Miksi suorituskeskeinen äiti on paras äiti?

Eli äiti, jonka koti on jynssätty kiiltävän puhtaaksi ja joka tekee itse kaikki ruuat ja joka käy töissä. Miksi ei koskaan kehuta äitejä, jotka osaavat tehdä elämästään niin mukavan ja leppoisan, että levittävät sitä hyvää fiilistä koko perheeseensä ja kaikkeen ympäristöönsä? Tai äitejä, jotka huolehtivat itsestään niin hyvin sekä henkisesti että fyysisesti, että jaksavat sitä kautta olla hyviä äitejä lapsilleen. Tai äitejä, jotka sekamelskan ja kaaoksen keskellä rakastavat lapsiaan aidosti ja haluavat heille mahdollisimman hyvän elämän alun.



Kamala maailmankuva tällä palstalla (ja oikeassa elämässä), kun suorittaminen ja itsensä uhraaminen ulkokultaisuuden takia on se elämän tärkein asia. Kunhan pinta on korea, ihan sama miltä oikeasti tuntuu.