Suru ja katkeruus keskenmenosta, muita saman kokeneita?

On käynyt, kolme kertaa. Kolmesti kehitys loppunut ja jokaista on seurannut kaavinta.



Keskenmenot on mielessä lähestulkoon päivittäin. Se on hiljaista surua, sillä kovin monelle en ole jaksanut tilanteesta puhua. Meillä kävi onneksi niin onnekkaasti, että oli yksi lapsi ennen kuin tämä keskenmenojen kierre alkoi.



Paljon jaksamista teille!

Vähän yli vuosi sitten minulle tuli km rv 12+. Olin katkera, vihainen ja kaikkea muuta. Kaavinnassa myöskin. Aloitettiin yrittämään uudestaan samantien. Ovulaatio tuli kuitenkin vasta kun kaavinnasta 8 viikkoa. Samantien natsasi, ja nyt kohta 4 kk vauva kotona :) . Kyllä se voi hetikin ja menestyksellä tärpätä. Itse olen sitä mieltä että kohtu ei ota vastaan uutta raskautta jollei ole siihen valmis.

kun oma keskenmenoni varmistui sairaalassa, kuulin ne kuuluisat " täällä ei kyllä ole mitään elävää" sanat, oli todella tyhjä olo.



se tyhjä olo vaihtui hysteeriseksi itkuksi siinä vaiheessa, kun olimme miehen kanssa menossa kotiovesta sisään.

olin astumassa ulos autosta, kun ohitsemme käveli raskaana oleva nainen, jolla oli vielä vauva vaunuissa.



sillon tuntui, että joku jossain pilkkaa minua pahasti.



mutta kyllä siitä yli pääsee, ja ehkä se heti uuden yrittäminen ei ole hirveän huono idea..



onnea jatkoon.

Puolentoista vuoden raskauden yrittämisen jälkeen huomattiin ~rv 6 kuollut alkio samoilla viikoilla kuin sinulla, ja vaikka silloin tuntui, että tästä ei voi selvitä, niin siitä 2 kk jälkeen kaavinnasta olin raskaana, ja nyt meillä on ihana taapero. Ja olen muutenkin kuullut, että monilla raskaus onnistuu helpommin heti kaavinnan jälkeen, joten onnea yritykseen! Toivottavasti suru kääntyy iloksi, kuten meillä kävi.

Olin tosi surullinen ja katkera, vihasin muita odottavia äitejä. Tunteesi ovat normaalit. Odotin yhdet kuukautiset, jotta kehoni toipuisi keskenmenosta. Ja raskaaksi tulin heti ja minulle syntyi ihana vauva.

Eli älä vielä luovu toivosta!

Meilläkin uusi raskaus alkoi heti keskenmenon jälkeen. Siinä oli yksi kierto välissä, sitten heti onnisti. Minullakin on se käsitys, että raskaaksituleminen voi olla km:n jälkeen helpompaa, mene ja tiedä...



Keskenmenosurun käsittely on kyllä yksilöllistä, mutta itseäni auttoi katseen siirtäminen kohti tulevaa ja uutta yritystä. Meillä tilanne oli kyllä sikäli erilainen (?), että lasta oli yritetty pitkään ja varsinkin ensimmäistä km:a pidettiin tavallaan " hyvänä" merkkinä siitä, että voin tulla raskaaksi. Tokalla kerralla se ei tietysti lohduttanut yhtä paljon.



Toivon kovasti voimia sinulle -ja uskoa tulevaan! Se mitä olet joutunut käymään läpi sairaalassa on jotain niin surullista, ettei sitä voi tajuta kuin saman kokeneet. On todella rankkaa olla keskellä odottajia ja äitejä, kun käy läpi vauvanalun menetyksen tuskaa. Mutta uskon, että ajalla on parantava voima tässäkin. Rohkeasti eteenpäin ja iso halaus täältä!!!

vastanneelle. Olette kirjoittaneet ihanasti ja jotenkin helpottaa kuulla samanlaisista kokemuksista, tietää, ettei ole yksin asian kanssa.

Ap

Koin todella raskaan pettymyksen,vihan,katkeruuden ja epäonnistumisen tunteita.Ja tilannetta jotenkin vaikeutti vielä se ettei ollut ketään saman kokenutta lähipiirissä.Minulle jopa väläyteltiin et taitaa olla geeneissä nuo keskenmenot.Se loukkasi pahasti.Toivon todella sydämestäni voimia sinulle!

t. keskenmenon viikolla 6 kokenut ja sitä pettymystä kovasti itkenyt ja surrut, nykyisin kolmen lapsen äiti

Asiasta on kyllä jo yli kolme vuotta mutta kipeää tekee vieläkin. Olin tuolloin aikanaan pari kk sairaslomalla hallitsemattoman itkeskelyn vuoksi ja sain joitain lääkkeitä 8en muista enää nimeä) akuutin masennuksen ylipääsemiseksi. Kävin myös keskusteluterapiassa muutamia kertoja.



Tuon jälkeen olemme saaneet kuopuksemme, jonka odotus lähti alkuun npuolisen vuotta keskenmenon jälkeen.



Haleja ja voimia sinulle!!!