En pääse ajatuksesta yli että tunnen ettei mies rakasta poikaamme..

poikaansa. Vauva on vielä niin pieni, mutta sitten kun se kasvaa ja alkaa antaa enemmän kuin vaatii eli ihania hymyjä ja ääniä, niin uskoisin että sitten heltyy. Voimia!

miehelläsi voi olla vähän synnytysmasiksen kaltainen tunnelma päällä. en minäkään noin helpolla lapseen kiintynyt, sellainen uskomaton, ylitsepulppuava rakkaus tuli siinä 6kk tienoilla.

Mutta:



Olen oppinut että miehiä on moneen junaan. Toiset vaan oppii hissukseen asioita. Eikä miehesi siis kohtele kuitenkaan huonosti lastanne? Sehän on tärkeintä että yrittää ainakin hillitä itsensä ja autella hoidossa. Mun mies ainakin heräsi isyyteen vasta kun poikamme oli jotain noin 3 vuotias. Siihen asti poika oli ollu ns vauva ja siten sitten äidin omaisuutta. =/ Miesten logiikka... =)



Kaikille miehille ei todellakaan ole helppo näyttää hempeitä puoliaan, edes lapsen kanssa. Mitä enemmän tiedät miehesi taustoista sitä enemmän ymmärrät häntä, luulisin.



Lähtökohta lapsen saamiselle on tietty teillä ollu vähän hankala, mutta kyllä 30 vuotias mies ymmärtää miten lapsia tehdään ja hänelläkin on vastuu ehkäisystä. Mielenkiintoista on että miehesi ei varmastikaan ole ainut 30 vuotias joka ajattelee ettei ole valmis isäksi. =) Mitä se sitten kertoo on jo toinen asia.



Miehestäsi voi olla myös vaikea kiintyä lapseen, koska pelkää että tälle käy jotain kamalaa tai miehesi epäilee niin kovasti omia taitojaan isänä että pelkää heittäytyä tähän rooliin. Monelle nykypäivän miehelle oma isä on ollut jotain niin suurta ja mahtavaa että pelkäävät etteivät itse yllä samaan.



Sinulle ap sanoisin että puhu rauhallisesti miehesi kanssa asiasta ja anna hänelle aikaa. Voihan myös olla että hän sanoo asiat karskimmin kuin mitä oikeasti tarkoittaa.



Ja sinä ap itsekin, olet vielä myllerryksen kourissa synnytyksen jälkiltä ja esikoisen syntymä on joillekkin kamala kriisi, vaikka lapsi olisi toivottukkin, joten toivotan sulle vaan rauhallista jatkoa ja unohda kaikki ikävät asiat ja päätä vaikka palata noihin mietteisiin vasta tammikuussa tai vaikka kun lapsi on vuoden pari vanha.



Kaikkea hyvää sulle! =)

isäksi oikeasti halunneetkin voivat kaiholla odottaa tulevaisuutta, jolloin lapsesta on " jotain hyötyä" eli hänen kanssaan voi pelata jalkapalloa yms. Miehesi saattaa olla vielä toipumassa ajatuksesta isäksi tulemisesta.



Anna miehesi hoitaa lasta paljon, laita hänet tekemään myös erikoisempia hommia kuin vaipanvaihtoa. Mies voisi vaikka ottaa hoitaakseen kylvetykset tms. (Oletan siis, että asutte yhdessä?) Vain hoitamalla tunneside kehittyy, vaikka alussa olisikin vaikeaa. Yritä myös puhua asiasta miehen kanssa (syyllistämättä)!

Näin isä ei koe, että on ihan paska. Jos hänellä on valmiiksi rakkaudeton tunne, niin ei rakkaus lisäänny, jos vauva aina rupee huutaan isän sylissä. Ja kehu isää aina jos onnistuu hyvin jossain " hoitotoimenpiteessä" ym. Isällä voi olla myös huono itsetunto vauvaan liittyvissä asioissa ja se voi estää sitä rakkaudensyntymistä. Sun täytyy nyt sitkeesti odottaa ajan kulumista. Kun vauvan huudotkin helpottaa, niin kyllä se siitä. Tsemppiä!

koska " mies ei lapsestaan välitä" . Se vain tekee hänestä entistä enemmän muukalaisen teidän kahden ollessa symbioosissa. Luota mieheen, anna hänelle vastuuta lapsen kanssa. Jahka vielä menee kuukausi, pari ja vauva alkaa hymyillä, mies on myyty.

Tuntuu että sellaisilla miehillä, joilla oma isä ei ole ollut kuvioissa, tai jotain ikävää ollut pienenä on vaikeampaa näyttää tunteitaan , ts antaa itselleen lupa näyttää kiintymyksensä lapseen. Sitten on helpompaa, kun lapsen kanssa voi jutella, ja on isompi. Meillä oli niin toivottu lapsi kun vain voi olla, mutta rehellisesti sanoen isän ja pojan välillä on vasta nyt sellainen vahva side kun poika on yli kahdenkymmenen! Miehelläni oli rankka lapsuus, ja vasta kaksikymppisenä pääsi eroon ongelma- perheestään, ja sanoi että pojan ollessa pienempi aina ajateli omia surujaan ja vaikeuksiaan siinä iässä, missä poika kulloinkin oli, ja sai siitä valtavat ahdistukset.

mitään johtopäätöksiä isyydestä. Hyvä että itsekään tajusin mitä oli tapahtunut, vaikka sentään synnytin lapsen...



Odota vuosi. Jos sittenkään ei mitään vastakaikua, ala huolestua.

jotka hienoilla viesteillänne kannustitte ja saitte maailman näyttämään vähän kauniimmalta.



annan ajan kulua ja aikaa myös miehelle..



ap

Ei minunkaan mieheni osaa ottaa kontaktia pikkuvauvaan, vaikka hänellä on viisi lasta jotka on itse halunnut. Eikä yleensäkään ole hirveän kiinnostunut vauvoista.



Joten odota ihan rauhassa lapsen kasvamista :)

mietit nyt ensinnäkin, että kestätkö tuota epätietoisuutta. Ensimmäiset kaksi vuotta ovat vauvalle niin tärkeitä, että se määrittää koko hänen tulevan elämänsä millainen hänestä tulee. Jos olet itse surullinen isän moisen käyttäytymisen vuoksi, teet ihan katastrofaalisen asian lapsellesi. Sinun pitää nyt olla onnellinen ja jaksaa - tämä lause tosin ei varmasti helpota mielialaasi.

Jos asia vaivaa sinua tosissaan, jätä mies. Jos OIKEASTI pystyt elämään sen asian kanssa, että hän ei ehkä rakasta lasta eikä välttämättä tule koskaan rakastamaan, pysy yhdessä. Pääasia on nyt, että voit hyvin, jotta lapsesi voi hyvin.



Lapsi pärjää kyllä pelkällä äidilläkin - äidillä, joka ei ole masentunut.