G: Moniko yli 40-vuotias uskoo vielä

Miksi en uskoisi? Varsinkin kun tämä elämäni mies nukkuu tuolla kamarissa.

15 v yhdessä ,35 v olen itse.hirveä kriisi menossa.toivon että pysyisimme yhdessä.mutta jos ero tulisi.katson sen Jumalan kohtaloksi.Niin paljon kylmyyttä meidän välillä,vaikka lapsia rakastammekin,Voimia Sinulle!

Jollain tasolla uskon. Tai ainakin siihen, että jos nyt tulisi ero, en enää uutta ala edes hakea... Olemme olleet yhdessä kohta 13 v, ja minä heti ensimmäistä kertaa tavatessamme tunnistin, että tässä miehessä on jotain erityistä. Seurustelu alkoi kyllä vasta vähän myöhemmin.



Mutta mies on minulle se oikea kaikista ärsyttävistä piirteistään huolimatta... En voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa. Enkä ihan oikeasti edes jaksaisi aloittaa taas alusta deittailua, seukkailua, sitä epävarmuutta jne.



Ehkä tämä on joku inhorealistinen käsitys "siitä oikeasta", mutta en siis luota siihen, että tämä loppuun asti kestäisi, koska ikinä ei elämästä tiedä. Mutta jos tämä loppuu, tuskin enää uutta miestä elämääni ainakaan ihan kanssani asumaan haluan...

sopivia.



Uskon myös, että kun kivan miehen löytää, kannattaa alkaa rakentaa yhteistä elämää ja päättää, että tässä se nyt on, se yksi ja ainoa - kuten onkin, hänhän on se maailman tärkein ja merkityksellisin mies. Kun yhteistä historiaa alkaa kertyä, sitä "kasvaa yhteen" niin tiiviisti yhteisistä muistoista ja etenkin yhteisten lasten myötä, että siinä ei enää edes osaa ajatella jotain muita vaihtoehtoja, jos kerran on tyytyväinen siihen mitä on. Eihän sitä ajattele lapsistaankaan, että mitä jos minulla ei olisikaan näitä vaan jotkut muut...Ehkä meille sopisi monet muutkin lapset kuin nämä omamme, mutta tuskimpa edes ajattelemme moista?