Te joilla on ollut helppo synnytys...!

Synnytys oli " helppo" ja kohtalaisen nopea. Epiduraaliakaan en tarvinnut. Tukihenkilö on tärkeä. Muista kuunnella omaa kehoasi. Onnea! Aivan mahtava kokemus!!! :)

Epiduraalin voimalla ja meni nappiin kummatkin. Pelkäsin ensimmäistä synnytystä paljon ja se varmaan auttoi synnytyksessä; ei se ollutkaan niin kamalaa!



Tsempit, hienosti se menee :)

Mulla on kolme synnytystä 10 tuntiin.

Kaikkien odotusaikana loppuvaiheesta tein erillaisia rentoutumis harjoituksia klassisen musiikin kanssa. Samaista musiikkia itsellä oli synnytyksissä myös mukana.



Ei ollut mitään kipulääkkeitä, ensimmäisessä laitettiin muutama tikki toisiin niitä ei ole tarvittu. (tuon muutaman tikkien laiton aikana oli jotain paikallispuudutetta.)



En osaa sanoa sitä, oisinko tarvinnut kipulääkkeitä jos synnytykset olisivat kestäneet kauemmin. Nyt oli hyvä jos perille ehdittiin.



Saa nähdä kuinka nyt käy..



Nyt tuntuu vaan, että on jäykemmässä kunnossa kun aijemmin, tarttii kyl aloittaa kunnon venyttelyt että sujuu paremmin!!

Mitään ilokaasuja tai lääkkeitä en ottanut, vaan käytin apuna kuumaa suihkua kotona ollessa ja kuuma vesipulloja sairaalassa ja matkalla. Käytin hengitystekniikkaa, mikä tuntuu siinä tilanteessa tosi tyhmältä, mutta auttaa! Keskityin aina supistusten välissä olleeseen " kivuttomaan" hetkeen.

Juuri ennen ponnistusvaihetta supistusten kivut olivat todella sietämättömät (melkein) ja toivoin voivani jättää homman kesken, mutta se pikkuriikkinen tauko kivussa helpottaa.

Ponnistusvaiheessa en työntänyt vaan kokoajan, miten jotkut kertovat tekevänsä vaan pidin taukoja, ei siinä koko aikaa ponnistuta vaan ponnistus aina tulee samalla lailla kun supistuskin!



Olin ottanut etukäteen selville kaikki mahdolliset ongelmat, repeämät ja vahingot mitä voi tulla/tapahtua, ja sairaalassa pyysin ettei välilihaa leikattaisi rutiinina, miten eivät kuulemma tee (kätilöopisto). Olin siis tiedolla valmistautunut tosi hyvin ja luulen, että se auttoi. Tiesin tismalleen mikä on mikäkin lääke ja mikä on vaikutus ja osasin niistä kieltäytyä, tiesin miten joutuu istukankin synnyttämään ja miten kohtu painellaan tyhjäksi, joten osasin kaikkea odottaa! Ja kaikki meni hyvin!

Silti oli helppo synnytys. On ollut muillakin suvussa, joten olen perinyt kivan ruumiinrakenteen.

Mulla oli tosi helppo ja nopea synnytys. Alle puoli tuntia laitoksella ja vauva oli maailmassa. Eikä kipuja pahemmin, en tarvinnut/kerinnyt saada puudutteita.



Yks tekijä vois olla kohtuullinen peruskunto. Eli iisiä lenkkeilyä ihan loppuun saakka, miten vointi antaa myöten. Ja toinen olis ehkä asenne, itse ajattelin, että tulee mitä tulee, se nähdään sitten. Eli koitin olla jännäämättä ja ressaamatta turhaan. Tietty mietityttihän ne asiat etukäteen, mutta ehkä hyvässä mielessä. Ja muun naisväen positiiviset kokemukset tietty oli hyvä juttu. Oma äitikin oli aina kertonut kuinka oli helpot synnytykset. Eli oli sukuvika meillä:).

synnytys kesti yht 11h " ponnistusvaihe" 8min, ei tarvinnu mitään valmistella, sinne vaan ja vauva parilla ponnistuksella pihalle.



