Ei jumankauta, olen liittynyt joidenkin mykkien ihmisten sukuun.

Mun miehen isä on leski ja todella mykkä. Ei kerro edes isänsä nimeä eikä mitään omia kuulumisiaan, paitsi hyvää päivää kirvesvartta. Soitimme sinne sattumoisin ja mies sanoi voivansa ihan hyvin. Ei kuollut, mutta olisi kuollut, jollei yksi tutttu olisi mennyt sinne. Mykkä siis on appenikin.

ja kaks tuntia istuttiin. kukaan ei sanonu mitään.

että mieheni ja hänen perheensä puhuvat kyllä kaikista muista asioist, mutta tuollaiset " pikkujutut" kuten sydärit unohtuvat.



ap

anoppi ja siskonsa vielä kommunikoivat jotenkin keskenään mutta kukaan ei vaivaudu kertomaan miehelleni tai minulle yhtään mitään. kuullaan sitten aina jälkijunassa kaikki jutut jos edes silloinkaan.



aikaisemmin tämä ärsytti tosi paljon, nykyisin en enää jaksa vetää herneitä nenuun. mutta eipä itsekään enää jakseta raportoida omia tekemisiämme heille, kerrotaan sitten joskus jos jaksetaan.

Vierailija:

anoppi ja siskonsa vielä kommunikoivat jotenkin keskenään mutta kukaan ei vaivaudu kertomaan miehelleni tai minulle yhtään mitään. kuullaan sitten aina jälkijunassa kaikki jutut jos edes silloinkaan.

aikaisemmin tämä ärsytti tosi paljon, nykyisin en enää jaksa vetää herneitä nenuun. mutta eipä itsekään enää jakseta raportoida omia tekemisiämme heille, kerrotaan sitten joskus jos jaksetaan.

kukaan ei oikein enää tunneta toisiamme...

Anopillani on vakava krooninen sairaus, selvisi vuosi sitten vahingossa meille, hän ja appiukko tienneet 10 vuotta... Sellainen vielä, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämiseen ja olemiseen ja siihen, minkälaisen kuvan olen anopista vuosien varrella muodostanut. Vaan eihän tuollaisia kerrota omalle perheelle. Siis tauti ollut jo usemman vuoden tiedossa silloin, kun aloimme mieheni kanssa seurustella. Miehelle asia oli todella iso järkytys.



Kaikki muukin menee samaa rataa, mitään ei kysytä (siis meidän asioita, ettei vaan tungetella) eikä mitään omia asioita kerrota. Paitsi jos ne vahingossa tulee ilmi. Jos jotain omia asioitamme yritän heille puhua, niin mitään vastakaikua (siis kiinnostusta) ei tule eikä ole. Ihan sama vaikka on sitten hiljaa, kun mistään ei saa keskustelua aikaan. Juu ei ole läheiset välit, ei.

Yritin kerran keskustella niin kuin aikuisten kesken tehdään, kun tuli yks väärinymmärrys vaan ei ollut keskustelijoiksi appiukosta ja anoppi pakeni samantien ovesta ulos. Ei ole sen koommin käyneet kylässä edes lapsia katsomassa, tapahtuneesta on 1,5 vuotta.



Kerran yritettiin kertoa mun kroonisesta sairaudesta niin alkoivat äkkiä puhua kilpaa päälle jotain ihan muuta. Ettei vaan mene henkilökohtaiseksi kasvotusten. Selän takana kyllä päivitellään kaikkien asiat avoimesti.

Asun itse monen sadan km:n päässä kotoa, ja mm. kerran kotona käydessä sain kuulla, että isä oli ollut sairaalassa sydänvaivojen takia ja lääkäri oli sanonut, että se voi olla nyt menoa. Sille (tai äitipuolelleni) ei ollut tullut mieleenkään soittaa mulle!!! Luultavasti saankin kuulla isäni poismenosta joku päivä puhelimitse, vaikka isä olisikin maannut monta päivää sairaalassa. :(



Mieheni sai myös kuulla noin vuosi sitten, että äitinsä oli sairastanut monta vuotta kovia kipuja aiheuttavaa suolistosairautta, joka oli sittemmin parantunut itsekseen kuin ihmeen kautta. Jos oltais tiedetty, varmasti oltais voitu auttaa monissa asioissa...

oma isäni ei oma-aloitteisesti avaa koskaan keskustelua. Kun odotin esikoistani, vanhempieni ensimmäistä lastenlasta, isäni ei edes onnitellut minua eikä koko odotusaikana kommentoinut raskautta tai sanonut mitään tulevasta lapsenlapsestaan. Kun lapsi syntyi, sai sentään sanottua lyhyesti onnittelut. Koskaan hän ei ole minulle soittanut tai edes tavatessa kysynyt mitä minulle kuuluu.



