Jumankekka kun ärsyttää!

soitin äsken kaverilleni, jolle aika harvoin näistä jutuista puhun, mutta joka kuitenkin tietää asiat. Kerroin miten ootan tässä kuukautisten alkua ja toivon ettei ne ala. tänään olis pitänyt. Ja kerroin miten tuntuu vähän toiveikkaasti hyvältä, rintoja kolottaa ja lämmöt on korkeella ja näin. Ja sanoin, että tiiän miten ne voi kuitenkin johtua muusta.



Niin se sanoi, että "teiän keskenmenosta on niin vähän aikaa, että tuskin voisit vielä olla." Sanoin että siitä on kylläkin puoli vuotta. Se sanoi ettei ole, kuin viisi kuukautta, ja jos eka kierto siitä lasketaan pois, neljä oikeastaan. Piti ite oikeen laskea jälkikäteen, että puolivuotta on. Samperi. Mitä se luulee mun keskenmenoista tietävänsä: D:



Ja sitten se kysyi miltä musta sitten tuntuu, ja kävi sitten läpi kaikki ja kertoi milloin itsestä on tuntunut muuten vain samalta. Siis mä todellakin tiedän tässä vuosien kokemuksella miten raskautta voi toivoa ja tunnustella olematta raskaana. En tartte mitään maahanvetoja, tartten korvaa, jolle voisi kertoa joskus näistä asioista.



Tahtoisin ystävän, joka edes joskus voisi jotenkin järkevästi kuunnella mua vähän aikaa. Että tässä menkkapäivänä voisi kuunnella vaan ja sanoa toivovansa parasta. En tartte mitään "kuvittelet vaan"-juttuja. Tuntee tässä ittensä hulluksi ja huonoksi muutenkin.



Tiiän että hermostun nyt ihan pienestä, mutta ottaa vaan niin aivoon.

kaiken skeidan ja sitten ei saisi esittää omia näkemyksiään, vaan nyökkäillä vain lampaana, että "kylläkyllä".

Mutta ihan näin vinoilematta täytyy todeta, että kyllä tämä vauvapalsta voi jonkinlaista korviketta tuoda tuohon kuulevan korvan kaipuuseen. Tänne voi kirjoittaa ja joku samanhenkinen voi myötäillä tunteitasi. Niin kuin itse asiassa nyt purit tuota harmiasikin.

kaiken skeidan ja sitten ei saisi esittää omia näkemyksiään, vaan nyökkäillä vain lampaana, että "kylläkyllä".

kuin ap:lla, joka luottavaisesti kertoi kaverilleen toiveistaan ja tuntemuksistaan. Kuuluu asiaan myötäillä edes jonkin verran.

En minään likakaivona ketään käytä. Tahtoisin joskus maailmassa saada kertoa tästä aiheesta, ilman että heti kaikki on lyttäämässä. Sitä tahtoo vaan vähän toivoa tässä saatanallisessa yrittämisessä, joka ei tunnu koskaan loppuvan. Kaikki kuitenkin tuntuu tahtovan vaan masentaa ja vetää alemmas.



Kyllä mulle voi sanoa asioita, mutta kun itse sanoin sille ihmiselle, että tiedän miten tää on nyt vasta vain toive, ja hän oikein kohta kohdalta kävi läpi miten luulosairas ja kahjo olen.



Joskus olen itsekin toiselle korva, nyt tahtoisin itselleni korvan. Onko se niin helvetin väärin.

Kyllähän raskaaksi voi tulla hetikin keskenmenon jälkeen.

Tai siis vauvakuumeessa. Mutta ei se ihan ystävää voita. Koitan siellä kirjoittaa juuri siksi, etten kaataisi kaikkia huolia ystävien päälle. Tuo ihminen on paras ystäväni, ja kyllä ihana, mutta ei todella semmoinen, joka osaisi lohduttaa missään murheessa. Olen pitkälti hyväksynyt sen piirteen hänessä, mutta kyllä taas otti päähän. Ei mitään voi kertoa, ettei hän jotenkin sitä vähättele, usein on itse kokenut aina jotain suurempaa. Ja piti noista kuukausistakin alkaa kanssani väittelemään.



