi kesänä kohteena olisi Tanskanmaa.
Olemme hyvin onnellisia!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itekin hoidan lapset kolmivuotiaiksi ainakin kotona, vaikkei rikkaita todella olla. Normaalin omakotitalon kyllä pystyy tavallinenkin ihminen ostamaan ja maksamaan, linnat ovat erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joten meillä on uusi ok-talo pk-seudulla ja silti hoidan kotona lastani kolmenvuotiaaksi. Joo, olihan se shokki kun joutui hieman katselemaan hintoja kaupassa, ennen kun tottui ostamaan mitä mieli teki...
Asumiskulujen jälkeen meille jää 2000 E/kk.
Jos on perinyt tai ostanut sellainen omakotitalon mihin on varaa eikä lainaa ole ottanut liikaa ja on elämäänsä tyytyväinen niin sittenhän kaikki on hyvin.
Mutta aloitukseni koski tässä niitä ketkä ottavat lainaa niin paljon kuin saavat vaikkei olisikaan varaa siihen. Sitten harmittelevat jatkuvasti kun heillä ei ole varaa mihinkään eivätkä saa viettää aikaa perheenkanssa vaan on vain tehtävä töitä jotta saisi lainat maksettua.
Hienoahan se on että suomessa on ihmisiä kellä on varaa elää juuri niinkuin haluavat. Ja on myös ihmisiä ketkä pärjäävät vähemmällä. Mutta sitä en ymmärrä miksi pitää saada omaisuutta mahdollisimman paljon ja sitten valittaa elämästään. Miksi ei voi tyytyä halvempaan ratkaisuun jos itse ei tarvitse sitten valittaa vaan on onnnellinen.
t:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääkaupunkiseudulla tuo vuokralla asuminen on ainakin niin kallista, ettei mielestäni kannata, jollei ole pakko.
Asutaan rivarissa ja elintasosta ei tarvitse tinkiä. Koti on tilava, itse suunniteltu (rak.vaiheessa vaikutettiin) ja hyvällä alueella. Ostetaan mitä mieli tekee ja lapsia on kaksi, mutta kolmaskin saa tulla. Olen miettinyt monesti, että hankittaisiinko joku jättimäinen ja hulppea talo, mutta sitten joutuisi ehkä tinkimään...