Toinen synnytys yht. 7h " ponnistusvaihe" 6min," ei tuntunut missään" .



Kolmas synnytys yht. 4.5h " ponnistusvaihe" 4min, nyt tämä jo tuntui vähän(luulen että ei kerent paikat mukaan nopeeseen toimintaan).



Mutta siis kaikki helppoja, ei kivunlievitystä (en siis vaan tuntenut tarvitsevani..korkea kipukynnyskö...ja rauhallinen luonne...en tiä)

Vierailija:

Synnytys oli " helppo" ja kohtalaisen nopea. Epiduraaliakaan en tarvinnut. Tukihenkilö on tärkeä. Muista kuunnella omaa kehoasi. Onnea! Aivan mahtava kokemus!!! :)

tajunnanvievää tuskaa. Niinkuin kuukautiskipuni yhdistettynä endometrioosiin (olin kuullut etukäteen, että poltot ovat kuin kuukautiskivut potenssiin sata). No, kyllähän se sattui mutta paljon kuvittelemaani vähemmän ja sain epiduraalin kun olin avautunut viiteen senttiin. Sen jälkeen avauduin loput viisi senttiä tunnissa (rentouduin), ja ponnistusvaihekaan ei tuntunut miltään, sillä olin saanut juuri ennen sitä uuden annoksen epiduraalia. Kuitenkin ponnistus kesti vain 19min. Kokonaisuudessaan synnytys kesti 5h lapsivesien menosta. Mielestäni pääsin tosi helpolla, vaikka sain ekan asteen repeämän (ei tehty epparia). Minusta synnytyksen ikävin vaihe onkin siitä toipuminen!

yhtenä syynä se, etten ole koskaan kuunellut muiden kertomuksia synnytyksistä, tai lukenut mitän kirjoja jotka käsittelevät synnytystä joten en tiedä mikä on kamalan vaikea synnytys. Toisekseen, mulla on kamalan korkea kipukynnys. kolmanneksi kaikki synnytykset ovat olleet erittäin nopeita, alle 3 tuntia. Ja ehkäpä ostittain helpotti se, etten stressannut etukäteen ja tiesin, että aion kestää kaiken ilman kipulääkitystä. Rentoutuminen synnytyksen aikana kyllä auttoi myös todella paljon.

Ei kai oman synnytyksen kivuliaisuuteen vaikuta se, onko kuunnellut muiden synnytyskertomuksia vai ei!



Itselläni on takana 5 synnytystä, joita ekat 3 sekä viimeinen olivat todella helppoja, nopeita ja kivuttomia. Sen sijaan neljäs synnytys oli erittäin kivulias ja nopea (nopeuden takia se niin kivulias olikin). Ellen olisi kokenut tuota yhtä kivuliasta synnystä vastailisin minäki varmaan näillä palstoilla yhtä naiivisti kuin esimerkiksi numero 12 (sori vaan).

synnytys kesti 9,5 tuntia, joista ensimmäiset pari tuntia kivuttomia, pientä supistelua vain (joita en ensin tunnistanut edes supisteluiksi, ihmettelin vain että ensimmäistä kertaa alkaa selkää särkeä odotuksen aikana :)



Sitten alkoikin tosi toimi: supistelut kovenivat hetki hetkeltä, ja alkoivat tihetä. Klo 2.00 pyysin epiduraalia, jonka jälkeen oli 100 % kivutonta kaksi tuntia, sitten vaikutus loppui kuin seinään. Sain kivunlievityksen vielä uudelleen, ja se kesti kolme tuntia. Sitten olikin kivut jo helpommat; ei supistanut enää niin kovaa kun olin jo täysin avautunut. Kätilön kanssa kokeiltiin eri ponnistusasentoja, mutta paras oli se perinteinen selällään jalat koukussa, ja heti sitten alkoikin tapahtua kun oikea asento löytyi, vauva oli ulkona 9 minuutin kuluttua ekasta ponnistuksesta. Minäkin ponnistin kehon tahdin mukaisesti.



