Lakkasin haluamasta miestäni seksuaalisesti, kun

Nostanpa tämän vanhan viestin esiin.



Olen edelleen parisuhteessa, jossa kävi juuri noin. Nainen lakkasi haluamasta, kun muutimme yhteen. Muutaman kerran hän on osoittanut halua, kun on näyttänyt siltä, että lähden suhteesta. Jostakin syystä oivalsin ajoissa, että erolla uhkaaminen on erittäin huono tapa hankkia lisää seksiä.



Ongelmasta ei ole päästy kokonaan eroon. Joinakin aikoina seksiä on kerran, pari kuukaudessa. Sitten saattaa mennä pitkiä aikoja ilman. Ajoittain asia vaivaa minua kovasti, toisinaan se ei juurikaan rassaa. Olisi kyllä aika erota, jos meinaan sen tehdä. En tästä enää nuorene, eikä minua jaksa puhkinussitut ja valmiiksi vittuuntuneet yh-äidit kiinnostaa.

1) Hienoa, että oivalsit erolla uhkailun huonoksi tavaksi saada haluamasi. Ero on asia, jolla ei uhkailla, jos sanoo haluavansa erota, niin sitten pitää kanssa erota. Tosin, seksi ei myöskään ole asia, jolla "pidetään" toinen suhteessa.



Mitä tarkoittaa, että olet "edelleen" parisuhteessa? Kauanko tätä on jatkunut?



Seksissä on sellainen veikeä juttu, että se on tottumiskysymys. Jos saa säännöllisesti seksiä, siihen tottuu... ja sen loppuminen tuntuu hirveältä. Ellei saa seksiä, jonkinajan kuluttua oppii olemaan ilman.



Oletko keskustellut asiasta kumppanisi kanssa? Osaako nainen kertoa, mistä hänen haluttomuutensa johtuu?

Mikäli asia on sinulle ok, jää ihmeessä suhteeseen. Ellei ole... tee asialle jotain, enkä nyt tarkoita heti sanoa, että "eroa", koska ilmeisesti tässä naisessa on paljonkin hyviä ominaisuuksia, kun kerran yhä olet suhteessa. Terapia? Mikäli ongelma johtuisi hormonaalisesta ehkäisystä, olisitte sen jo varmaan ratkaisseet.



(oikeasti... tällä "puhkinussitulla valmiiksi vittuuntuneella yh:lla" on koko elämän aikana ollut neljä petikumppania ja mä olen todella onnellinen ihminen. Sori, oli pakko sanoa :)).

Seksihän on parisuhteessa puolistoita yhdistävä tekijä. Sillä pidetään toisen mielenkiintoa suhteen hoitoon yllä. Tosin se ei ole ainoa tällainen asia.



Seksi ei ole tottumisjuttu. Se on tarve. Sen puutteeseen ei kuole yhtä nopeasti, kuin ruoan puutteeseen, mutta jatkuva puute aiheuttaa kuitenkin erilaisia sosiaalisia ongelmia. Jatkuva torjutuksi tuleminen tuntuu todella pahalta, ja kyllä se näkyy myös parisuhteessa. Ei se mitään auvoa ja kumppanuutta ole, kun tarpeet eivät kohtaa. Jotenkin vain näyttää siltä, että naisten on vaikea hyväksyä seksin merkitystä parisuhteelle. Ehkä kaikkien päästä jokin yltiöromanttinen, täysin pyyteetön kumppanuuskuvitelma ei karise koskaan. Vaan kuitenkin kaikki ovat hurskaasti sitä mieltä, että parisuhde vaatii vaivaa ja hoitamista. Ilmeisesti olennainen kysymys kuuluu, että mitä se hoitaminen on.



Haluttomuuden syistä on yritetty keskustella. Ilmeisesti kyse on vain inhimillisestä ominaisuudesta: yhdet haluavat enemmän, toiset vähemmän. On olemassa niitä, joille mikään ei riitä ja niitä, jotka eivät halua ollenkaan. Ja jos ei kerta kaikkiaan halua, niin ei kai sitä sitten ole valmis panostamaan asiaan.



Ja minä olen helvetin onneton ihminen. Kuvittelen, että edes joidenkin toiveiden kohtuullinen täyttyminen tekisi minusta hiukan onnellisemman. En siis kuvittele, että jokaisen mielihyvän pyyteen täyttyminen tekisi minusta onnellisen, vaan että voidakseni kokea onnea, joidenkin toiveiden olisi hyvä täyttyä toisinaan. En jaksa enää kelpuuttaa hyväosaisten hokemaa, että pitää tyytyä vähään. Mikä oikeus kellään on vaatia toista tyytymään suoranaiseen puutteeseen jossakin tärkeässä asiassa? Tyytykääpä itse vaikka syömään kynsiänne, koska minusta se on teille ihan riittävää!