No, siis niinkuin sanoin, mikä ilmeisesti jäi vittuilijoilta huomaamatta, tiedän hermostuvani pienestä. Ja ymmärrän ystäväni hyvät tarkoitukset, mutta kyllä se silti ottaa aivoon.



Että eiköhän tämä ole sitä kuuluisaa PMS-oiretta tai jotain. :'/

niiden kuukautisten suhteen. Pysyköön loitolla!

tai muuta vastaavaa. Onnhan sulla mies? Mikset sille avaudi noin hebkilökohtaisissa asioissa, jotka koskettaa SUN PERHETTÄ, ei edes hyvää ystävää?

jauhantaa edes empaattisuudesta. Itsekin arvostan sitä, että asiat sanotaan suoraan murheen hetkelläkin.



Minulla ei ole aikaa esim. kuunnella jotain iänikuista litanjaa "raskausoireista", kun fakta on se, että ainoa todellinen oire on se menkkojen poisjäänti ja raskauden voi sitten testata kätevästi. Joten EN TODELLAKAAN jaksaisi mitään jokakuukautisia tilityksiä päänsäryistä ja mistä millonkin kolotuksista, jotka saattaisi viitata raskauteen.



Kannattaa siinä lapsettomuudenkin kärvistelyssä (kyllä, olen itse kärsinyt lapsettomuudesta) ottaa järki käteen eikä tuhlata voimavarojaan itsensä tarkkailuun. Kuka tahansa huomaa kaiken maailman pahoinvointia ja kolotuksia, kun alkaa sairaalloisesti itseään tarkkailla. Ja jos ei pysty olemaan tarkkailematta, niin ei ainakaan kiduttaa ystäviään moisella.

jauhantaa edes empaattisuudesta. Itsekin arvostan sitä, että asiat sanotaan suoraan murheen hetkelläkin.

Minulla ei ole aikaa esim. kuunnella jotain iänikuista litanjaa "raskausoireista", kun fakta on se, että ainoa todellinen oire on se menkkojen poisjäänti ja raskauden voi sitten testata kätevästi. Joten EN TODELLAKAAN jaksaisi mitään jokakuukautisia tilityksiä päänsäryistä ja mistä millonkin kolotuksista, jotka saattaisi viitata raskauteen.

Kannattaa siinä lapsettomuudenkin kärvistelyssä (kyllä, olen itse kärsinyt lapsettomuudesta) ottaa järki käteen eikä tuhlata voimavarojaan itsensä tarkkailuun. Kuka tahansa huomaa kaiken maailman pahoinvointia ja kolotuksia, kun alkaa sairaalloisesti itseään tarkkailla. Ja jos ei pysty olemaan tarkkailematta, niin ei ainakaan kiduttaa ystäviään moisella.

luojan kiitos mulla on parempia ystäviä, joille saa kertoa mistä vaan ja jotka tajuaa milloin on hyvä rohkaista eikä kuvittele, etten itse tajua tosiasioita.

Tsemppiä ap, toivottavasti menkat ei ala!

mutta hän on paras ystäväni. Enkä tosiaan mistään limoista kerro. Ja hän itse kertoo myös henkilökohtaisia asioita itsestään, että en nää miksen voi sanoa rintojen särystä. En mistään limoista puhunutkaan.



Miehelle olisinkin nyt puhunut, mutta hän ei ole kotona. Ystävälle soitin, ja sanoin että jännittää, ja hän kyseli sitten lisää. Kai kerron kun kysytään. Ja muutenkin, jos itse tahdot kertoa hyville ystävillesi vain "hyvää päivää, kirvesvartta"-asioita, ei se tarkoita etteivät muut juttelisi syvemmälti.

tarvitsen ystävää, joka kuuntelee. Tiedän, ettei se toivominen lasta tuo, tällä kokemuksella tajuan sen kyllä.

ehkä sun oli helppo olla miettimättä niitä juttuja, mutta mun ei ole, enkä osaa sille mitään mahtaa. aina kierron alussa ajattelen, että miten onkaan helppoa tämä yrittäminen, eipä paljon mielessä pyöri edes. Mutta loppua kohden alkaa toiveet aina nousta, ja kyllä toivoo olevansa raskaana.



