Anoppikysymys

nyt kun odotetaan esikoista ja ostettiin oma eka asunto, niin on ollut tosi kivasti mukana, appi myös. Auttavat eri tavoilla ja kyselevät kovasti kuulumisia. En sitten tiedä, muuttuuko tilanne jotenkin, kun lapsi on syntynyt... Vähän pelkään, että anoppi rupee " määräilemään" , mutta aijon tehdä selväksi, että ketkä ovat lapsen vanhemmat, ja silloin myös me lapsen asioista päätämme.

Appiukosta en aikaisemmin pitänyt kovasti, mutta hänkin on muuttunut mukavampaan suuntaan. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä lähes seitsemän vuotta.

jos et anna sen uhata omaa itsenäisyyttäsi, ei se myöskään uhmaa.



koita ajatella myös anopin kanta, vauva olisi myös hänen lapsenlahsensa. toki ensisijaisesti sinun lapsi.



yritä kääntää aisat oikeinpäin, sulla on siinä lapsenvahti ja apu kunterttet! kaikilla ei sitä ole.



ja jos kerta anoppi haluu päättä.. niinanna sen päättä jostain rajatusta asiasta.. esim. meillä anopin ostetut vaatteet ovat anopin valitsemia. meillä ei siis mene niin että anoppi makssa ja minä valitsen. se olisi minusta väärin ettei anoppi saisi mihinkäänvaikuttaa.

Aina ollu kiva ja ystävällinen. Käytös ei ole muuttunut missään vaiheessa. Lasten synnyttyä ei ole määräillyt miten niitä kasvatetaan vaan kysyttäessä on neuvonut. On ihan ihana ihminen, ei oikeastaan anoppi vaan ystävä.

samanlaiselta kuin meillä!



Tosin sain hänen " hyväksyntänsä" vasta esikoisen syntymän jälkeen, ei kyllä lämmittänyt mua hirveästi.



Asumme 300 km:n päässä joten siksi on " hyvät välit" =)



Ei ne mikskään muutu, anoppi on anoppi vaikka voissa paistais. Jos on ollu vaikeata, niin ei se ainakaan helpommaksi muutu, lastenlasten kanssa tulee näitä " kyllä mummolassa saa namia syödä ennen ruokaa" yms juttuja, hyviä 30 vuotta vanhoja kasvatusohjeita saat kuulla ja muutenkin puuttuminen perheen elämään jatkuu. Pitää vain valita, antaako olla vai pilatako välit lopullisesti. Itse olen ottanut ensimmäisen asenteen, ihana mummo lapsille kuitenkin ja ainutlaatuinen. Nauttikoot nyt kun vielä voivat. Ei mun tarvitse olla hänelle mikään ystävä, viileät kohteliaat välit saa riittää.

Emme ole olleet koskaan läheisiä. Johtuen monista asioista. Raskauteen anoppi suhtautui asiallisesti, välillä toki vouhotti typeryyksiä ja arvosteli painonnousua jne. Loppuraskaudesta alkoi soittelemaan minulle (ei tehnyt tätä ikinä ennen) ja jakamaan " hyviä" neuvoja ja sama jatkui vauvan ekat 6kk. Sitten jostain syystä innostus lopahti (vaikka olin aina ystävällinen puhelimessa ja sanoin, että saa soittaa ja kysyä kuulumisia) ja palasimme samalle välinpitämättömälle linjalle.



Nyt lapsi on reilun 2v. ja käymme anoppilassa kerran kuussa, väliaikoina anoppi ei kysele lapsesta mitään.

Nyt kun kuulumme samaan " kerhoon" nimeltä äidit voi minulle kertoa kaikenlaisia intiimejä asioita, tuputtaa neuvoja, silitellä vauvamahaa, taputella rinnalle imettäessä jne. Hyvin tullaan toimeen mutta välillä tulee hiukan ahdistunut olo kun ei ennen olla noin läheisissä väleissä oltu.

No se on good for you! Mun suhde anoppiini on sellainen, että emme tosiaankaan käy yhdessä kaupoissa tms. Viileän asiallista on, ja saa ollakin, koska aikanaan oli minulle sen verran veemäinen, että luotto meni.



En muuten aikoisi anoppia pahemmin lapsenvahtina käyttää, koska kun meidän vanhempien silmä välttäisi, niin johan tuo olisi itseään taas toteuttamassa, meidän mielipiteistä viis. Kylässä toki tulisi käytyä kuten aiemminkin.



Olisikin kiva tietää, että millainen nainen olisi ollut hänen mielestään oikea hänen pojalleen. Tuskin kukaan, tai ehkä joku samalainen jokapaikan päsmäri, kuin anoppi itse. Mutta niinpä on saanut anoppi huomata, että meidän yhteiselomme on kestävää lajia. Ja hänen poikansa rakastaa hieman boheemia vaimoaan.



T:AP

anoppi kertoo aika paljon asioita muista tutuista, että miten heillä on raskaus ja synnytys menny... on käynyt mielessä, että kertooko hän myös minun asioistani muille, kun hän niin avoimesti minulle niitä asioita kertoo. Vai kertooko hän asioita vain minulle, mutta ymmärtää olla kertomatta minun asioitani muille? Kyllähän minä oman äitinikin kanssa juttelen paljon henkilökohtaisia asioita, ja äiti saattaa kertoa joistain muista henkilöistä juttuja, mutta ei hän koskaan minun asioitani muille kertoisi.

