Sukupuoliherpes. Miten toimit uudessa suhteessa?
ex-poikakaveri ei kehdannut kertoa sukupuoliherpeksestään, vaan antoi minulle turpiin ja syytti tartuttamisesta. ex-tyttöystävä kertoi, että teki hänelle samat. onko tämä vakiokäytöstä?
Kommentit (6)
Minulla on herpes, ja nykyisen aviomieheni kanssa kun aloimme seurustelemaan, kerroin siitä avoimesti. Alkuun käytimme kumia, kumpikin kävi vielä testeissä ennenkuin jätimme kumin pois. (Miehelläni oli joskus ollut klamydia, tahdoimme varmistaa että kumpikin on puhdas, aloimme heti yrittämään vauvaakin.)
Mieheni siis otti tietoisen riskin että voi saada herpeksen, ja jossain vaiheessa hän sen saikin. Oireileee ehkä kerran pari vuodessa, minulla ehkä kolme kertaa vuodessa.
Tuokin on niitä asioista joista pitäisi pystyä puhumaan puolison kanssa, pohtimaan miten menetellään ja noin.
miten ihmiset näitä tauteja hankkivat. Eivätkö ole kuulleet kondomeista?
Taudin voi saada _vaikka_ käyttäisikin kondomia. Itse sain visvasyylän kondomin hajottua :(
Onko minunkin siis otettava riski, että voisin saada herpeksen? eli miehelläni on sukuoliherpes enkä sitä itse haluaisi, mutta ei vissii ole vaihtoehtoja jos lapsia joskus haluaa? tulen sen taudin saamaan? kun ei voi käyttää kondomia. vai onko vaihtoehtoja?
Onneksi nykyinen suhde vakaalla pohjalla niin ei tarvitse toivottavasti miettiäkkään tarkemmin koskaan.