Ja mistä sait päähäsi, että minä jatkuvasti hänelle tilitän näitä asioita? Jos nyt kerroin, ei se kai tarkoita että aina?



Sitäpaitsi olen ollut raskaana, ja silloin kyllä huomasin raskauden rintasärystä ennen testiä. Toki ne on semmoisia jotka voi tulla joskus muutenkin, mutta minkäs sille sitten tekee. Kyllä todella olen sen raskauden jälkeen miettinyt särkeekö nyt rintoja ja olenko ehkä raskaana, todellakin joka kuukausi.



tässä kuussa asia vain korostui, koska oikeasti näin oviksen, ekaa kertaa tässä pco-elämässä. Siksi toiveet on korkeella, ja olisin halunnut edes vähän aikaa vähän toivoa. Mutta empaattisuus ja muu "paskanjauhanta" on tietenkin ihan turhia juttuja maailmassa..?

On todella kurjaa jos et voi kertoa asioistasi niin kuin sinusta tuntuu, vaan jonkun(ystäväsi) "pitää" palauttaa sinut maanpinnalle. Käyt läpi lapsettomuutta ja huolta siitä tuletko saamaan lapsia, kyllä ystäväsi pitäisi tietää tuntiessaan sinut kuinka vaikea paikka se sinulle on.



Olen ampaattinen, rakkauteni riittää muillekin kuin omalle perheelleni. Täällä palstailevien keskellä taidan olla outo lintu.

itsekin tulin jo toisesta kierrosta ja raskaus sujui hienosti.

Minusta on tärkeää rakkaissa ihmissuhteissa saada puhua itselle tärkeistä ja vaikka henkilökohtaisista ajatuksista. Hän on ihana ihminen, mutta jotenkin sosiaalisesti tollo välillä. Ja kyllä minä sen tiedän, ja hyväksynkin, mutta ilmeisesti se silti osaa kipeissä asioissa sapettaa.



Kyllä tässä jo kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta.. no tavallaan tähän turtuu, mutta toisaalta silloin kun oikeasti toivoo, niin tippuu todella kovaa ja korkealta.

toisille vaan jotain todellisia asioita, niin heti on jutut "hyvää päivää kirvesvartta" -asioita? Tapahtuisko sun elämässä vähän liian vähän?

mutta 17, sitä minäkin! Ja lääkäri sanoi keskenmenon aikaan, että viimeistään puolen vuoden päästä pitää aloittaa kovemmat hoidot, jos ei ala kuulua näillä. Että minusta tämä puoli vuotta ei ole mitenkään mahdottoman pieni aika.



Ja kun toivon niin, että ei tarvitsisi lähteä niihin, vaan raskaus alkaisi tästä viimeisestä kierrosta ennen sitä. :/

Juuri tänä iltana, tässä tunnelmassa ja päänsäryssä ja vitutuksessa olen kyllä kiinni itsessäni, pakko myöntää.



Joku vain sanoi, että niin henkilökohtaisista asioista ei pitäisi puhua ystävien kanssa. Mielestäni lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet, raskaustoiveineen, ovat semmoisia henkilökohtaisuuksia jotka jaan lähipiirini kanssa. Ja jos ne sinusta eivät ole, mielessäni herää kysymys mistä sitten puhut parhaan ystäväsi kanssa?



Elämässäni tapahtuu paljon, mutta tämä lapsettomuus valtaa siitä elämästä aika suuren osan. Olisi mukavaa jos niin ei olisi, mutta en voi sitä oikein muuttaakaan.