Luotatteko miheenne täysin? siis että ihan varmana ei pettäs koskaan?!

Olen lähtenyt siitä, että luottamus on lähtökohta ja sitä tarkistetaan, jos aihetta ilmenee.

Luotan. Ja jälkimmäisestä en taas tiedä.



Pääsääntö on elämässä, että mä luotan kunnes toisin todistetaan. Sama juttu kaikkien muidenkin ihmisten kanssa.

Saattaa pettääkin, mutta en minä sitä asiaa mieti.

Jos näin käy, niin käy. Sitten katsotaan, mitä suhteelle tehdään.

Muutenkaan pettäminen ei oo minusta mikään maailmanloppu (jos siis sattuu vain kerran, suhde on asia erikseen).

luotan kylläkin

kun on töissä kotonaan, ja minä myös :) Joten vaihtoehdoiski jäisi ne muutamat baari-illat vuodessa. Mutta mies on kyllä liian viisas ja mukavuudenhaluinen, että ei ottaisis riskiä joutua asumaan yksin ilman vaimoaan ja lapsiaan....... Olemaan viikonloppuisä vain.......



Ja on myös sen ikäinen, että tietää ettei se vaihtaminen mitään kannata ;)

On pettänyt joskus, joten voihan se pettää toistekin.

mutta eihän kukaan voi tulevaisuuteen nähdä. Jos hän rakastuu palavasti, niin ... Luotan siihen, että hän kertoo minulle. Ja luottamukseni häntä kohtaan koskee kaikkea,ei vain uskollisuutta. Ja sama tietysti toisinpäin, eli pyrin elämään niin, että hän voi luottaa minuun.

Jos joskus haluaisi ihan todella seksiä toisen kanssa, uskon sen olevan vain sopimiskysymys keskenämme.

Mä en ole mustasukkainen, eikä pettämisen mahdollisuus käy mielessä.

Itse ihastun aina silloin tällöin uusiin ihmisiin. Miksei miehenikin ihastuisi? Silti parisuhteemme on lähestulkoon täydellinen.

Luotan mieheeni. Hän on paljon kotona, ei ole menossa koko ajan. toki eihän kenestäkään voi tietää 100% varmuudella, mutten voisi olla miehen kanssa, joka olisi osoittautunut epäluotettavaksi.

petti minua suhteen alussa 9 vuotta sitten, ikinä en ole luottamusta takaisin häneen saanut.. Lisäksi olen muutenkin sairaalloisen mustasukkainen, ihan tahtomattani.. Mutta mies halusi jatkaa, joten itseppähän kärsii ja aivan ansaitusti..

Jos pettäisi, niin sit katsottaisiin tilanne uudestaan. Enpä minä voi tuota estääkään jos pettää haluaa.

mutta sairas mieleni kehittelee kokoajan salaliittoteorioita, jos miehellä kestää vaikka "liian kauan" tulla kotiin jostain, epäilen heti ettei hän ollutkaan siellä missä sanoi olevansa. yms.

vaikkan ei pettäisikään, mutta luottamus meni täysin, kun hän valehteli päin naamaa vuoden, ettei muka polta.. ja hyvin oli piilotellut ja vaikka epäilin joskus, se kiisti sen taitavasti. Pahinta oli, että myös siskoni ja pari kaveriani tiesi asiasta ja kuitenkaan eivät kertoneet mulle, vaikka ylpeänä kerroin hänen päässeen tupakasta kokonaan eroon.



Meillä on seksin saralla ollut avoinsuhde jo kauan, mutta se tupakka-asia tuntui paljon pahemmalta, kuin ajatus siitä, että menee luvan kanssa jonkun toisen kanssa naimaan..



se, monen mielestä pikkujuttu vei jotenkin pohjan kaikelta.

koska ikinä ei tiedä, miten maailma heittelee, mutta luotan mieheeni hyvin paljon. Seksin suhteen meillä tosin on avoin liitto, mutta luotan siihen, että noudattaa suhteemme sääntöjä, joiden rikkominen olisi kyllä pettämistä. Muissakin, tärkeämmissä, asioissa luotan mieheeni todella paljon, joskus jopa enemmän kuin itseeni.

Pettäminen on asia, jota kumpikaan ei antaisi anteeksi, joten tiedän kyllä, ettei hän minua ja perhettään haluaisi riskeerata millään tavoin. Itse en pettäisi ja uskon, ettei hänkään. Eli luotan, enkä epäile. Mutta tietenkin yksi suurimmista peloistani on, että jotain tuollaista sitten sattuisikin. Varmaan johtuu siitä, että pyörin täällä ja luen näitä viestejä pettävistä aviomiehistä.

oli kyseessä tupakanpoltto tai mikä tahansa asia, on aina tyrmistyttävää huomata miten helposti mies pystyy vedättämään.

Siis pokkana valehtelee päin naamaa että ei vaikka tupakoi, vaikka oikeasti polttaakin, ja asian tekee pahimmaksi se, että omatkin kaverit tietää siitä, mutta sinä et. Vie todella luottamusta.

Jos mies pystyy tuollaisesta ihan pokkana valehtelemaan, niin mistä sitä enää tietää vaikka sillä olisi vaimo ja 2 lasta jossain naapurikaupungissa.

Ei pysty enää luottamaan mihinkään mitä mies sanoo.

Jos toinen (minä tai mies) tekee jotain väärää toista kohtaan niin siitä luonnolliseti kerrotaan ja asia käydään läpi. Itse olen joskus melkei lopettanut suhteen toisen miehen takia ja tunnen suurta kaunaa itseeni varmaan kuolemaani saakka vaikka asia on sovittu.

Eikö jokanen normaali ihminen ole pahoillaan virheistään ja halua olla toiselle hyvä?

Miten parisuhdetta voi koskaan lähteä arvostamaan jos siitä salaa asioita?

Miten toista voi rakastaa jos ei ole rehellinen, vaikka omat virheet satuuttaakin toista?

Häpeän itseäni joskus ihan sietämättömästi, mutta miten ihoni alla kuhisisikaan jos en rakkaalleni tunnuistaisi mimmonen olen?



Parisuhde on mulle epäitsekästä, siinä tekee joskus asioita jotka mielyttää enempi toista -pettäminen on itsekkyyttä. Pelko että toinen jättää, koska ei hyväksy enää MINUA virheitten kautta.



Mutta kaikista kamalinta mitä pettäjä voi tehdä on syyttää kumppaniaan teoistaan! En voi koskaan sanoa että petin mieheni vaan koska sillä nyt on semmonen muna ettei se riitä. Vai voiko?

Tekeekö parisenttiä oikeasti niin paljon? Mieheeni olen tyytyväinen, se syy on yksin MINUSSA. Mistä minä tiedän mimmonen se joku toinen on, jos olis vaikka miestäni huonompi/pienempi/nopeampi..

Mulla ei varsinaisesti ole miestä tällä hetkellä. Asun poikani kanssa kahdestaan, mutta olaen muutaman kuukauden tapaillut yhtä miestä. Ja ei, en luota häneen siinä mielessä, ettei ikinä pettäisi. Mutta toisaalta en myöskään itse aio loppuelämääni viettää hänen kanssaan.