Mieheni vanhemmat ovat samanlaisia. Erään sukulaisen kuolemasta saimme tietää lehden kuolinilmoituksesta, kun ei anoppi ollut asiaa meille kertonut.

Ainoa asia josta anoppi puhuu, on toisten ihmisten, siis ulkopuolisten, asiat. Siis toisin sanoen juoruaa kyllä muitten jutut eikä sekään riitä, vaan arvostelee kaikkia aina kovin sanoin. Hän aina tietää parhaiten. Ihan kaikki.

t.9

Vierailija:

Selän takana kyllä päivitellään kaikkien asiat avoimesti.

Vai onko noita huuhkajia joka oksalle...? *pelottavaa*



10

Itku meinasi multa päästä kun vuosi sitten läheiseni kuoli. Kävimme päivää ennen hautajaisia anoppilassa, eikä siellä asiasta puhuttu mitään. Siis minä olen itkeneen näköinen ja aina välillä nyyhkytän nurkassa ja mies käy halaamassa, silti kukaan ei a) esitä surunvalitteluja b) kysy voinitiani c) kysele esim. hautajaisista mitään. Ja siis kuolema todellakin oli anoppilassa tiedossa ja se, että hautajaiset on seuraavana päivänä. Kun mieheni kanssa asiasta jotain puhuimme keskenämme (tyyliin onko sulla takki katsottuna, entä kengät, kukkalaite pitää sitten noutaa jne.) niin olivat kuin eivät olisi kuulleet mitään.



Ja lisää näitä juttuja tulee varmaan mieleen kunhan asiaa oikein miettii...



t.9

...ilmeisesti parhaan kaverini miehen vanhemmat myös.

Tässä joku aika sitten oli ketju lapsuudenaikaisista tabuista. Esim. kuukautiset tuntuivat olevan monessa kodissa olleen tabu. Näin 2000-luvulla tuntuu aika uskomattomalta, että aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki tällaisista asioista.

avaamatta tai kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Kun lähdettiin kotiin, oli lahja edelleen samassa paikassa.



Toisen kerran vietiin kiva runo-/mietelausekirjanen, joka kertoi isovanhemmudesta. Anoppi avasi paketin kun kehoitettiin ja kertoi lyhyesti appiukolle tämän kysyessä mitä siellä oli, että " kirja" . Sitten laittoi kirjan pois, katsomatta yhtään lausetta sen sisältä.



Varsinainen pökkelö.



10

ja uusi rouva istui sohvalla vauva sylissään. Toisesta lapsesta kuultiin kun mentiin ensimmäisen syntymäpäivää juhlistamaan ja rouva oli kuukautta vaille valmis tapaus:-)



Toisiin häihin mentiin suoraan duunista 15 minuutin varoajalla. Kolmansista häistä kertoi muutama kuukausi niiden jälkeen.



Että kuka se onkaan liittynyt mykkään sukuun;-)))

Meillä anoppi ei ikinä kiitä lahjoista eikä millään muotoa edes esitä, että tykkäisi niistä. Joululahjat on menneet avaamisen jälkeen milloin pöydän, milloin sohvan alle... Ilman mitään kommenttia tai kiitosta.

t.9

ps. ei voi olla sama anoppi, kun mun anopilla on vain yksi poika...

Vierailija:

avaamatta tai kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Kun lähdettiin kotiin, oli lahja edelleen samassa paikassa.

Toisen kerran vietiin kiva runo-/mietelausekirjanen, joka kertoi isovanhemmudesta. Anoppi avasi paketin kun kehoitettiin ja kertoi lyhyesti appiukolle tämän kysyessä mitä siellä oli, että " kirja" . Sitten laittoi kirjan pois, katsomatta yhtään lausetta sen sisältä.

Varsinainen pökkelö.

10

Vierailija:

Tässä joku aika sitten oli ketju lapsuudenaikaisista tabuista. Esim. kuukautiset tuntuivat olevan monessa kodissa olleen tabu. Näin 2000-luvulla tuntuu aika uskomattomalta, että aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki tällaisista asioista.

Voihan se olla, että anopilla on jo näkö niin huonontunut, ettei näe lukea, ei vaan kehtaa teille kertoa (on esim. niin pihi, ettei raaski laseja hankkia).

Mistä noita oikeesti sikiää???



Mä aina jaksan kummastella noita anopin möläytyksiä. Kerrankin tulivat meille käymään kun oltiin muutettu uuteen taloomme, jonka itse vieläpä rakensimme. Anoppi käveli ja katseli asiantuntevan näköisenä ympäriinsä, ei puhunut mitään. Sitten pysähtyi terassinn oven luona (terassi oli vielä rakentamatta) ja sanoi: " tuo ovi pitää kyllä teipata kiinni, sehän on vaarallinen" . Että semmoista :)



10