Miten voisi ystävällismielisesti anopilta kysyä, että ei kai hän minun asioitani muille kerro? En haluaisi, että anoppi kertoo muille että onko mulla peräpukamia vai ei...

Eikä meillä ole edes niin paljoa aikaa käydä hänen luonaan, kun lapsi rytmittää meidän elämää aika tehokkaasti, eikä anoppi viitsi tulla julkisilla meille kylään (asutaan molemmat siis pk-seudulla). Miehen pitäisi ajaa edestakaisin yht. 90km kuskaamassa häntä... Kauppoihin kyllä pääsee julkisilla...



mutta ihan asialliset välit on

No itse ainakin kertoisin anopille ihan vain sen verran, minkä soisin mennä sitten hänen kauttaan eteenpäinkin. On meinaan varmaa, että ihminen joka hölisee muiden yksityisasioita sinulle, hölisee myös sinun asiasi muille...



En muuten ole koskaan käsittänyt sitä, että kun nainen on raskaana niin häneltä voi muka kysyä mitä tahansa hyvin henkilökohtaista (Mites peräpukamat, Mites seksielämä-tyyliin). Jotain rajaa pitäisi olla uteliaisuudellakin, eikä ihmisen yksityisyys raskaanakaan mihinkään muutu.



T:AP

Muista kehua laittamaani ruokaa, kodin siisteyttä ym. pientä. Kohteli ehkä vähän kuin tytärtä, jota ei koskaan saanut. Silti aina minusta tuntui että salaa toivoi minun ja mieheni eroa.



Sitten kun kerrottiin raskaudesta, kaikki muuttui. Alkoi arvostelemaan kaikkia valintojamme, ei ole koskaan tukenut meitä vanhemmuudessa, vaan aina löytää pelkästään huomautettavaa kasvatustavoissamme, lapsen hoidossa ym. Ei osoita minkäänlaista kiinnostusta lapsiamme kohtaan paitsi silloin kun paikalla ovat minunkin vanhempani. Silloin alkaa se " mummin kullat" -teatteri.

Ja todellakin, sitten vasta ne neuvot alkaa kun vauva syntyy. Teet niin tai näin, yleensä aina väärinpäin. mutta ei se mitään , anopin neuvot toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sekä leveä hymy aina kun anopin tapaa. Näin kaiki sujuu mallikkaasti.

Tottakai mieheni on äitinsä lapsi. Tottakai ymmärrän, että äidinrakkaus on ikuista. Ei tässä siitä kyse olekaan!! Kyse on siitä, että kolmekymppisen miehen äidin tulee olla niin järkevä äiti, että hän ei tahallaan ole ilkeä poikansa valitsemalle vaimolle. Ja kun tuo veemäinen käytös on ollut silloin aikanaan täysin yksipuolista. Enkä minä ole mikään hirviöminiä.



AP

jotka saa eteenpäin mennäkin.



Mitäs sitten, kun anoppi kysyy synnytyksen jälkeen, että miten synnytys meni? Jätänkö suurimman osan kertomatta, sanon vaan että ihan hyvin? En nimittäin halua, että muut tietävät, leikattiinko välilihaa tms. Anoppini kysyi minulta, että leikattinko siskoltani väliliha, kun siskoni synnytti syyskuussa... mun mielestä on aika henkilökohtaista...

Niin onhan se vähän hankala tilanne, mut mun mielestä voit sanoa esim. " Menee nyt aika henkilökohtaiselle tasolle nämä kysymykset" tms.



Miksiköhän anopin pitäisi tietää kaikki yksityiskohdat kaikista asioista!

Joskus on käynyt mielessä anopin kauhistuneen ajatusta, että OMA POIKA harrastaa seksiä!!! Ilmankos sain anopilta saarnan kuinka työläisperheeseen riittää YKSI lapsi =)

kuitenkin kohtelee minua (miniää) kaikista ystävällisimmin, omat lapset saavat satikutia milloin mistäkin, osan asioista heidän äiti motkottaa jo lapsilleen ennakkoon, että niin ja niin ei sitten tehdä (ehkä kukaan ei ole meinannutkaan niin tehdä). Mutta ilmankos anopillani on vatsahaava. En ole koskaan ennen tavannut sellaista henkilöä joka jaksaa kantaa kaikkien tuttujen ja puolituttujen murheet, jopa tuntemattomien, miettien niihin yökaudet sitä oikeaa ratkaisua.

Nytkin miettinyt ja itkenyt pari yötä niitä lapsiraukkoja jotka äiti puukotti ja poltti talonsa.



Lapsenlapset ovat anopille todella tärkeitä, juoksee apteekit ja luontastuotekaupat läpi jos vain hiukankin lapsilla flunssaa. Ottaa lapset hoitoon omasta tahdostaan, kertaakaan ei ole tarvinnut pyytää lastenhoitoapua, tarjoutuu heti jos kuulee että vanhemmilla menoja.

Eli oikeastaan ihan ihana anoppi. T:14