Koko synnytyksen aikana keskityin vain ja ainoastaan rentouttamaan itseni: keskityin ettenkin että leuka ja naaman lihakset sekä lantionpohjan lihakset ovat rennot kun supistuskipu tuli.



Kannattaa ajatella ja hyväksyä, että kipu vie lasta eteenpäin. Synnytysipu on luonnollista, elämää tuottavaa kipua, sitä vastaan ei kannata " taistella" . Parasta on, jos pystyy hyväksymään kivun, silloin rentoutuminen on helpompaa.



Itse ainakin olin henkisesti latautunut kidutukseen, jolloin olin jo etukäteen käsitellyt päässä asian, että synnytys sattuu. Silloin ei ainakaan säikähdä kipua, vaan itselleni ainakin kävi niin, että olin yllättynyt miten vähällä sitä pääsi (ja että epiduraali tosiaan ainakin minulla vei kaiken kivun). Ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan, vaikka epiduraalin vaikutus oli jo lakannut.

Eli toisilla näyttivät rentoutumisharjoitukset auttaneen ja toiset menivät taasen ihan valmistautumattomina. Itse en varmaankaan jaksaisi kovinkaan paljon valmistautua, jotain hengitysharjoituksia ajattelin harjoitella:-). Mutta eihän sitä ikinä silti tiedä mitä tuleman pitää. Ajattelin yrittää ajatella positiivisesti, ainakin synnytys päättyy ihanaan palkintoon ja ennen kaikkea pääsen tästä mahastakin eroon!



Kiitos! Ap:-)

Yritä pitää alaleuka rentona, silloin myös synnytyslihakset rentoutuvat ja lapsi syntyy helpommin. Jos puret hampaita yhteen leuka jäykkänä on myös jalkovälisi " jumissa" .



Keskity hengittämään rauhallisesti ja selkeästi sisään ja ulos.



Vesi rentouttaa. Itse istuin kengurupallon päällä lämpimän suihkun alla ja toisen lapseni synnytin ammeessa. Amme oli ihan uskomattoman hieno kokemus. Kuvittele millaista on kölliä lämpimässä kylvyssä. Niin :-) Se tuntuu juuri siltä!



Muista että sinulla on ammattitaitoiset kätilöt paikalla, jotka tekevät synnytyksiä työkseen päivittäin. Luota siis heihin. Ja sinä tiedät mitä tapahtuu, mutta lapsi, joka on symbioosissa kanssasi ja kokee siis kaiken kauttasi, ei tiedä mitä tapahtuu, vaan hän elää tapahtuman sinun kauttasi. Jos pysyt rauhallisena, lapsesikin kokee, ettei tarvitse pelätä.



Vauvallehan muutos on ihan mieletön! Tulla lämpimästä ahtaasta pimeästä ja hiljaisesta tutusta paikasta kylmään, valoisaan ja kova ääniseen paikkaan, jossa raajoilla on tilaa liikkua holtittomasti :-)

Hänellä se vasta jännä hetki onkin.



Itse selvisin pelkällä ilokaasulla, mutta synnytykset on kovasti erilaisia eri ihmisillä. Ja kipu kuuluu synnytykseen. Ilman sitä lapsi ei synny. Ei ole olemassa mitään niin positiivista ja tervettä kipua kuin synnytyskipu.



Onnea matkaan!

aivan hirveää, mutta että kyllä siitä hengissä selviää. Ekoista suppareista meni syntymään 24 tuntia, mutta kerran taisi melkein päästä kirosanan puolikas kun sattui. (Olin etukäteen jo nautiskellut ajatuksella että pääsen kerrankin haukkumaan kaikki lyttyyn ihan luvan kanssa, kun normaalisti käyttäydyn suht hillitysti;-) Epiduraali osui mulla ihan nappiinsa ja ponnistusvaiheessakaan ei ollut mitään kipuja, itse asiassa en edes tuntenut kauheasti tarvetta ponnistaa, alkoi vaan tuntua siitä, että nyt saa riittää ja sisulla sitten puskin tenavan ulos 10 minuutissa.