Kiitoksia maltillisuudestasi. On tosiaan kovin helppo kehottaa eroamaan, ja ratkaisu on varmasti hyvä, jos puhe on parikymppisistä ihmisistä. Vanhemmiten ihmisiä alkaa yhdistää toisiin muukin kuin seksi tai pelkkä unelma yhteisestä parisuhteesta. Samalla pahoittelen rumaa ilmaustani puhkinussitusta ja vittuuntuneesta yksinhuoltajasta. Olen itse yksinhuoltajaäidin poika, eikä äidilläni ollut helppoa.

kun puhuin tuosta seksittömyyteen tottumisesta.

Itselleni kävi vähän niin, kun erosin. Säännöllisestä seksistä täydelliseen seksittömyyteen... tätä on nyt jatkunut pelottavan kauan, asia ei kuitenkaan enää vaivaa minua niin paljoa (aivan, kuten sinäkin sanot, että välillä seksittömyys ei vaivaa sinua...). Minun seksitön elämä on kuitenkin tavallaan "oma valinta", joten sitä ei voi verrata sinun tilanteeseesi.



Seksi on ihmisen perustarve kyllä. Seksi myös kuuluu parisuhteeseen ja on erittäin olennainen osa parisuhdetta. Itse en eläisi seksittömässä suhteessa (enkä tarkoita nyt kääntää veistä haavassasi). Aina halut eivät kohtaa ja silloin asiasta pitää puolisoiden keskustella ihan keskenään. Ei kuitenkaan voi olla niin, että toinen luopuu täysin itselle tärkeästä asiasta, jotta toinen saa haluamansa. Eihän se mene missään muussakaan asiassa näin, miksi se sitten seksiin liittyen olisi ok?



"jos ei kerta kaikkiaan halua, niin ei kai sitä sitten ole valmis panostamaan asiaan."

Anteeksi mitä???? Eikai naisystäväsi oikeasti ole sanonut jotain tämän suuntaista? Eihän? Nyt mun tekisi oikeasti mieli sanoa, että eroa nyt ihmeessä!



Tämähän on ihan parisuhteen perusasioita! Siis se, että on valmis tekemään edes jonkinlaisia kompromisseja, koska rakastaa.

Ei minunkaan exäni voinut sietää oopperaa, mutta vei minut sinne silti. Siellä hän sitten pönötti ykköset päällä neljä tuntia... ja nautti, kun näki, miten paljon minä nautin. (olin sentään sen verran ihminen, etten vaatinut näitä oopperareissuja viikottain ;)). Myös minä tein suhteemme aikana "myönnytyksiä", koska rakastin häntä...



En tarkoittanut vittuilla, kun sanoin, että olen onnellinen, kunhan totesin.



Antaako / antaisiko naisystäväsi sinulle luvan käydä vieraissa, jotta saat tarpeesi tyydytettyä? Mikäli saisit "luvan" tähän, auttaisiko se sinua, vai lisäisikö se vaan tuskaasi? Olen sitä mieltä, että jos parisuhteessa ei ole seksiä toisen osapuolen vuoksi ollenkaan, sillä toisella osapuolella on oikeus tiettyihin asioihin... mutta pelisäännöt pitää sopia yhdessä.



(ainiin, mun avioliittoni muuten loppui, koska mieheni kävi erittäin säännöllisesti ja usein vieraissa... ja meillä oli seksiä 5-25 kertaa viikossa ihan kotonakin. Poikkeuksena kahden viikon totaalitauko synnytyksen jälkeen. :( )

Mies oli -ja on edelleen- ihana, vaan en pysty elämään hänen kanssaan yhdessä. Jotenkin minulta menee ns. pakka sekaisin ja koska olemme molemmat itsepäisiä sekä tykkäämme tehdä asiat omalla tavallamme, yhdessä asuminen ei ollut fiksu vaihtoehto pidemmän päälle...siinä kärsi sitten seksielämä, suhde ym. ja viiden vuoden jälkeen totesimme että that's it, nyt riittää. Rakastamme toisiamme kovasti mutta yhteiselosta ei tule mitään.



Joku varmaan ihmettelee että eivätkö erilaiset ihmiset täydennä toisiaan. Varmaan joo täydentävätkin, mutta toistensa täydelliset vastakohdat...no, se onkin jo eri juttu sitten. ;) Minä halusin lomailla matkustaen, mies istua kotona. Minä halusin syödä vähähiilarista ruokaa, mies runsashiilarista. Minä valvon myöhään ja herään myöhään, mies menee aikaisin nukkumaan ja herää aikaisin. Seksissä kaipaan rajuja otteita, mies hellyyttä. Mies on sosiaalinen ja tahtoo kutsua ystäviä usein käymään, minä inhoan yllätysvieraita ja viihdyn omissa oloissani. Mies pitää äänistä ja kuuntelee musiikkia kovalla, minä olen yliherkkä äänille ja kovaääninen musiikki ahdistaa.



Jonkin verran asioissa voi sumplia, mutta loputtomiin ei kukaan jaksa miellyttää toista. Jos persoonaan kuuluu tietynlainen elämäntapa, ei ole oikein vaatia toista muuttamaan sitä. Mieheni siis juhlikoot railakkaasti jatkossakin- toisessa osoitteessa.