Miehet ja naiset ei olekaan niin erilaisia, jos ollenkaan!!!
Miesten ja naisten eroja liioitellaan
21.9.2005 YLE Tiedeuutiset/American Psychologist
Miesten ja naisten välistä psykologista eroa liiotellaan julkisuudessa, osoittaa 46 eri tutkimuksen yhteenveto. Sukupuolet eivät sittenkään eroa kovin paljon toisistaan persoonallisuudeltaan, tai johtamisominaisuuksiltaan.
Lapsuudesta lähtien miehet ja naiset ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia useimpien psykologisten ominaisuuksien suhteen. Eroja on jonkun verran motorisissa taidoissa kuten heittojen pituudessa, seksuaalisuuden eräissä piirteissä sekä fyysisen aggressiivisuuden suhteen.
Mittaustulokset riippuvat myös mittaustavasta. Eräässä kokeessa osallistujille kerrottiin, että tuloksia ei analysoida sukupuolen mukaan. Kokeessa mitattiin aggressiivista käyttäytymistä ja osalliset eivät käyttäytyneet todellakaan stereotyyppisten odotusten mukaan vaan jotakuinkin päinvastoin.
Julkisuuden kautta iskostuneet stereotyyppiset käsitykset miesten ja naisten eroista vaikuttavat myös työelämässä, perheessä ja parisuhteissa. Kun esimiehiä arvioidaan, perinteisestä huolehtivasta naisen stereotyypistä poikkeava nainen saa huonomman arvion kuin samalla tavalla käyttäytyvä mies. Suomessa on puhuttu viime aikoina miesten vaikeudesta saada lasten huoltajuutta avioerotilanteissa, koska äidit mielletään ?luonnostaan? paremmiksi huoltajiksi kuin isät.
Koulussa tytöt ja pojat menestyvät matematiikassa yhtä hyvin, kunnes lukiotasolla pojat ohittavat tytöt niukasti. Alemmilla luokilla tyttöjen matemaattisia taitoja ei välttämättä edes huomioida, koska poikien odotetaan sittenkin olevan parempia. Vanhempien odotukset puolestaan vaikuttavat lasten itseluottamukseen ja menestykseen esimerkiksi matemaattisissa aineissa.
Myös puheet miesten ja naisten mahdottomuudesta ymmärtää toisiaan, pelkästään sukupuolen takia, korostaa ymmärtämisen ongelmaa. Siksi asioita ei ehkä yritetä selvittää riittävän pitkään vaan luovutetaan, kun toinen ei kuitenkaan voi ymmärtää. Siinä rikotaan suhteita turhaan."
http://www.tiedeforum.net/forum/viewtopic.php?t=3545