Nyt odotan toista ja pelottaa jo se, että en osaa pelätä tarpeeksi etukäteen ja se onkin sitten ihan kauheaa... Ja itse asiassa äitiyslomalla tuli reippailtua kunnolla (tunnin lenkki päivittäin koiran kanssa oman kunnon mukaan) ja luulisin, että tuo viiden viikon " kuntokuuri" auttoi myös. Siis ei todellakaan mitään rehkimistä, mutta reipasta ulkoilua.

eka käynnistettiin 42vkolla tipoilla, kun tipat vihdoin rupes vaikuttamaan kesti 3h35min ja poitsu oli ulkona, epidruaalinen kerkisin saamaan eli en oikeastaan tuntenut mitään.

Tyttö tuli omaa vauhtia ja viikon etuajassa en osannut aavistaa että pikku nipistykset olivat polttoja, kerkisimme juuri ja juuri sairaalaan 27min sen jälkeen kun minut oli kirjattu sisään hän antoi ekan ääninäytteen. Vaikka ne saanut mitään kivunlievitystä ei ne poltot niin kauheita ollut paljon pahemmaksi olin ne kuvitellut.

Kyllä oma kroppa osaa hoitaan homman ja tietty rakas mies vierellä niin ei siinä oikeastaan muuta tarvitakkaan.

Tosin kolmatta en uskalla lähteä yrittämään....

Mä pärjäsin ilokaasulla, mutta myös repesin aika paljon ja eppari leikattiin. Synnytys kesti n. 7 h vesien menosta lapsen syntymiseen. Koin synnytyksen helpoksi.



Jos jotain auttavaa voi sanoa, niin mulla ehkä vaikutti korkea kipukynnys ja hyvä kunto. Kätilökin sanoi, että harva pystyy nykyään enää synnyttämään polvillaan (loistava asento!), kun ihmisillä ei riitä kunto eikä kestä polvet. Kehui myös työntötekniikkaa hyväksi (kuin kakkaa vääntäisi).

Mä pärjäsin ilokaasulla, mutta myös repesin aika paljon ja eppari leikattiin. Synnytys kesti n. 7 h vesien menosta lapsen syntymiseen. Koin synnytyksen helpoksi.



Jos jotain auttavaa voi sanoa, niin mulla ehkä vaikutti korkea kipukynnys ja hyvä kunto. Kätilökin sanoi, että harva pystyy nykyään enää synnyttämään polvillaan (loistava asento!), kun ihmisillä ei riitä kunto eikä kestä polvet. Kehui myös työntötekniikkaa hyväksi (kuin kakkaa vääntäisi).

Sain sit epiduraalin juuri oikeaan aikaan eikä muuta tarvittu.

Oon meinaan tosi kipuherkkä kaveri, vaikka olis vain kynsinauhassa repale, on siitäkin jo tuskanhiki otsalla.

Kolmatta odottaessani lainasin ihan kaikki ns. lempeää synnytystä ja syntymää koskevat kirjat, opettelin joka ikisen rentoutustekniikan joka niissä opetettiin. Lisäksi sovin mieheni kanssa etukäteen, että jos olen niin kipeä, etten älyä itse pyytää apua, mieheni pyytää kipulääkitystä puolestani.



Kolmas synnytys meni hienosti. Pystyin rentoutumaan supistuksen aikana ja vasta ihan loppuvaiheessa tarvitsin muuta kivunlievitystä. Silloinkin riitti amme. Supistelut kestivät noin vuorokauden, mutta kipeäksi koin itseni vain ihan viimeiset puoli tuntia. Neljäs synnytys oli aika lailla tämän kolmannen kopio.